Autokulujen säästövinkki. Meitä on kolmen porukka, joista yhdellä on työsuhdeauto taydellä edulla. Olemme nyt tehneet niin, että auto on kaikkien käytössä jatkuvasti varauskirjan mukaan. Homma toimii hyvin ja tulee tosi halvaksi ja tarpeeksi kilometrejä mittariin ennenkuin saamme uuden auton.
Työsuhdeauto
Mukavaa
51540
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuossa kannattaa olla tarkkana. Minulla on ainakin ollut sopimuksissa, että työsuhdeauto on perheen käytössä ja muille sen luovuttaminen on kiellettyä, mikäli ei toimita perheen asioita. Verottajan kanta mikäli joku ilmiantaa teidät voi myös olla mielenkiintoinen, rapsahtaako kahdelle käyttöedusta verot ja yhdelle täydestä autoedusta.
Minulle on kerrottu että firma-autoa saa ajaa yksin vain omat perhejäsenet. Jos antaa ulkopuolisen käyttöön niin pitää itse olla mukana autossa. Jos joku muu jää kiinni toisen firma-auton ajamisesta niin voi tulla erittäin kalliiksi sekä ajajalle että auton haltijalle..
Olenko väärässä?
Käsittääkseni järjestelynne on laillinen, mutta kiellettyä yleensä firman sisäisten sääntöjen mukaan. Tiedänpä yhden valopään, joka kuittaili velkojaan lainaamalla työsuhdeautoaan kavereille. Mukavaa kavereille, mutta tuskin sille firman sääntöjä rikkovalle. Hän nimittäin menetti sen autoedun samaan aikaan työpaikkansa kanssa.
Yleisimmin kai työsuhdeautolla saa ajaa perheenjäsenet. Jos työsuhdeauton haltija pitää työpaikastaan, hänen kannattaisi selvittää, onko auton lainailu isokin riski kyseisessä yrityksessä.
"Jos palkansaaja tai hänen perheensä käyttää yksityisajoihin työnantajan henkilö- tai pakettiautoa, verovelvollisen saama etu katsotaan autoeduksi."
Kyllä työnantaja voi luvata mitä vaan, verottaja on ongelma jos tuollaisesta järjestelystä jää kiinni.
Työnantaja tietysti voi närkästyä jos autoetuauton antaa muitten käyttöön, toisaalta alkuperäisessä viestissä ei ilmene onko esim. aloittaja itse yrittäjä ja luovuttaa oman yrityksensä kautta pitämänsä auton kavereilleen.
On työnantajan ja palkansaajan keskeinen asia, missä muodossa työn korvaukset maksetaan. Työnantajan on pidätettävä myös tästä vero. Verottaja haluaa edunsaajalta koko edusta korvauksen (=myös joka kilometriltä). Jos edunsaaja ansaitsee tällä työnantajalta saamallaan edulla, on hän vastuussa myös tämän ansion verosta.