olen opiskellut nyt yhden lukuvuoden ruotsissa hallintotieteiden kandia, mutta opetus on niin kuivaa ja tylsää ja käsittelee ruotsalaista hallintoa ja olen päättänyt että tulevaisuudessa en jaksaisi tehdä työtä sillä alalla eikä suomessakaan ehkä saisi töitä ollenkaan sellaisella tutkinnolla. olen päättänyt joko palata takaisin lukemaan tradenomiksi tai jatkaa suorittamaan kandi-tutkinto, koska suomessa on tosi vaikeaa päästä yliopistoon, joutuisi korottamaan monta vuotta jne.
jos tänne jään syksyllä joutuisi aloittamaan uudelleen koska ekan vuoden suoritukset on kesken. En siis tiedä mitä tehdä, olen ihan jumissa. onhan tietysti kandin papereilla enemmän arvoa kuin tradenomin ja kandin papereilla voi hakea masteria suorittamaan myöhemmin. Mutta en tiedä jaksanko tätä kuivaa opiskelua vielä 3vuotta lisää kun siinä ajassa voisi suorittaa traden tutkinnon ja iltaisin ehkä korotella.
masentaa ja tuntuu että on taas vuosi hukassa.
Mihin siis voi hakea kandin tutkinnolla suomessa? kelpaako se suomessa jatko-opinnoissa?

Vastaukset 4
Vanhimmat
vastatkaa joku tietävä
Jatko-opinnot=Maisteri vai Tohtori? (tohtorikoulutus on Suomessa jatko-opinnot...)
Kyllä mielestäni sillä voit hakea esim. Helsingin Kauppakorkeakoulun maisteriohjelmaan. Toki siellä on Gmat testi (ja varmaan miljoona muutakin halukasta) yms.
Itse olen tehnyt toisin päin ja suorittanut maisterin Ruotsissa. Ei haussa mitään ongelmaa.
Niin , opinnot vaan on todella tylsiä enkä tiedä työmahdollisuuksista jatkossa( suomessa tai muualla)
toinen vaihtoehto ois tulla takas ja ottaa tradenomin opiskelupaikka vastaan, mikä on kai huonompi vaihtoehto kuin tämä.
en nyt ymmärtänyt mikä oli ongelma alan vaihdon kanssa= siis miks et opiskele toisen alan kandia ruotsissa? ruotsin tutkintojärjestelmä on niin joustava, en usko että jäät jälkeen yhtään. jos haet programmeen, on niissä yleensä valfria kurser osuudet, joihin voit käyttää ne sun hallintotieteen ekan vuoden opinnot - kunhan tentit ne kokonaisuudet loppuun jossain vaiheessa!
jos taas luet fristående kursseja, on tutkinnossa vieläkin enemmän joustovaraa, sen kuin aloitat mielekkäämmän aineen ykköskurssista.
nim. ruotsissa pääainetta vaihtanut