Tunnustuksia leirinuotiolla

Aimo Roima Komiapoika

Koko kansainvälinen perheemme
kotikibbutzin nuotiolla
savuttavaa tulta tuijotti
ilta pimeni aavikolla

Baby-Warren, poika Johannesburgin
sitten aloitti puheellaan:
"Tunnustakaamme kaikki:
jotain täällä pakoillaan!"

Kertoi isänsä hulttiopoikansa
tänne lähettäneen
itseään niskasta ottamaan
muuten vähän niin miehistyneen
tekemään jotain hyödyllistä
elon vetelän lopettamaan
tai perinnöttömäksi tekisi
ajaisi suvustaan

Michael, poika Lontoon liepeen
yhtyi hänkin kertomaan:
"Linnareissu siellä kotona oottaa
siis lähdinpä livohkaan
meni vuotta monta palveluun
joukoissa Belfastin
sitten ajauduin kaman kätkentään
ja tänne suunnistin"

Johon Johan Göteborgista
myönsi itse lähteneen
kun juontiongelma ainainen
oli saattanut välikäteen
ei maita vauhti oravanpyörän
ei työ mikään mitenkään
siispä painajaistaan pahinta
tänne lähti hän hylkäämään

Entä minä, miksi lähdin?
Ei käynyt sitä selittämäni
Sinun kaunis hymysi valloittava
sanas hyvästin mielessäni
silti silmäsi ja suusi
se kaikki mitä oli
aika yhteinen unelmalla
kai katoaisi täällä
muuttuisi muuksi
etelän tähtien alla?

Ja sitten vaikenimme
kuuton, puuton yö ympärillämme
nuotion hehkuun katsottiin
votkapullot käsissämme

0

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

        Nimi esiin.....
        Oulu
        180
        13608
      2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

        Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
        Maailman menoa
        158
        5493
      3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        45
        4940
      4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

        Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
        Maailman menoa
        154
        3726
      5. Anteeksipyyntöni

        Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
        Järki ja tunteet
        40
        2853
      6. Sydämeni valtiaalle

        En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
        Ikävä
        128
        2042
      7. Oletko tyytyväinen

        Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
        Ikävä
        120
        1801
      8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

        ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
        Maailman menoa
        372
        1697
      9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        112
        1560
      10. Jos oikeasti haluat vielä

        Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
        Ikävä
        137
        1525
      Aihe