Voinko

jos tuollainen hyökkäilee päälle, voinko vääntää niskat nurin. Kevättä varmaan rinnassa liikaa !

Alaston mieshenkilö aiheutti vaaratilanteita tiistai-iltana Itäkeskuksessa.Uutislehti 100:n mukaan alaston häirikko oli ensin istuskellut rauhassa auringossa, mutta alkoi yhtäkki hyökkäilemään autojen kimppuun.

Mies oli vilkkaasti liikeinnöidyssä risteyksessä ja vaaratilanteet olivat lähellä.

Paikalle sattuneet ihmiset saivat taltutettua miehen ja poliisi toimitti hänet sairaalahoitoon.
2579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomessa ei saa tehdä yhtään mitään puolustaakseen läheisiään tai itseään.

Jos rikollinen saa naarmunkin, olet itse käräjillä syytteessä pahoinpitelystä.

Huvittaa katsoa jenkkien uutisia: aseistamattoman murtovarkaan ampunut koti-isä on siellä sankari, meillä saa elinkautisen taposta, vaikka murtomies kävisi kirveen kanssa päälle.

Jos rikollisen oikeusturvaa loukataan pilkunkaan vertaa, oikeuskansleri pillastuu. Esimerkiksi se että oikeasti ihan tosissaan syyllinen rikollinen tuomitaan epähuomiossa rikoksesta, jonka syyteoikeus ehti vanhentua pari päivää. Tuomari syytteeseen. Rikolliselle isoja korvauksia.

Jos uhrin oikeusturvaa loukataan - vaikkapa käräjätuomari "unohtaa" lähettää tuttavan tuttavaa koskevan haasteen ajoissa - oikeuskansleri sanoo "voi voi, pitäisi olla jatkossa tarkempi". Suojellaan siis molempia rikollisia.

Suomessa on sairas rikollisia suojeleva systeemi, mutta oma vikamme: lait säätää eduskunta, ja me valitsemme ne idiootit.

Äänestä
  • Suomen Laki itsepuolustuksesta lähtee siitä, että tarvittava määrä voimankäyttöä on sallittu itsensä/läheisensä tai omaisuutensa puolustamiseen.

    Se tarkoittaa käytännössä sitä, että voit ottaa esimerkiksi varkaan kiinni ja taltuttaa hänet. Mutta et saa enää maassa olevaa ruveta rusikoimaan siniseksi.

    Kaikki oikeudessa olevat hätävarjelun liioittelua koskevat jutut ovat juuri tästä syystä sielä. Kun niin kovin helposti tunteet saavat vallan, ja tulee napattua rosvoa pari ylimääräistä kertaa palloon "ihan opetukseksi."
    ei silti, ihan oikeinhan se olisi... Tunti turpaan ennen poliisin tuloa... oikein, vaan laitonta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ukkometso.. kirjoitti:

jos tuollainen hyökkäilee päälle, voinko vääntää niskat nurin. Kevättä varmaan rinnassa liikaa !

Alaston mieshenkilö aiheutti vaaratilanteita tiistai-iltana Itäkeskuksessa.Uutislehti 100:n mukaan alaston häirikko oli ensin istuskellut rauhassa auringossa, mutta alkoi yhtäkki hyökkäilemään autojen kimppuun.

Mies oli vilkkaasti liikeinnöidyssä risteyksessä ja vaaratilanteet olivat lähellä.

Paikalle sattuneet ihmiset saivat taltutettua miehen ja poliisi toimitti hänet sairaalahoitoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu