Puistojen tyrannit

Koirapuistossa tapaa mukavia ihmisiä ja valloittavia koiria. Mutta valitettavan usein koirapuistoissa aikaansa viettävät myös ihmisryhmä nimeltä Läskit Pahansisuiset Juoruämmät.

Olen tässä päivänä muutamana onnistunut soluttautumaan tämän keski-ikäisistä turhautuneen oloisista naisihmisistä koostuvan ryhmän keskuuteen, ja kokenut tyrmistyttäviä ja surkuhupaisia hetkiä heidän seurassaan. Oli puistoon asteleva tulokas kuka tahansa, pakollisten kohteliaiden tervehdysten jälkeen rouvat kääntävät selkänsä ja supattelu alkaa. Kaikista löytyy jotakin moitittavaa: koira koulutettu huonosti, isännällä järkyttävän rumat housut, koira ei osaa käyttäytyä, emäntä ei koskaan tervehdi tarpeeksi kohteliaasti, onkohan tuo koiran riehuttaminen nyt järkevää, kukahan sokea pässi tuonkin puudelin on trimmannut, eikö tuo nainen muuta osaa kun puhelimessa juoruta... ja tätä rataa.

Akkalauma on valloittanut puiston ainoat penkit, ja tämä tukikohta on varattu heille automaattisesti päivästä toiseen. Jos seuraan yrittää liittyä jengiin kuulumaton, mykkä ja synkkä hiljaisuus ajaa tämän uskaliaan aika äkkiä pois, ja näin voi paheksuva juoruilu jatkua häiriöttä. Omia koiria nämä mamsellit eivät vaivaudu juuri vahtimaan, kun on paljon hauskempi kytätä mitä muiden tottelemattomat sekasikiöt puuhaavat, isännistä ja eemännistä puhumattakaan.

Kun ryhmä lähtee puistosta, voi oikein tuntea keveän tuulahduksen ja vapautuneen ilmapiirin palautumisen. Vasta sitten uskaltavat ulkopiiriläisetkin avata suunsa ja ryhtyä rupattelemaan keskenään iloisesti.

Tämä tarina on kaikessa värikkyydessään tosi. Provoa? Ehkä, mutta se koira älähtää johon kalikka kalahtaa...