avustajana yksin pihalla

ihan pihalla

Luin juttua alempana erityisavustajan tilanteesta ja voin yhtyä samaan ääneen. Minäkin olen avustajana usein yksin pihalla 18 lapsen kanssa, joista kaksi on erityislasta.
Tänään sattui tilanne, että meitä oli pihalla kaksi ryhmää, eli yhteensä 26 lasta, kolme erityislasta ja valvomassa minä ja sen toisen ryhmän erityisavustaja. Missä opettajat??? Voi kun oltais tiedetty. Ne vaan poistui ulkoilusta sanomatta sanaakaan. Kai heillä taas oli jotain paperitöitä tekemättä ja ne piti tehdä juuri silloin.
Minua alkaa pikkuhiljaa ketuttamaan, että opettajat tekee seitsemän tunnin päiviä, koska yksi tunti on kotona suunitteluun käytettävä tunti ja kuitenkin työaikana kokoajan pitää olla suunnittelemassa ja poissa lasten parista. Itse saan avustajan palkkaa ja vastaan koko ryhmästä yksin. Alan kyllä pomolta vaatimaan lähihoitajan palkkaa, jos ei homma muutu.
Tiedän, ettei minun tarvi välittää muista lapsista kuin omastani, mutta kun aikuisia ihmisiä ollaan, niin eihän se onnistu, vaikka mitä tapahtuisi. En voi jättää muita lapsia oman onnensa nojaan, vaikka välillä mieli tekisi.
Vanhemmat, miten te näette oman lapsenne osaston. Kun haette lapsenne tai tuotte ne päiväkotiin, kuinka monta aikuista siellä lasten kanssa on, kun on vapaa leikin aika tai ulkoilu.
Jos ryhmässä on erityislapsi jolla on oma hoitaja, muistakaa, se on vain sen lapsen hoitaja, ei koko ryhmän. Jos jotain sattuu, esim. erityislapsi voi sohaista jotain vaikka saksilla. Avustajan tehtävä on silloin rauhoittaa erityislasta, hän ei voi silloin antaa ensiapua toiselle lapselle, usein hän ei edes yksin pärjää erityislapsen kanssa, vaan tarvii siihenkin toisen aikuisen.
Että näin.

19

2608

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tiedä tarpeeksi

      näistä päiväkodin henkilöstökuvioista ja siitä, minkä ajan esim. lastentarhurit todellisuudessa viettävät ryhmässään. He aiheuttavat suorastaan turvallisuusriskejä silloin, kun jättävät ison ryhmän kahden erityisavustajan valvontaan. Tällaiset tapaukset pitäisi aina kirjata ylös ja saattaa sen lautakunnan tietoon, joka vastaa päivähoitoasioista. Päiväkodissa täytyy nykyään monista asioista tehdä riskikartoitukset kirjattuina. Päiväkodin johtajathan suojelevat omaa ammattikuntaansa,joten he eivät kyllä korvaansa lotkauta muun henkilökunnan tämänkaltaisille murheille. Ja vieläkin näköjään tarhureilla on jossain päin Suomea 7 tunnin työpäivät ja "kotisuunnitteluaika"! Silloin ei kyllä ryhmästä ole mitään oikeutta lähteä suunnitteluhommiin. Suunnitteluajat pitää muuten merkitä työvuorolistaan (myös jos tekee kotona) ja silloin muutkin työntekijät tietävät ainakin etukäteen, että lto on poissa ryhmästä.

    • ei...

      ole mitään vastuuta ryhmästä. Eikö teillä ole ees lastenhoitajia ryhmässä? LTOn suunnittelu aikaa älä väheksy. Lastentarhan opettajalla on koko ryhmän pedagoginen vastuu ja hänen tehtävänsä on suunnitella koko ryhmän toiminta muut ltolle kuuluvat hommat(laksut, keksustelut yms..)
      Sinulla ei kuitenkaan ole vastuuta lapsiryhmästä. Ota asia esille ryhmässä tai mene johtajan puheille. Johtaja kyllä tietää kenen vastuulla lapset ovat jos jotain sattuu; kasvattajien ja viime kädessä päiväkodin johtajan.

      • lakritsaa?

        mikä on laksu....

      • olisiko tuo
        lakritsaa? kirjoitti:

        mikä on laksu....

        lapsikohtainen suunnitelma...

      • teillä

        lastenhoitajien tarvitse suunnitella ja ohjata mitään toimintaa, tai tehdä laksuja ja pitää kasvatuskeskusteluita?

      • sen nimi
        teillä kirjoitti:

        lastenhoitajien tarvitse suunnitella ja ohjata mitään toimintaa, tai tehdä laksuja ja pitää kasvatuskeskusteluita?

        on varhaiskasvatussuunnitelma! Vasu.

      • on..
        sen nimi kirjoitti:

        on varhaiskasvatussuunnitelma! Vasu.

        ihan totta varhaiskasvatus suunnitelma, mutta vasuksi kutsutaan kunnan omaa VASUA josta päiväkoti tekee oman vasun/opsin johon koko päiväkodin toimintaperustuu.
        LAKSU on meillä lapsikohtainen suunnitelma joka tehdään erityislapsille yhdessä vanhempien ja muiden tarvittavien ahojen kanssa. Lapsikohtaisen suunnitelman tekee LTO, ei lastenhoitaja.

        Lastentarhanopettajalla on koko ryhmän pedagoginen vastuu joten hänellä on vastuu myös ryhmän toiminnan suunnittelusta, siksihän hänelle se suunnittelu aika kuuluukin. Lastenhoitajat voivat osallistua omalta osaltaan suunnitteluun, mutta myös tuokioiden valmisteluun ja toteutukseen.

      • Sari-Mari
        on.. kirjoitti:

        Jos olisin lastentarhanopettaja tekisin sellaisen suunnitelman, että lapset on koulutetun henkilökunnan kanssa ulkona jotta olisivat turvassa. Vai onko jotakin tärkeämpääkin suunniteltavaa?

      • lastenhoitaja vaan
        on.. kirjoitti:

        ihan totta varhaiskasvatus suunnitelma, mutta vasuksi kutsutaan kunnan omaa VASUA josta päiväkoti tekee oman vasun/opsin johon koko päiväkodin toimintaperustuu.
        LAKSU on meillä lapsikohtainen suunnitelma joka tehdään erityislapsille yhdessä vanhempien ja muiden tarvittavien ahojen kanssa. Lapsikohtaisen suunnitelman tekee LTO, ei lastenhoitaja.

        Lastentarhanopettajalla on koko ryhmän pedagoginen vastuu joten hänellä on vastuu myös ryhmän toiminnan suunnittelusta, siksihän hänelle se suunnittelu aika kuuluukin. Lastenhoitajat voivat osallistua omalta osaltaan suunnitteluun, mutta myös tuokioiden valmisteluun ja toteutukseen.

        "Lastentarhanopettajalla on koko ryhmän pedagoginen vastuu joten hänellä on vastuu myös ryhmän toiminnan suunnittelusta, siksihän hänelle se suunnittelu aika kuuluukin. Lastenhoitajat voivat osallistua omalta osaltaan suunnitteluun, mutta myös tuokioiden valmisteluun ja toteutukseen."

        Eli teillä lastenhoitajilta ei velvoiteta toiminnan suunnittelua ja toteutusta, kasvatuskeskustelujen pitämistä tai laksujen ja lapsikuvausten tekoa? Lastenhoitajan siis ei ole tarvis näitä tehdä, vaan hän voi niitä hoitaa jos haluaa?

        Meillä kun lastenhoitajille kuuluu kaikki muu toiminnan suunnittelu paitsi esiopetus. Kaikkea muuta pitää lastenhoitajienkin tehdä, ja jollei tee niin ei hoida työtehtäviään. Myös varhaiskasvatuskeskustelut kuuluvat myös lastenhoitajille. Meidän ryhmässä esim. ei ole eskarilaisia, joten lto:n ja lh:n työnkuvat eivät käytännössä eroa toisistaan mitenkään; Kaikki suunnittelevat yhtä paljon toimintaa, kasvatuskeskustelut jaetaan tasan kaikille, ja omahoitajasysteemin velvoittamana minä lastenhoitajana tein lapsikuvauksen yksin ryhmämme erityislapsesta ja laksun teimme yhdessä lto:n ja elton kanssa. Kuitenkaan meillä ei lastenhoitajille olla huomioitu mitään suunnitteluaikaa, vaan lh:t suunnittelevat milloin kerkeävät.

      • väärin
        lastenhoitaja vaan kirjoitti:

        tämä on juuri se väärä tapa "kaikki tekee kaikkea". Lastentarhanopettajat saavat yliopisto koulutuksen, siksi heidän tehtävänsä on suunnitella ja vastata ryhmän toiminnasta. Lastehoitajalla ei ole sitä pedagogista näkemystä ja teoreettista tietoa jonka lastentarhanopettaja saa koulutuksessa. Haluan korostaa myös sitä että LTO ei voi olla ryhmästä jatkuvasti pois eikä aloittajan kaltaista tilannetta saa syntyä, sitä varten on se suunnittelu aika joka on varattu sille että lto ei ole ryhmässä.

        Sainoin edellisessä viestissä ilmeisesti epäselvästi, mutta lastenhoitajien tehtävä on nimen omaan valmistella tuokiot(esim. materiaalit yms...). Ryhmästä tietysti riippuu miten paljon lastenhoitajat osallistuvat toteutukseen. Se on ihan sopimusluontoinen asia.

        LH voi pitää kasvatuskeskuteluita, mutta erityislapset kuuluvat LTOn vastuulle. Itsellä ei kokoemusta tuosta omahoitajuudesta. Kuulostaa kuitenkin ihan hyvältä tuo teidän työjako tuon erityislapsen osalta jos LTO ja ELTO on ollut mukana tekemässä kuntoutussuunnitelmaa.

        En halua näillä kirjoituksilla vähätellä Lastenhoitajien työtä, tarkoitan vaan sitä että tehdään niitä omaa koulutusta vastaavia töitä. LTolla on teoreettinen osaaminen LH:lla taas nimen omaan hoidollinen ja perhetyö.

      • vaan sitä
        väärin kirjoitti:

        että lh siis valmistelee tuokiot. Siis tarkoitatko sitä, että lto suunnittelee tuokion ja lh sitten hankkii tarvittavat materiaalit lto:lle valmiiksi (hmmm. onko lh siis lto:n avustaja). Meillä ainakin se joka suunnittelee ja pitää tuokion myös kerää tarvittavat materiaalit itse. Meillä myös lto:t tekevät 8 tunnin päiviä, jonka ovat myös lapsiryhmässä. Suunnittelemaan menevät, kun tilanne sen sallii. Usein silloin, kun ei ole ulkoiluvuorossa tai lepohetkellä.

      • kurjasti
        väärin kirjoitti:

        tämä on juuri se väärä tapa "kaikki tekee kaikkea". Lastentarhanopettajat saavat yliopisto koulutuksen, siksi heidän tehtävänsä on suunnitella ja vastata ryhmän toiminnasta. Lastehoitajalla ei ole sitä pedagogista näkemystä ja teoreettista tietoa jonka lastentarhanopettaja saa koulutuksessa. Haluan korostaa myös sitä että LTO ei voi olla ryhmästä jatkuvasti pois eikä aloittajan kaltaista tilannetta saa syntyä, sitä varten on se suunnittelu aika joka on varattu sille että lto ei ole ryhmässä.

        Sainoin edellisessä viestissä ilmeisesti epäselvästi, mutta lastenhoitajien tehtävä on nimen omaan valmistella tuokiot(esim. materiaalit yms...). Ryhmästä tietysti riippuu miten paljon lastenhoitajat osallistuvat toteutukseen. Se on ihan sopimusluontoinen asia.

        LH voi pitää kasvatuskeskuteluita, mutta erityislapset kuuluvat LTOn vastuulle. Itsellä ei kokoemusta tuosta omahoitajuudesta. Kuulostaa kuitenkin ihan hyvältä tuo teidän työjako tuon erityislapsen osalta jos LTO ja ELTO on ollut mukana tekemässä kuntoutussuunnitelmaa.

        En halua näillä kirjoituksilla vähätellä Lastenhoitajien työtä, tarkoitan vaan sitä että tehdään niitä omaa koulutusta vastaavia töitä. LTolla on teoreettinen osaaminen LH:lla taas nimen omaan hoidollinen ja perhetyö.

        toteat, että "teette väärin". Vaikka kaikki tekevät kaikkea koulutuksesta riippumatta ja se sinun mielestäsi on väärin, voi se jossakin paikassa toimia ja olla ihan hyväkin toimintatapa. Meillä myös on näin ja hyvä niin.

      • lto...
        kurjasti kirjoitti:

        toteat, että "teette väärin". Vaikka kaikki tekevät kaikkea koulutuksesta riippumatta ja se sinun mielestäsi on väärin, voi se jossakin paikassa toimia ja olla ihan hyväkin toimintatapa. Meillä myös on näin ja hyvä niin.

        Minun mielestä ei ole mitään väärää siinä, että kukin tekee koulutustaan vastaavat hommat. Lastentarhanopettajalle kuuluu työhön kuuluva suunnittelu aika. Jos ei kuulu niin puhelu luottamusmiehelle ja sen jälkeen suunnittelu aika on, kokeilkaa vaikka. Miksi pyrkiä yliopistoon hakemaan nimenomaan sitä pedagogista ja teoreettista osaamista jos kerta lähhoitajalla on tämä täysin sama tieto-taito-osaaminen.

        Ja en missään nimessä sanoisi että lh on lto:n avustaja. LTOlla vaan sattuu olemaan vastuu siitä ryhmän ja toiminna suunnittelusta, toisaalta kannatan myös sitä että jokainen vastaa siitä minkä parhaiten taitaa(esim musiikki ihminen musiikista jne..). Minun tarkoitukseni ei edelleenkään ole tarkootus vähätellä lastenhoitajia. Moni lastenhoitaja on todellisuudessa valitetavasti pätevämpi, kun lastentarhanopettaja. Yritän tässä nyt vaan perään kuuluttaa sitä että ei lastentarhanopettaja koulutusta turhaan sinne yliopistoihin olla siirretty ja se PITÄÄ myös näkyä siellä päiväkodin arjessa.

      • hoito-ja kasvatustyötä
        lto... kirjoitti:

        tekevä tarvitsee suunnittelu- ja valmisteluaikaa. Eihän kukaan ole ollut viemässä sitä pois lto:ilta. Päiväkodin johtajasta riippuu, pitääkö suunnittelut ja valmistelut ym. tehdä työpaikalla vai salliiko hän hyväuskoisena, että lto suunnittelee töitä kotona. Lasten turvallisen hoidon tulee kyllä mennä kaiken edelle ja sitähän alkuperäinen kirjoittaja peräänkuulutti. Ottakaahan päiväkodin johtajatkin kantaa tähän iänikuiseen kuumaan perunaan, lto:n kotisuunnitteluaikaan! Erään keskisuuren kaupungin perusturvajohtaja sanoi kyllä sen olevan pelkkää ilmaa ja nykyään sielläkin lto:t tekevät täydet 38,25 (työaika desimaaleina!) pääsääntöisesti kvtessin mukaan työpaikoillaan. Heidän suunnittelu- ja valmisteluaikansa on selkeästi merkitty työvuorolistaan kahdelle päivälle ja se toimii hyvin! Eikä tarvitse luottamusmiehelle soitella!

      • lastenhoitaja vaan
        hoito-ja kasvatustyötä kirjoitti:

        "Jokainen
        hoito-ja kasvatustyötä 2.5.2008 klo 22.28
        tekevä tarvitsee suunnittelu- ja valmisteluaikaa. Eihän kukaan ole ollut viemässä sitä pois lto:ilta."

        Jokainen tosiaan tarvitsisi suunnittelu- ja valmisteluaikaa. Meidän kunnassa sitä vaan ei suodas kuin lastentarhanopettajille, kuitenkin myös lastenhoitajat ovat yhtä lailla vastuussa suunnittelusta ja sen toteutuksesta. Lastenhoitajista myöskin valtaosa on määräaikaisissa työsuhteissa, kuten itsekin olen jo seitsemättä vuotta samassa päiväkodissa. Yhteensä olen tehnyt määräaikaisuuksia 13 vuotta. Uuden ammatin valinta tässä on edessä jos rupean julkisesti ryppyilemään... Alkaa vaan pikkuhiljaa nämä surkeat palkat vastuuseen nähden sieppaamaan niin, ettei kai alanvaihtokaan enää ole ollenkaan huonompi vaihtoehto.

      • Edellisen kirjoittaja

        Meidän tulee huolehtia itse siitä, että voimme työajastamme riittävän osan käyttää suunnitteluun, valmisteluun ja muuhunkin ryhmän ulkopuoliseen työhön. Päiväkodin johtajan tehtävänä on huolehtia siitä, että kaikille töille on riittävästi aikaa tehdä, eikä se tosiaankaan tarkoita pelkästään lastentarhanopettajia. Me lastenhoitajat olemme kyllä olleet liian lepsuja tässä asiassa. Itse olen kyllä tsempannut tässä asiassa, mutta ryhmän tilanteet huomioiden. Eikö sinut pitäisi lain mukaan jo vakinaistaa? 13 vuoden määräaikaiset työsuhteet ovat kyllä aivan liikaa. Selvitä tilanne luottamusmiehen avulla työnantajan kanssa!

    • ja velvollisuus

      On ettet joudu olemaan yksin ulkona lasten kanssa.

      Se on niin syvältä, että päiväkodeissa ei noudateta lakeja. Seitsemää lasta kohden pitää ulkoiluissa olla yksi aikuinen, neljää alle kolmevuotiasta kohden yksi.

      Eikä siinä mikään suunnitteluihin vetoaminen auta. Ne on tehtävä silloin, kun siihen on sellainen mahdollisuus ettei lakeja rikota.

      Tämä olisi mielestäni asia, joka pitäisi nostaa ihan yleisempäänkin keskusteluun mediassa. Esim. 45 minuuttia-ohjelma saisi tästä hyvän aiheen:)

      Ikävä, kun keskustelu taas ajautui siihen, mikä on lton ja lhn tehtävä:(

      • vaahtoamaan

        ainakaan jos aikoo töissä pysyä!
        Se on semmonen juttu.
        Saa siitä ohjelman, mutta kuka sen antaa telkkariin...lto, lh vai avustaja.
        Ottaako ne nimettömiä vinkkejä?

        Kaveri on avustajana, aloittanut viime elokuussa.
        Kertoo hiuksia nostattavia tarinoita kuinka on yks kaks ollut yksin, lto ja lh häipyneet ties minne.
        Ei ensin tiennyt että kuinka sanoa niille että se on laitonta...eivät muka tienneet!
        Se on helppoa laistaa omista hommistaan kun "sinähän osaat!"
        entäs jos jotain sattuu?

    • sijaishoitaja

      Tosi hyvä, että toit esiin tämän vaikean asian. Itselläni on pitkä kokemus päiväkodin lastenhoitajan työstä ja ihmettelin jo aikoinani kymmenen vuotta sitten, miten voitiin jättää joku työntekijä yksin pihalle parinkymmenenkin lapsen kanssa, joiden joukossa oli erityistä huomiota vaativia lapsia. Kerrankin eräs lastentarhanopettaja keksi aina muuta "tärkeää tekemistä" ettei tarvitsisi lähteä ulos lasten kanssa. Nämä tärkeät tekemiset olivat muun muassa kaappien siivous ja kasettien äänitys. Työtoverini kanssa oltiin lopulta sitä mieltä, että olkoon sisällä kun asiasta ei saatu aikaan kunnollista keskustelua. Asia kuulemma ei meille edes kuulunut.
      Olin monta vuotta välillä muissa töissä, mutta nyt olen alkanut taas elämäntilanteeni muututtua tehdä sijaisuuksia yksityisellä päivänhoidon tuottajalla. Sama meininki jatkuu joissakin paikoissa. Pahin vastaani tullut tapaus sellainen, että alalla yli 20 vuotta toiminut lastentarhanopettaja laittoi 16 esikoululaista yksin keskenään pihalle leikkimään. Paikalle ajoi vielä pakettiauto hakemaan jotakin tavaraa eikä opella ollut ulos mikään kiire.. onneksi ei mitään sattunut. Tällä kertaa.
      Sama ihminen lähetti aiemmin minut yksin pihalle lasten kanssa, kun olin talossa ensimmäistä päivää töissä. Olin vasta tullut enkä ollut nähnyt kaikkia lapsiakaan. En tiennyt lasten nimiä, en talon pihasääntöjä ym. Katselin vain ihmeissäni kun aina vain uusia lapsia valui ovesta ulos. Olin yksin lasten kanssa koko ulkovuoron ajan. Työvuoron aikana lastentarhanopettaja teki muitakin laiminlyöntejä.
      Ilmoitin asiasta myöhemmin ylemmäs esimiehelle, mutta naisella oli selityksensä. Tietenkin vika oli jossakin muussa kuin hänessä itsessään. Sijaistakaan ei välttämättä uskota, kun vastassa on monta vuotta alalla ollut hyvin asemansa tiedostava henkilö. Kummallista on että tämän työntekijän kanssa kukaan sijainen ei kauan ole viihtynyt. Itseäni pelotti koko ajan, mistä joudun vastuuseen jos jotakin tapahtuu lapsille.

      Minua kiinnostaisi tietää, miten vanhemmat toivoisivat henkilökunnan toimivan tällaisessa tilanteessa. Miten he reagoisivat, jos heille kerrottaisiin, miten "turvallisissa" käsissä heidän lapsensa päivisin ovat? Vai pitäisikö odottaa, että jotain kauheaa sattuu ettei vain loukattaisi kokenutta opettajaa? Minun mielestäni liian vaarallista odottaa enää yhtään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2180
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2084
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      1829
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      1509
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1407
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      562
      1194
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1011
    8. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      350
      945
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      945
    Aihe