Onko kukaan kanssani samaa mieltä siitä, että South Park on aivan nerokas sarja? Se on älykäs eikä perustu pelkälle kiroilulle. Siinä on paljon Amerikan-satiiria, mutta monimuotoisemmin kuin esimerkiksi Simpsoneissa. Lisäksi musta huumori ja yleinen hilpeys viimeistelevät kaiken. Kaiken lisäksi SP on säilyttänyt hyvin laatunsa jo 12 tuotantokauden ajan.
Osoittaa tiettyä ahdasmielisyyttä, tai ainakin pinnallisuutta, jos sarjaa pitää typeränä kiroiluna eikä minään muuna.
South Park
2
393
Vastaukset
- akakabuto
Muistan kun näin ensimmäisen kerran sarjaa MTV3 kanavalta vuonna 1999 ja pidin siitä jo silloin erittäin paljon. Mutta nyt kun aikaa on kulunut ja ikää tullut lisää niin sarjaa alkaa nyt vasta todenteolla ymmärtämään. South Parkissa otetaan kantaa erilaisiin epäkohtiin ja tabuihin, sekä mukaan sotketaan tietysti aimo annos Trey Parkerin ja Matt Stonen sairasta huumoria. Sarjassa otetaan kantaa niin politiikkaan, uskontoihin kuin erilaisiin trendi-ilmiöihinkin ja niitä parodioidaan loistavalla tavalla.
Sarjan syvällisyydestä kertoo jotain sekin, että Kyle Broflovskin esikuvana toimii nuori Matt Stone ja Stan Marsh taas perustuu Trey Parkerin lapsuuteen. - spsp
Making movies, making songs and fighting ´round the world!
Just katoin jälleen ton Russell Crowe- jakson ja sai taas kyllä nauraa huhu :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15211518
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485413Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p424346Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392708Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071636Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601596Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?921481Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361431