Minkä kuvan itsestään antaa.

Mila N

siivousta ei arvosteta, toistaalta taas viime aikoina on paljon puhuttu,että siivoojien tulisi arvostaa itseään, hyvä niin. Siivoustyö on rankkaa ja ansaitsee arvostusta.

Mutta sitten tulee se "mutta". Opiskelen ihan muuta alaa, mutta olen n. 4 vuoden ajan tehnyt jos monenmoista siivoista niin kesätyönä, vuoden hotellissa ja osa-aikaisena opiskelun ohessa erilaisia töitä, siivoustöitä.

En työt aloittaessani ajatellut siivoojista mitään. Seuraava lause voi kuulostaa kamalalta, koska itse olen ihminen, jolla on vahva asenne siitä, että me kaikki olemme samanarvoisia.

En ole itse lakannut arvostamasta siivoamista vaan siivoajia. Yleistän varmaan paljon, mutta kerron sen mitä olen nähnyt.

Jokaisessa työssä puhutaan paskaa ja jutut voivat olla mitä ovat, mutta muistakin töitä tehneenä olen ihmetellyt monien siivoajien kielenkäyttöä. Usein olen tavannut hyvinkin käytöstavattomia ihmisiä.

Hyvää käytöstä ei ole se, että osaa työssään olla asiakkaille, pomolle sävyisä, vaan sitä kun työkavereiden kesken puhutaan. Monilla jutut ja käytöstavat jäävät jonnekin kun kukaan ei ole katsomassa.

Monesti myös kun olen jostakin asiasta yrittänyt keskustella,niin en ole keskustelua saanut aikaiseksi. Joita olen kohdannut kiinnostaa lähes vain sen milloin pääsee kotiin. En löydä näistä ihmisistä muuta kuin sen "siivoajan".

Siivoamisen arvostus lähtee työntekijöistä ja siitä millaisen kuvan he antavat itsestään. Omitusia repliikkejä ne, jotka ovat minulle sanoneet, kun kerron että täytyy mennä, kun en halua olla koulusta pois, niin siihen joku siivoajatäti on vastannut: ei kai sitä ny aina tarvitse niillä tunneilla olla tai onko se opiskelu nyt ihan niin justiinsa.
En ymmärrä.

Monet puhuvat kuin merimiehet, puhuvat vaan ryyppäämisestä. Tiedän, niin varmaan muuallakin, mutta minulla erityiseti kuva siivoamisesta.

Sitten vielä kun on esimiehet on lähes kaikkialla aika taidottomia, on soppa valmis.

Siivoaminen on arvokasta, kun vain siivoajat ryhdistäytyisivät arvostamaan elämäänsä, eivätkä eläisi kuten "siivoajat" vaan ihmiset.

Siivojat ovat kuin pyytelisivät koko ajan olemassa oloaan anteeksi, kuka sellaista voi arvostaa. Voiko hävetä työtään, jso arvostaa itseään. Tiedän miltä tuntuu siivota, kun ihmiset eivät edes vilkaise, mutta jos ei koe olevan sellaisen kohtelun arvoinen jättää sellaiset arvoonsa ja nostaa "ylpeänä nokkaansa":)

Jos ansaitsette parempaa kohtelua, vaatikaa sitä, jos joku katsoo alentavan silmiin, katokaa takaisin. Ei tarvitse olla huonokäytöksinen, näyttääkseenn arvonsa. Ei tervitse olla kynnysmatto, vaan samanarvoinen.

Eläkää niin kuin olisitte samanarvoisia, sillä olette.Käytöksenne määrittelee teidät, ei vain pelkkä työ

13

1161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puhutaan välillä kuin merim...

      mutta toisaaltaan löytyyhän niitä muitakin puolia ihmisinä. Sitten tietysti on ikävää jos se siivooja on ainoa mitä osaa olla. Jos oikeasti ei halua oppia uutta ja sivistää itseään.

      Minun kanssani voi keskustella niin psykologiasta, sosiaalipolitiikasta,filofiasta, semiotiikasta, diskurssianalyysistä ym...Omaan omien kiinnostusteni lisäksi laajan yleissivistyksen ja pystyn keskustelemaan lähes kaikesta.

      Tottakai sitä turhautuu ihmisten kanssa jotka on vain sitä mitä näkee päällepäin. Yhtä ikäviä ja tylsiä on ihmiset jotka oikein korostavat omaa keskinkertaisuuttaan ja sitä että " nyt mä oon tyhmä siivooja, mutta niinhän siivoojan kuuluu ollakin". Näillä varmaan dementia iskee aivojen käyttämättömyyden vuoksi samana päivänä kun eläke alkaa.

      En pyydä olemassaoloani anteeksi. Puhtaus ja aseptiikka on minulle tärkeitä asioita joista en jousta. En myöskään kumartele ketään. Sen verran narsistia kun minustakin löytyy. Kohtelias pitää olla ja asiakaspalveluhenkinen, mutta ei orja ja nöyristelijä.

    • Valtion siivooja

      Vai silleen. Mä kuulun varmaan sun mielestä tuohon käytöstavattomat siivoojat luokkaan.Buaahahahhaha.

      Minä käyttäydyn asiakkaiden aikana, enkä näytä heille vaikka kuinka vituttais, en kiroile tms ( ellen tunne kyseistä asiakasta henk. kohta ja tiedä tätä rennoksi ihmiseksi...)
      Mielestäni tämä on tärkeintä, millanen kuva välittyy heille jotka maksavat palveluista.

      Helvettiäkö sen väliä on mitä paskaa siivoojat keskenään jauhavat.

      Mun työpaikalla ainakin heitän työkaverieni kanssa niin raskasta huumoria ja kirosanat lentää, että siinä menis monilta hiirulaisilta jauhot suuhun. Niin joo, sitten puhun vielä erittäin härskiä alapäähuumoria samalla työnanatajalla olevien kiinteistömiesten kanssa. Tää on kai meiän tapa piristää päivää. Sitä paitsi olen huomannut, että kaikenlaisissa haalarihommissa useimmilla on aika pitkä ronskit jutut. Nihkeitä on sitten nää akateemiset ja sivistyneet ihmiset. Tai eivät heistäkään kaikki tietenkään, mutta karkeasti sanottuna.
      Ai niin. paasaan parin kollegan kanssa myös työkavereistamme ja pomoistamme, emmekä aina kovin positiiviseen sävyyn. Tämä nyt vaan sattuu olemaan ämmien luonnevika.Sama toistuu kaikissa työyhteisöissä joissa on enemmän kun pari naista.
      Joten ei me siivoojat olla sen kummempia kun muutkaan.

      Aaah, mutta kyllä on ihanaa olla ronski ja rivo ja vailla käytöstapoja =)

      • domuna

        Eihän rivoudessa tai härskiydessäkään ole vikaa, kunhan joku raja menee määrässä ja laadussa.. ;-)
        Ite en kylläkään rivoutta viljele työssä, vaikka huumoria muuten löytyy. Pidemmän päälle nuo alapään jutut alkaa kyllästyttämään, varsinkin kuunnellessa - tuntuu, etteikö tosiaan ole muuta aihetta? Jokainen taplatkoon tavallaan, mutta joskus toivoisi, että ajateltaisiin myös sitä, mikä on fiksua/mikä ei ja millasen kuvan annat itsestäsi ihmisenä jatkuvilla rivouksilla...


      • Valiotn siivooja
        domuna kirjoitti:

        Eihän rivoudessa tai härskiydessäkään ole vikaa, kunhan joku raja menee määrässä ja laadussa.. ;-)
        Ite en kylläkään rivoutta viljele työssä, vaikka huumoria muuten löytyy. Pidemmän päälle nuo alapään jutut alkaa kyllästyttämään, varsinkin kuunnellessa - tuntuu, etteikö tosiaan ole muuta aihetta? Jokainen taplatkoon tavallaan, mutta joskus toivoisi, että ajateltaisiin myös sitä, mikä on fiksua/mikä ei ja millasen kuvan annat itsestäsi ihmisenä jatkuvilla rivouksilla...

        Juu kyllä mun työpaikalla puhutaan asiaakin.En tarkoita, että kaikki puhuvat kokoajan vain alapääjuttuja. Mutta mulle ainakin sopii härski huumori ja rankka kielenkäyttö. Suoraan sanottuna: Sellainen työpaikka, jossa näitä ei olisi, olisi yhtäkuin tylsä. Ja se minkälaisen kuvan annan itsestäni puheillani ei mietitytä pätkääkään, koska itse arvostan ihmisissä huumorintajua ja rentoa asennetta. Itse en ainakaan pidä näitä ominaisuuksia huonoina, vaikka siihen liittyisikin alapäähuumorit sun muut...Jotkut voi tietenkin olla eri mieltä, mutta sehän on sitten heidän ongelmansa. Tosin: en mäkään kuten jo sanoin asiakkaiden aikana puhu paskaa, ja sellasten ihmisten aikana keitä en tunne. Pitää aina vähän ensin katsella ja kuunnella sitä kenelle uskaltaa heittää minkäkinlaista juttua.


    • siivooja kans

      "muurahaispesään", tällä palstalla otetaan kaikki henkilökohtaisesti, tosin kaikki mitä kirjoitit on täyttä totta ja olen kanssasi samaa mieltä.
      Täällä ei ihmiset tajua että palstan nimi on siivoustyö, vai onko? käsittääkseni täällä käsitellään siivoustyötä koskevia asioita.

    • makinalunen

      Siivoojat on kunnianhimottomia ja luultavasti vailla itsekunnioitusta koskas antavat polkea itseään, mut tuo voi olla tapa torjua tärkeily ja jonkinlainen vallankäyttö. Sinähän opiskelet jotenkas et kuulu joukkoon. Sitä paitti ei palveluihmisiä ole koskaan arvostettu vaikka kuinka kainosti ja hienosti olis käyttäytyneet.

      • Löytyy

        Itse annan arvoa omalle työlleni ja työtulokseeni- olen ylpeä omasta työstäni ja työtuloksestani.Vaikka olenkin vain SIIVOOJA.Koen olevani tärkeä tekijä, ilman minun työpanostani ei monikaan firma pärjäisi. OLEN JOPA SAANUT KIITOSTA TYÖSTÄNI:


    • suomeksi

      kiitos.

    • ja isot siivousfirmat

      Minulla on alalla pitempään työskennelleenä sellainen kokemus, että tuo itsearvostamisen puute vaivaa lähinnä isoissa siivousfirmoissa työskenteleviä, vähän tai ei ollenkaan koulutettuja työntekijöitä.
      Minä itse työskentelen kyllä firmassa, jossa ei siivoojaa katsota alaspäin. Mutta muutamat vanhat työtoverit täyttävät kyllä nuo ap:n kirjoittamat piirteet. Sitä olen kovasti itsekin hämmästellyt. Kun sellainen iso siivousfirma tulee ja alistaa niin miksei tule vastarintaa? No, vaihtuvuus on suuri, ja nämä vakkarit väsyvät taistelemaan. Katsos nykyään näillä isoilla firmoilla on sellainen käytäntö, että puristetaan työntekijät työpaikalla niin tyhjiin, ettei ne jaksa enää nurista varsinkaan väärin maksetuista palkoista tai sadoista euroista jotka puuttuu lomarahoista.

      Tuosta kielenkäytöstä tosin olen eri mieltä. Kun on raskas työ, on raskaat huvit. Kuuntelepa joskus ambulanssinkuljettajien tai ensiapuhoitajien juttuja. Kyllä siinä huumorilla tasapainotetaan työn raskautta. Siivoojat eivät ole mikään poikkeus. Myös metallialalla, ym. aloilla puhutaan paljon ryyppäämisestä.

      Olet siinä mielestäni oikeassa, että nämä arvon virkasisaremme muutamissa nimeltämainitsemattomissa siivousfirmoissa voisivat ottaa itseään niskasta kiinni ja katsoa totuutta peiliin. Mutta se voi olla vaikeaa ihmiselle, jota on pitkään alistettu, ja jota jopa siivouskohteen muut työntekijät kohtelevat kuin saastaa.

      Yleinen kokemukseni on, että mitä lyhyemmin koulutettuja ihmisiä, sitä enemmän katsotaan siivoojaa alaspäin. Pitkään ja vaativaan ammattiin lukeneet ihmiset siirtyvät kohteliaasti antaen siivojan tehdä työtään. Mutta helkutti nämä tarjoilijat, ym. niin ei kyllä arvosteta siivoojaa pätkääkään. Ainakaan niissä kohteissa missä itse olen siivonnut.
      Alistaminen on järjestelmällistä, alkaa jo esimiehistä ja jatkuu kohteiden muihin työntekijöihin.

      Missä yksittäisen siivoojan terve itsekunnioitus saa kasvaa, kun jopa omat kollegat alkavat harjoittaa syrjintää tätä ihmistä kohtaan?

      • Aina Luuttu

        Minua ihmetyttää tämä" vaan siivooja" termi.Olen ollut iät ja ajat siivooja,enkä koskaan mikään vaan.Tosin olen ns. oma ,enkä siivousfirman töissä.Olen paha sekä suustani,että käytökseltäni,jos jos siltä tuntuu.Minulla on kyllä ihan mukavat työtoverit ja meillä arvostetaan kaikkia samalla tavalla.Meillä järjestetään paljon kokouksia ja on niin,että mitä korkeampi johtaja,niin sitä varmemmin tervehtii kaikkia.Ainoastaan jotkut harjoittelijat melkein kävelevät yli,yleensä tytöt.No heihin sovellan ,moppi jalkojen väliin periaatetta,jos eivät viikonkaan jälkeen töihin tullessaan tervehdi,työnnän portaissa mopin jalkojen väliin ja pyytelen kovasti anteeksi etten huomannut ollenkaan.En sentään alaspäin mentäessä,vielä.Ah,tunnen itseni oikein tyytyväiseksi ja oikein helvetin lapselliseksi.Vakavasti sanottuna siivous on työtä töiden joukossa,sitä ei pidä kenenkään aliarvioida.Omalla kohdallani ei edes palkka ole huono.Pää pystyyn kanssasisaret.


      • häirinnästä jos ihmisiä haa...
        Aina Luuttu kirjoitti:

        Minua ihmetyttää tämä" vaan siivooja" termi.Olen ollut iät ja ajat siivooja,enkä koskaan mikään vaan.Tosin olen ns. oma ,enkä siivousfirman töissä.Olen paha sekä suustani,että käytökseltäni,jos jos siltä tuntuu.Minulla on kyllä ihan mukavat työtoverit ja meillä arvostetaan kaikkia samalla tavalla.Meillä järjestetään paljon kokouksia ja on niin,että mitä korkeampi johtaja,niin sitä varmemmin tervehtii kaikkia.Ainoastaan jotkut harjoittelijat melkein kävelevät yli,yleensä tytöt.No heihin sovellan ,moppi jalkojen väliin periaatetta,jos eivät viikonkaan jälkeen töihin tullessaan tervehdi,työnnän portaissa mopin jalkojen väliin ja pyytelen kovasti anteeksi etten huomannut ollenkaan.En sentään alaspäin mentäessä,vielä.Ah,tunnen itseni oikein tyytyväiseksi ja oikein helvetin lapselliseksi.Vakavasti sanottuna siivous on työtä töiden joukossa,sitä ei pidä kenenkään aliarvioida.Omalla kohdallani ei edes palkka ole huono.Pää pystyyn kanssasisaret.

        Suukin on keksitty, että jos asiat risoo niin niistä voi puhua. On jotenkin kohteliampaakin kuin junttimainen tökkiminen.


    • nuori,

      elämässä matkaanne jatkaessanne huomaatte, kuinka jokainen ihminen on erilainen. pitäkää se ohjenuorananne kanssaihminen.

      • Aina Luuttu

        Minähän vaan teen työtäni ja jos moppi osuu jalkaan niin....niin ja muuten minä olen kyllä sanonut huomenta koko sen viikon.Jos ei ole käytöstapoja,niin ei sitten.Tuo nyt oli kärjistetty juttu.Ei nyt jaksa enää,pitää mennä aamuyöllä töihin korjaamaan hyvin käyttäytyvien,sivistyneiden ihmisten jälkiä.Toivottavasti eivät ole puhuneet törkeitä juhliessaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2203
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2112
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      1835
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      1516
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1415
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      564
      1202
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1015
    8. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      351
      952
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      949
    Aihe