Vaikuttaako pellon vuokratulot ja puun myyntitulot työttömyyskorvaukseen henkilöllä joka ei ole maatalouden kanssa muutoin tekemisessä kuin vaan omistaa maata/metsää ja on siis tehdastöissä/ammattiliiton jäsen.
Kiinnostaa sikäli kun eletään emännän kanssa toiveessa että pääsisi lähivuosina eroon työnantajastaan vaikkapa saamalla lopputilin jolloin jäisi vaan työttömäksi/jouten kun ei juuri enää työntekoa kaipaa. Tulemme vähällä toimeen ja riittäisi vallan mainiosti kun saisi mutaman vuoden ansiosidonnaista ja ehkä jatkossa peruspäivärahaa tai jotain pätkähommia jonkin vuoden.
Ongelma vaan on että omistamme jo yhdessä metsää 30ha ja peltojakin 10ha ja olemme ostamassa lisää peltoa ja metsääkin siten että jo pellon vuokratulot noussee jatkossa liki 10 te:een vuodessa sekä liäski tulee satunnaisia puun myntituloja.
Kyysmys kuuluu että onko omistuksesta haittaa vaimon tilanteessa ja jos on niin kannataako sen vuoksi kirjata tulevat lisämaat tai mahdollisesti entisetkin siirtää omiin nimiin vaikka tähän asti kaikki ovat yhteisiä olleet?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Juu juu! Että aiot ostaa peltoa ihan vuokra tarkoitukseen. Älä naurata.
Jos meinaat 10000€ vuodessa saada vuokria, niin sullahan tarvis olla 50 hehtaaria. Suomen keski vuokralla 200€/ha laskien sun ei pitäis ostaa peltoo lisää kun 40 ha. Eli rahassa noin 400 000€.
Eli vaikka kuika olisit paperimies, niin ei sun rahas siltikään riittäis noiden maiden ostoon ilman, että itte niitä viljelisit ja sittenkään ei olis helppoo ilman isompia takamettiä joita sulla ei näytä olevan.
Eipä se työkkärit tai ansiosidonnaiset merkitte mitään jos sulta löytyy rahat noitten peltojen ostoon.
olette "koko " ikänne liiton maksuja maksaneet....
meillä emäntä käy tilan ulkopuolella töissä..piti tässä vuoden vuorotteluvapaata....kyselivät kyllä paljonko metsää ja peltoa..korvaukset tuli normaalisti....
metsää ostettu jatkuvasti lisää, joten pinta-alat huomattavasti isommat kuin teillä...
työikäisten metsistä suurin osa sellaisilla, jotka vieraan palveluksessa...
kassassa tai kemianliitossa ikänsä ollut. Ite olin teknisissä parikymmentä vuotta mutta en enää kymmeneen vuoteen kun olen yrittäjä enkä kuulu enää mihinkään liittoon. Mulla ei siis
ole eikä tule olemaan enkä tarviikkaan mitään turvaa työttömyyden varalta tms mutta vaimo tarvii. Ole yrittänyt saada lopettamaan työt mutta luontonsa ei anna periksi ellei jostain tuutista ikäänkuin tienaa palkkaansa. Jos jäisi vaikka työttömäksi ja saisi edes jotain niin ei menettäsi hermojaan eikä kokisi elävänsä ikäänkuin siivellä. Kyse ei ole niinkään rahasta kuin oman arvontunnosta, hänelle.
Kaikki tähän asti omistamamme maat ovat yhteisiä ja niin haluasin seuraavienkin olevan vaikka minun rahoillahan tai perinnöllä ne on oikeastaan hankittu. Siis ongelmaa ei ole vaikka uudet ostettavat maat merkitään yhteisomistukseen...mutta entä minun perimät maat, voiko nekin kirjata yhteisomistukseen?
Just joo. Sitten sä heräsit ja päästit kissan pissalle.
Minäkin olen ollut työttömänä ikäni ja nostellut työttömyyskorvauksia. Ja korvauksista olen säästellyt ja vuosien varrella on tullut maita niillä paljon ostettua. Nyt on peltoo 270ha ja metsä 3000ha. Eikä mitään pelkoo että työkkärit menettää kun pellot on vuokralla ja hakkuutulojakin on satunnaisesti. Korkeintaan on hakkuu tulot ollut 160000€ vuodessa. Pelloistakin tulee vuokraa vaan 108000€ vuodessa. Että ei noin pienet tulot vielä työkkäreitä vie.
sinne metsääs runkoja laskemaan::PÖLÖ::