Vappumarssit kuuluvat työväen vappuun.
Tämä Vappu muodostui ainakin kotikaupungissani
merkittävän muutoksen.
Marsilla eivät olleet työväenliikkeet, ammattiyhdistykse laisinkaan vaan ainoastaan
- JEESUSMARSSI !
Onko uusi aika koittanut?
Tämä Vappu muodostui ainakin kotikaupungissani
merkittävän muutoksen.
Marsilla eivät olleet työväenliikkeet, ammattiyhdistykse laisinkaan vaan ainoastaan
- JEESUSMARSSI !
Onko uusi aika koittanut?
Vastaukset 13
Vanhimmat
koittaa, ja rukoilu tulee yleisemmäksi.
Mutta ei auta mitään.
Koita kestää, työväenmarssit siirtyvät Kiinaan, käännöstyö on, kai, meneillään.
Ajateltu puoluejohtajakin on jo siirtämässä marsseja sinne.
Saapi banderollit halvemmalla.
saadaan nähdä telkkarista hoikkia työläisiä marssimassa. Ja taatusti on kansaa kaduilla.
Ja jos ei komenneta, tiukasti, heiluttavat ensi vuonna vanhoja, rispaantuneita, olympialippuja.
Mutta eiköhän siellä komenneta.
Seurasin vappua Rovaniemellä vuosi sitten.
Täällä kotikaupungissani pari vuotta siten oli vielä torvisoittokunata lippulinnoineen
- nyt kakki oli poissa ?
ovat marssivat työläiset. Me olemme se viimeinen sukupuuttoon kuoleva proletaari-sukupolvi, ja jos emme me marssi, niin kukapa muukaan?
Kaksi vuotta sitten seurasin edellisen kerran tuota vappumarssia.
Panin merkile tuoooin, että Heesus-marrsijoita oli n. 300 metrinen jono.
Työväenliikkeillä tuolloinkin vain lippulinna soittajineenj.
Nuutos ällistyttää ?
Pohjanmaanmaalloa ei8 enää juuri marssittu t- Haemi!
Jeesus-marssi oli ainoa Kokko0asasa.
Kari vuotta sitten myös työväenmarssikulkueet!
olette nyt vähän jälkijunassa vai miten sen sanoisi.
Vastakkainasettelun aika on ohi, nyt myös vasemmisto on Niinistön lanseeraaman teeman takana.
Kaikki ovat työläisiä proffasta papin kautta metallimiehiin.
nythän vasta ihmettä tarvittaisi kun tehtaita suljetaan.
Meillä pauhaa työväen laulut , kovaa , koskaan ei kokoomus minua edusta.
vapaasti toteuttaa aatettasi.
Minähän kirjoitin tiedotusvälineitten antia vaan.
Uudet tuulet ovat täällä............
Kisan jäljet komennetaan piiloon ja vanha järjestys palaa entistäkin tiukempana.
Ja me taputamme pehmeitä käsiämme.
Palstoilla pidettiin taannoin palopuheita Erkki Tuomiojan olevan seuraava demarienjh puheenjohtaja. Naapuripalstan ex-sefu BilMan koki häpeällisenä kun kerroin, että kokkolalaissyntyinen Heinäluoma saa seuraajakseen kokkolalaisen eli linja jatkuu.
Jutta on saanut geeneissään Kari-isältään
tuhdin annoksen!
Törmäsin tällaisiin Juhani Aitomaan kirjoittamiin
teksteihin, jotka vaikuttavat mielenkiintoisilta;
jos näistä väitteistä on edes osa tosia, niin
kyllähän tuo "Jeesus-marssi" näyttää olevan
enemmän spiritististä karismaattista haihattelua
ja ihmisen uhoa henkivaltoja vastaan kuin
perinteistä kristillistä lähetystyötä ja lähimmäisenrakkautta.
http://www.kristitynfoorumi.fi/jeesusmarssi.htm
- artikkeli käsittelee ko. marssia
http://www.kristitynfoorumi.fi/heratys1.htm
http://www.kristitynfoorumi.fi/valtakuntanyt.htm
- näissä taas pohditaan "Jeesus-marssin" taustoja