pelottavia

"Eksyin" lueskelemaan tämän palstan kirjoituksia kun olen itse ajautumassa jonkintasoiseen uusioperhetilanteeseen. Itselläni ei ole lapsia, mutta olen tapaillut puolisen vuotta miestä, jolla on kaksi reilusti alle kouluikäistä lasta. Mies ja vaimonsa olivat pidemmän aikaa asumuserossa, mutta avioero astuu voimaan vasta ensi kuussa. Tällä hetkellä lapset ovat viikonloppuisin miehen luona, viikot äidillään, mutta suunnitelmissa on viikko-viikko yhteishuoltajuus.

Mieheni ja exänsä ovat tekemisissä (ainakin puhelimitse) päivittäin, sillä ovat yrittäjiä ja vaimo on osakas yrityksessä. Vaimo tietää miehen ja minun suhteesta, mutta vaikka he ovat olleet erossa jo pitkään tuntuu elävän jonkinlaisessa kuplassa ja luultavasti jollain tasolla uskoo että he palaavat vielä yhteen. Olen viettänyt aikaa miehen lasten kanssa silloin tällöin viikonloppuisin, vaimo tämän tosin on ilman fiksua syytä nyt kieltänyt. Hän myös tekee "yllätyskäyntejä" ja muuttaa aikatauluja yms viime tipassa. Mieheni taas syyllisyydentunnosta (luulisin) sietää näitä temppuja jonkin verran. Päasiassa me mukautamme aikataulumme ja suunnitelmamme aina sen mukaan mitä nainen milloinkin keksii. Hän myös yrittää monesti keskustella mieheni kanssa sopimattomista asioista, kuten millaista hänen seksielämänsä minun kanssani on ja vastaavaa. Lasten ja mieheni syyllisyydentunnon (hän oli se joka halusi eron, vaimo ei) avulla hän pelailee jatkuvasti.

Kaikenlaisia kauhutarinoita täältä luin, kaikkien osapuolien kirjoittamia. Itse pidän mieheni exää loppujen lopuksi melko fiksuna ihmisenä ja uskon (tai ainakin haluan uskoa) että hän jossain vaiheessa pääsee eron yli ja käytännön asiat helpottuvat. Onko täällä ketään jolla olisi kertoa HYVIN loppuneita tarinoita? Vai olenko täysin epätoivoisessa tilanteessa?
1258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

vielä eroon liittyviä kipeitä tunteita ja hienoa, että myös tunnut ymmärtävän tämän. Aika tosiaan parantaa haavat ja tasoittaa tunteita.

Täällä on ainakin yksi hyvin "päättynyt" ts. edelleen hyvin voimissaan oleva uusperheliitto kohta kymmenettä vuotta. Monenlaista on matkassa ollut, mutta keskinäinen suhteemme mieheni kanssa on aina ollut vahva, joten kaikesta on selvitty.

Helppoa tietä en sinulle voi luvata. Kompromissiin kykenevyyttä ja pitkäjänteisyyttä vaaditaan, sillä uusperhe ei ole vain kahden kauppa. Perheen asioihin vaikuttavat niin nykyiset kuin exätkin ja usein myös vielä exän sukukin. Mutta kuten sanoin, parisuhteenne vahvuus, keskinäinen kunnioitus ja rakkaus määrittelevät hyvin pitkälti sen, miten suhteen käy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juttuja täällä kirjoitti:

"Eksyin" lueskelemaan tämän palstan kirjoituksia kun olen itse ajautumassa jonkintasoiseen uusioperhetilanteeseen. Itselläni ei ole lapsia, mutta olen tapaillut puolisen vuotta miestä, jolla on kaksi reilusti alle kouluikäistä lasta. Mies ja vaimonsa olivat pidemmän aikaa asumuserossa, mutta avioero astuu voimaan vasta ensi kuussa. Tällä hetkellä lapset ovat viikonloppuisin miehen luona, viikot äidillään, mutta suunnitelmissa on viikko-viikko yhteishuoltajuus.

Mieheni ja exänsä ovat tekemisissä (ainakin puhelimitse) päivittäin, sillä ovat yrittäjiä ja vaimo on osakas yrityksessä. Vaimo tietää miehen ja minun suhteesta, mutta vaikka he ovat olleet erossa jo pitkään tuntuu elävän jonkinlaisessa kuplassa ja luultavasti jollain tasolla uskoo että he palaavat vielä yhteen. Olen viettänyt aikaa miehen lasten kanssa silloin tällöin viikonloppuisin, vaimo tämän tosin on ilman fiksua syytä nyt kieltänyt. Hän myös tekee "yllätyskäyntejä" ja muuttaa aikatauluja yms viime tipassa. Mieheni taas syyllisyydentunnosta (luulisin) sietää näitä temppuja jonkin verran. Päasiassa me mukautamme aikataulumme ja suunnitelmamme aina sen mukaan mitä nainen milloinkin keksii. Hän myös yrittää monesti keskustella mieheni kanssa sopimattomista asioista, kuten millaista hänen seksielämänsä minun kanssani on ja vastaavaa. Lasten ja mieheni syyllisyydentunnon (hän oli se joka halusi eron, vaimo ei) avulla hän pelailee jatkuvasti.

Kaikenlaisia kauhutarinoita täältä luin, kaikkien osapuolien kirjoittamia. Itse pidän mieheni exää loppujen lopuksi melko fiksuna ihmisenä ja uskon (tai ainakin haluan uskoa) että hän jossain vaiheessa pääsee eron yli ja käytännön asiat helpottuvat. Onko täällä ketään jolla olisi kertoa HYVIN loppuneita tarinoita? Vai olenko täysin epätoivoisessa tilanteessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu