reagointi

olen ihastunut erääseen naiseen. Olen nyt tullut siihen tulokseen, että haluan kertoa tämän hänelle.

En tosin tiedä hänen suuntautumistaan. Mitä mieltä olette, kannattaako kertoa? Joudumme kuitenkin olemaan tekemisissä keskenämme jatkossakin. Oletteko te kertoneet, ja huomanneet että ei olisi kannattanut niin tehdä?
152377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

en minä tiedä mikä sun tilanne on ja miten pakit aiheuttaa koko elämän vaikeutumista. Minusta työ ja rakkaus/vapaa-aika kannattaa pitää erillään.

Äänestä

Tunteeni ovat samanlaiset. Jossain vaiheessa tunsin molemminpuolista kiinnostusta, edellisen tapaamisen jälkeen en - tosin ilmassa oli muuta jännitettä niin paljon. En jaksaisi enää tätä epätietoisuutta.

Ulkopuolelta katsoen moni asia on välillämme esteenä, mutta ei tarvitsisi olla. Minua ei estäisi mikään.

Äänestä
  • onhan tässä esteitä meilläkin.

    a) kuten tuossa jo arvattiinkin niin työssä, pieni yhteisö --> asiat leviää mutenkin nopeasti

    b) meillä on jonkin verran ikäeroa, hän on vanhempi

    c) hän välttelee minua, kuin myös

    Kumpikaan ei sentäs seurustele.

    Äänestä

  • Seuraavan kerran aion ihastua mieheen, semmoseen, joka uskaltaa sanoa: "Mä tykkään susta." Miehet on jotenkin paljon yksinkertaisempia näissä asioissa, eivät pohdi liikoja. Sori lespot!

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    onhan tässä esteitä meilläkin.

    a) kuten tuossa jo arvattiinkin niin työssä, pieni yhteisö --> asiat leviää mutenkin nopeasti

    b) meillä on jonkin verran ikäeroa, hän on vanhempi

    c) hän välttelee minua, kuin myös

    Kumpikaan ei sentäs seurustele.

    Samantapainen tilanne vain. Vaikea tilanne. Mutta emme välttele, kaikkea muuta.

    Äänestä

  • Jotain molemminpuolista minäkin tunsin... Muistelen ja haaveilen siitä, kun yritän päästä ikävästäni. Toivon, että se helpottaisi. Omia tunteitani kun en ole saanut vielä tapettua. Tosin edellinen tapaamiskerta kertoi ehkä ihan muuta, vaikka ei todellakaan ollut tarkoitus.

    Epätietoisuus rassaa todella, voimat ovat toisinaan hyvin vähissä...

    Äänestä

  • Nimimerkin "ikävä on" kuvaus tilanteesta vaikuttaa hyvinkin tutulta. Toivon tietysti, että sä olisit juuri sä. Mun kiinnostus ei ole kadonnut. Voi,pahus, jos olet saanut sellaisen vaikutelman.

    Äänestä

  • on sua kirjoitti:

    Jotain molemminpuolista minäkin tunsin... Muistelen ja haaveilen siitä, kun yritän päästä ikävästäni. Toivon, että se helpottaisi. Omia tunteitani kun en ole saanut vielä tapettua. Tosin edellinen tapaamiskerta kertoi ehkä ihan muuta, vaikka ei todellakaan ollut tarkoitus.

    Epätietoisuus rassaa todella, voimat ovat toisinaan hyvin vähissä...

    ja tavattu ja tunteenme alkuunsa sai siellä ja
    sama mulla pitäisi tappaa nää tunteet kun tuntuuu jo et rakastan...vaik sinä vain joka kerran sait rakkauden syttymäää ...ei muut huomiseen saa kantamaan sinä vai ole ainoain

    Äänestä

siihen tunnustukseen, jos vaikka viiden vuoden päästä uskaltaisit..?

Äänestä

viimeisin ihastus on viime syksyltä. En kertonut.

Oli ehkä jonkin verran samansuuntainen tilanne kuin teillä. Uskon päätyneeni oikeaan ratkaisuun. Siis siinä tilanteessa.

Mieti tarkkaan :).

Äänestä

en uskaltaisi kertoa hänelle,juuri siksi että en edes tiedä hänen suuntautumisestaan,tai siis haloo,tottakai tiedän,sormus on ja miehen kanssa asuu!! mutta silti,jotenkin minusta tuntuu että hän voisi olla myös naisista kiinnostunut,ei oo tarkotus yritää hänen elämäänsä tunkeutua,oon vain niin ihastunut häneen,enkä koskaan ole moista kokenut ennen naista kohtaan.
minä etenen niin,että katselen häntä silmiin juuri niin että hän voi tulkia sen miten haluaa,tai olla tulkitsematta,sanon hänelle asioita samalla tyylillä jne.
Jos saisin edes halauksen niin tulisi onnellinen olo,ja voi olla että tällainen tilaisuus onkin edessä että voin varastaa häneltä halauksen..
Joudun myös olemaan tekemisissä hänen kanssaan joka päivä,ja olisi liian tukalaa jos pelästyttäisin hänet vielä näillä tunteillani!!

Äänestä
  • annan ison halin sulle.Älä pelkää en pelästy enkä
    lähde karkuun.Tervetuloa elämääni !Halaamisiin..;)

    Äänestä

Mä ihastuin yhteen erittäin hyvään ystävään ja loppujen lopuks sitte kerroin hänelle tunteistani. Tiesin, ettei meidän välillä voisi olla muuta kuin ystävyyttä, mutta olen ajan kanssa oppinut, ettei tunteita saisi tukahduttaa. Kerroin siis tälle ystävälle ja hän otti sen erittäin hyvin. Pelkäsin tietysti, mitä ystävyydellemme tapahtuu, mutta pelkoni olivat turhia. Sen jälkeen olemme puhuneet hänen kanssaan kaikesta, enkä usko että voisi tulla mitään, mistä en voisi hänen kanssaan puhua.
Hän jopa kiusoitteli minua, kysymällä olenko mustasukkainen, kun hänellä oli säpinää miesten kanssa. Tottakai olin mustasukkainen, mutta lopulta siitä tuli yhteinen vitsimme.

Minun tapauksessani siis tunnustukseni syvensi ystävyyttämme, enkä kadu sitä hetkeäkään.

Äänestä
  • olemaan avoimia puilin js toisin rehellisyys kantaa onnea!

    Äänestä

maailma on avoin.myötätuulet kantaa kotiin..
ps.kannnattaa mitään et häviä olet voittaja!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hmm... kirjoitti:

olen ihastunut erääseen naiseen. Olen nyt tullut siihen tulokseen, että haluan kertoa tämän hänelle.

En tosin tiedä hänen suuntautumistaan. Mitä mieltä olette, kannattaako kertoa? Joudumme kuitenkin olemaan tekemisissä keskenämme jatkossakin. Oletteko te kertoneet, ja huomanneet että ei olisi kannattanut niin tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu