käskyjen

Kaipaisin apua, miten saan pennun oppimaan maahan-käskyn. Kun yritän makupalan avulla saada pentua maahan, se vain peruuttaa. Istua osaa kyllä jo. Muutenkaan pentu ei millään jaksaisi keskittyä koulutukseen.
3384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kopioin nyt suoraan eräästä toisesta keskustelusta:

>>>>>>>>>>

Näin eräs koiranomi/koiraterapeutti neuvoi pentukurssilla:

Kannattaa opettaa heti pentuna tekemään maahanmeno oikein ja kauniisti (jos tulevaisuudessa innostuu vaikka tokoilemaan) sillä se käy samalla vaivalla kuin vähemmän-kauniisti opettaminenkin. Eli koiran tulisi laskeutua ensin etutassujen varaan ja pienellä viiveellä vasta pepun pitäisi tulla maahan. Eli kannattaa treenata niin, että koira laskeutuu seisoestaan suoraan maahan.

Näin siis käytännössä:
Mene lattialle istumaan ja laita jalkasi yhteen ja suoraan eteenpäin. Koukista polviasi hieman, että jalkojesi ja lattian väliin syntyy "tunneli" josta koira ryömimällä voisi mahtua. Jos ajatellaan, että koira on vaikka vasemmalla puolellasi, otat oikeaan käteen namia ja asetat käden "tunnelin" suulle jalkojesi alta. Kun pentu innostuu namista ja pyrkii ottamaan sitä, vedät kättä syvemmälle sisälle "tunneliin". Aluksi koiran etupää pakostakin laskee (koska muuten se ei mahdu namin perään). Voit vielä vetää hieman syvemmälle kättäsi, niin peräpääkin menee automaattisesti maahan. Ja heti namia suuhun kun näin on tapahtunut. Helppoa ja yksinkertaista.

Käskysana kannattaa liittää vasta sitten kun pentu selvästi tajuaa mistä on kysymys ja tarjoaa tätä toimintoa.

>>>>>>>

Äänestä
  • Heti alkoi sujumaan!

    Äänestä

Nami nyrkkiin, kyykkyyn lattialle (rauhallinen tuttu paikka mm. keittiö), nyrkkin maahan ja sitten pentu saattaa raapia ja steppailla. Kun menee jossain vaiheessa maahan (kärsivällisyyttä) niin heti nyrkki auki ja kehut "maahan, hyvä maahan" jne - voit myös raottaa nyrkkiäsi jos näyttää tylsistyvän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


opettaminen kirjoitti:

Kaipaisin apua, miten saan pennun oppimaan maahan-käskyn. Kun yritän makupalan avulla saada pentua maahan, se vain peruuttaa. Istua osaa kyllä jo. Muutenkaan pentu ei millään jaksaisi keskittyä koulutukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu