Olimme olleet yhdessä vaimoni Niinan kanssa jo kymmenisen vuotta joten olimme ehtineet tutustua toisiimme läpikotaisin, myös seksin saralla. Tästä johtuen seksi oli ajoittain hyvin ennalta arvattavaa ja joskus jopa puuduttavaa, varsinkin kun Niina ei ollut mikään erityisen mielikuvituksellinen lakanoitten välissä. Kokeilunhaluinen hän kuitenkin oli, ja sitä ominaisuutta aioin käyttää hyväkseni piristääkseni seksielämäämme.
Vietimme yhteistä vapaaviikonloppua ja mietimme mitä mukavaa kaksi aikuista voisi yhdessä tehdä.
- Mitä jos leikittäisiin sellaista juttua että minä annan sinulle ohjeet miten sinun pitää toimia ja sinä et saa hangata vastaan kuin äärimmäisessä tilanteessa, ehdotin. – Se koskisi sitä mitä teet, mitä puet päällesi ja se voisi myös sisältää seksiin liittyviä juttuja.
- No ei kai mulla ole mitään menetettävää jos tietyistä säännöistä pidetään kiinni, Niina vastasi.
- Ei vaan idea olisikin siinä että mitään sääntöjä ei sovita. Sinun pitäisi täysin luottaa minuun ja ainoastaan turvasanan sanomalla saisit leikin loppumaan.
- No, ei kai siinä mitään niin pahaa voi sitten vastaan tulla, sovitaan näin, Niina suostui kiinnostunut katse silmissään.
- Ok, peli jatkuu sitten huomiseen aamuun asti ja turvasana on vaikka "käsiraudat", vastasin mielessäni jo miettien mihin kaikkeen voisin saada Niinan suostumaan.
Aloitimme leikkimme rauhallisesti. Kävimme päivällä ravintolassa syömässä jossa pidin huolen että Niina sai sopivasti alkoholipitoisia ruokajuomia. Pienessä hiprakassa hän näet oli huomattavasti estottomampi ja se olisi eduksi kun alkaisin toteuttaa varsinaista suunnitelmaani. Illan lähetessä käskin Niinaa valmistautumaan baari-iltaa varten kuin hän olisi menossa treffeille jotka saattaisivat hyvinkin päättyä seksiin. Niina teki työtä käskettyä ja meni pesuhuoneeseen laittautumaan. Hyvän tovin kuluttua vaimoni aukaisi alastomana pesuhuoneen oven.
- No miltä näyttää? Oon käynyt suihkussa, laittanut tukan ja meikannut mutta sä et kertonut mitä mä saan laittaa päälleni, Niina sanoi ovensuussa viettelevästi hymyillen.
Annoin katseeni vaeltaa rauhassa pitkin Niinan alastonta vartaloa ja täytyy sanoa että kaikkien näiden vuosien jälkeenkin nautin edelleen suunnattomasti alastoman vaimoni katselusta. Niina on varsin muodokas nainen ollakseen kuitenkin hoikka ja sopusuhtainen. Lantio on naisellisen muodokas ja rinnat täyteläisen herkulliset. Ja nuo ruskeat silmät saavat unohtamaan ympäröivän maailman olemassaolon. Samassa muistin kuitenkin leikkimme ja päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni.
- Näyttää todella haluttavalta, vastasin. – Mutta yksi pieni juttu kaipaa parannusta ennen kuin saat vaatteita päällesi. Kävelin Niinan luokse ja painoin käteni hänen haaroihinsa kevyesti silittäen hänen karvoitustaan.
- Täällä on hieman liian tiheä pöheikkö, eiköhän tehdä siitäkin vähän houkuttelevampi, kuiskasin hänen korvaansa ja ohjasin Niinan takaisin pesuhuoneen puolelle istumaan. Etsin kaapista partavaahdon ja höylän ja aloin siistimään tupsusta ohuempaa versiota. Yleensä Niina ei ole innostunut jos olen ehdottanut ajelua mutta tällä kertaa hän ei sanonut sanakaan vastaan. Olin jopa havaitsevani pientä kostumista huulten välissä operaation aikana. Lopulta kun jäljellä oli vain pieni ohut kolmio vaon yläpuolella olin tyytyväinen aikaansaannokseeni.
- Tästähän tuli niin houkuttelevan näköinen että sitä pitää hieman maistaa, sanoin ja upotin kieleni paljaaksi ajeltujen häpyhuulien väliin. Pyörittelin kieltä klitoriksen ympärillä ja nuolin koko vakoa kuin jäätelötötteröä lopulta upottaen kieleni lupaavasti kostuneeseen lemmenluolaan. Niinan huokaili raskaasti ja nauttia antamastani käsittelystä silminnähden. Hetken kuluttua vetäydyin kuitenkin pois Niinan haaroista koska aikomukseni ei ollut kuin hieman kiusoitella ja viritellä häntä valmiiksi illan suunnitelmiani varten.
- Olisi sitä saanut jatkaakin, Niina kommentoi kun kehotin häntä nousemaan ja suuntasimme vaatekaapille päin. Valitsin kaapista mustat rintsikat jotka nostivat mukavasti Niinan täyteläisiä rintoja esille, mustat stay-up sukat ja mustan, seksikkään ja melko lyhyen bilemekon joka oli jäänyt melko käyttämättömäksi kun se oli kuulemma liian paljastava yksinään pidettäväksi.
- Missäs loput on, Niina kysyi.
- Mitkä loput, vastasin viaton ilme kasvoillani.
- No pikkarit ja muut vaatteet. Et kai sä kuvittele että mä lähtisin pelkästään noi päälläni yhtään minnekään, pikkuhousut mä ainakin tarviin, Niina tokaisi tiukkaan sävyyn.
- En mä kuvittele mitään vaan nyt oli jutun juoni se että sinä teet niin kuin mä haluan, ja minun mielestä noi vaatteet riittää aivan hyvin, varsinkaan pikkareita sä et tarvitse sinne alle, vastasin.
- Mun pitää mennä hakemaan lisää siideriä, Niina huokaisi lähtiessään jääkaapin suuntaan.
Saavuimme paikalliseen yökerhoon noin yhdentoista aikoihin illalla. Paikka oli sellainen että tuskin törmäisimme tuttuihin joten voimme vapaasti irrotella vähän rohkeamminkin. Niina oli tyrmäävän seksikäs näky ja tietoisuus siitä että hameen alla ei ollut mitään esteitä päästä pyhimpään asti lisäsi tilanteen kiihottavuutta entisestään. Niinakin oli jo ehtinyt nauttia sen verran pohjia ettei hänen vetävä ulkoasunsa tuntunut enää häiritsevän. Oli aika kertoa illan säännöt.
- Ootko sä valmis tekemään jotain todella rohkeaa ja kiihottavaa, kysyin.
- Ehkäpä, riippuu vähän siitä mitä sulla on mielessä, sain vastaukseksi.
- Nyt tehdään niin että mä jään vähän tänne sivummalle katselemaan ja sinä menet tuonne baaritiskille. Saat viettää vähän aikaa sinkkuelämää. Eli kun joku sinun mielestä hyvännäköinen uros tulee iskemään sua niin annat tilanteen edetä vapaasti. Haluan että menet ainakin tanssimaan sen kanssa. Jos sen kädet alkaa vaeltelemaan suo pitkin niin anna hyväillä vapaasti. Jos se haluaa suudella niin älä estele. Jos homma tuntuu menevän pidemmälle niin tule juttelemaan niin katsotaan mitä tehdään. Älä huolehdi siitä mitä minä ajattelen, en tule mustasukkaiseksi vaan päinvastoin, minua kiihottaisi nähdä toinen mies sinun kimpussasi. Ja mieti nyt tarkkaan ennen kuin kieltäydyt, voi olla että et koskaan saa toista mahdollisuutta touhuta vieraan kanssa minun luvallani.
Niina mietti pitkään mitä seuraavaksi sanoisi.
- Mulla ei oo mitään tarvetta pelehtiä vieraiden kanssa. Mutta jos toi on totta mitä sä sanoit ja jos sä haluat nähdä mut toisen kanssa niin ei mulla periaatteessa mitään sitä vastaankaan ole, Niina vastasi harkinnan jälkeen. – Ja muista sitten että sinä käskit. Jos mä tämän teen niin kyllä mä aioin sitten kanssa nauttia tilaisuudesta, Niina jatkoi pirullinen pilke silmäkulmassaan.
- Sitten ei muuta kuin hyvää onnea, sanoin. Suutelimme kiihkeästi ja sitten Niina suuntasi kohti baaritiskiä.
Ei mennyt kauankaan kun ensimmäinen ehdokas ilmaantui vaimoni viereen tiskille. Hänellä ei kuitenkaan käynyt flaksi, kuten ei seuraavallakaan kandidaatilla. Kolmas Niinan viereen rantautunut uros sai kuitenkin viettää jo selvästi pidemmän tovin jutustelemassa ja jonkin ajan kuluttua he suuntasivat yhdessä tanssilattialle. Ilta alkoi siis käydä mielenkiintoisemmaksi. Parin nopean kappaleen jälkeen oli vuorossa hidas biisi ja hankkiuduin lähemmäksi lattiaa nähdäkseni paremmin miten asiat etenevät. Eikä aikaakaan kun miehen käsi alkoi hivuttautua Niinan selkää pitkin alemmaksi kohti pakaroita. Käsi hyväili ja puristeli vaimoni kiinteää pakaraa ja alkoi hiljalleen hivuttaa hametta ylemmäksi. Tässä vaiheessa Niina kuitenkin esti miestä jatkamasta ja sanoi tälle jotakin asiasta. Miehen kädet perääntyivät hieman mutta toinen käsi pysytteli edelleen Niinan pakaroiden päällä. Hetken hyväilyjen jälkeen homma eteni jälleen eteenpäin kun mies yritti suudella Niinaa joka ei kuitenkaan heti lämmennyt, mutta hetken epäröinnin jälkeen Niina antoi tilanteen edetä ja he vaihtoivat muutaman suudelman. Nyt kuitenkin musiikki vaihtui taas nopeammaksi ja Niina päätti viilentää tilannetta poistumalla naistenhuoneeseen.
Jotta leikistämme ei seuraisi mitään hankaluuksia päätin mennä juttelemaan miehen kanssa tilanteesta. Hänen nimensä oli Markus ja hän oli hieman minua lyhyempi eli noin 175 cm mutta selvästi rotevampi vartaloltaan. Kerroin hänelle tilanteesta ja pienestä leikistämme johon hän suhtautui huumorilla mutta selvästi kiinnostuneesti.
- Minua ei haittaa puuhanne, päinvastoin, olen täällä pitämässä hauskaa enkä etsimässä mitään tulevaa elämänkumppania, Markus totesi. – Ja minä voin kyllä olla mukana leikissä, miten pitkälle sitten haluatte mennäkin.
- Mikäpä siinä, katsotaan miten pitkälle Niinan uskallus riittää mutta en voi luvata että hän päästäisi pöksyihinsä asti, vastasin. Päätimme kuitenkin kertoa Niinalle sopimuksestamme, koska muuten homma olisi todennäköisesti jäänyt tähän.
Kohta Niina palasikin ravintolan puolelle ja suuntasi kohti minua ja Markusta.
- Kuka tämä kaverisi on? Niina kysyi Markukselta kuin ei tuntisi minua.
- Kerroin jo mikä on jutun juoni, joten emme kai me sen enempiä esittelyjä kaipaa, vastasin Niinalle. – Mutta sovimme myös että homma saa meidän puolesta rauhassa jatkua. Nyt on vaan sinusta kiinni mihin ja milloin tämä sinun sinkkuiltasi päättyy.
Niina ei hetkeen puhunut mitään, sitten hän sieppasi drinkkilasini ja kaatoi sen sisällön alas kurkkuunsa. Sen jälkeen hän kietoi kätensä Markuksen kaulan ympäri, katsoi tätä viettelevästi silmiin ja sanoi: - Meillä taisi jäädä jotain kesken tuolla tanssilattialla.
Jäin seuraamaan tilannetta baaritiskille kun vaimoni talutti uroksensa takaisin lattialle ja jatkoi tanssiaan tämän kanssa nyt selvästi alkua rohkeammin. Niina pyöritteli piukkaa peppuaan Markuksen etumusta vasten samalla kun miehen kädet vaeltelivat pitkin Niinan vartaloa ja hivelivät milloin pakaroita ja milloin rintoja ohuen kankaan läpi. Äkkiä Niina kääntyi kuiskaamaan jotain Markuksen korvaan jonka jälkeen hän jatkoi tanssiaan painaen vartalonsa tiiviisti miestä vasten. Markuksen käsi oli kuitenkin heidän välissä ja saatoin huomata miten se hivutti mekon helmaa haaroista ylemmäksi ja tunnusteli vaimoni jalkoväliä niin että Niina sulki silmänsä ja selvästi nautti kosketuksesta pyhimmässään. Markus veti kätensä kuitenkin pois ja alkoi kiusoitellen maistella vaimoni makua sormissaan.
Pian mies lopetti tanssin ja ohjasi Niinan pois lattialta ja he poistuivat ravintolan toisella puolella olevaan käytävään. Lähdin heidän peräänsä ja tavoitin heidät nousemassa rappuja kohti ylemmissä kerroksissa olevia hotellihuoneita.
- Älkäähän unohtako minua, en minä teitä sentään aivan vahtimatta jätä, huikkasin heille kun Markus oli löytänyt huoneensa oven.
- Muista sitten että tämä oli nyt minun sinkkuiltani ja minulla on oikeus tehdä mitä haluan, Niina virnisteli minulle kun suljin huoneen oven perässäni.
Heti sisällä Niina ja Markus aloittivat intohimoisen suutelun samalla kun he melkein repivät vaatteita toistensa päältä. Ei ollut enää mitään epäselvyyttä siitä miten pitkälle Niina oli hyvässä hiprakassa ja kiihkosta villiintyneenä valmis menemään. Istahdin siis pienen matkan päässä sängystä olevalle tuolille nauttimaan näytöksestä. Markuksen käsi tutki taas Niinan hameen alta hänen paljasta pilluaan samalla kun Niina repi Markukselta paidan pois päältä ja alkoi availemaan tämän housuja. Markus kuitenkin käänsi Niinan selin itseensä ja riuhtaisi tämän mekon pois turhia peittelemästä.
Niina oli aivan uskomattoman seksikäs näky pelkissä stay-up sukissa ja rintsikoissa kun Markuksen ahnas suu söi Niinan niskaa samalla kun oikea käsi puristeli Niinan rintoja rintsikoiden sisältä ja vasen käsi hiveli vaimoni läpimärkää ja lähes paljaaksi ajeltua pillua.
- Aah, puristele mun nännejä, sun kädet on ihanat, Niina voihki Markuksen käsittelyssä. Markus vapautti Niinan kokonaan rintsikoistaan ja alkoi molemmin käsin puristella ja hieroa vaimoni uhkeita rintoja ja välillä hän pyöritteli nännejä sormenpäidensä välissä Niinan voihkiessa yhä äänekkäämmin. Kohta Niina kuitenkin kääntyi ja suorastaan hyökkäsi polvilleen miehen eteen ja kaivoi esiin varsin miehekkään nuijan Markuksen housuista.
- Jestas kun se on iso! Niinalta pääsi suusta kun hän ihaili käsissään olevaa kullia. Niina alkoi imeä ahnaasti mitä suuhunsa sai mahtumaan ja loppua vartta hän hieroi molemmin käsin välillä hellemmin hieroen ja välillä rajummin runkaten. Välillä Niina nuoli kullia koko varren pituudelta ja sitten taas upotti sen pään suuhunsa imien posket lommolla.
- Nyt on välillä mun vuoro, Markus sanoi ja työnsi Niinan sängylle selälleen. Sitten hän upotti päänsä Niinan haaroihin ja alkoi nuolla vaimoni litisevän märkää pillua. Niina voihki ja inisi kun kieli seikkaili hänen klitoriksellaan ja häpyhuulilla samalla kun Markuksen sormet seikkailivat syvällä vaimoni sisällä. Niina vatkasi lantiotaan ylös alas ja yritti antaa pillunsa mahdollisimman hyvin tarjolle.
- Aah, ihanaa, nuole mun märkää kiimapillua, mä oon niin kuumana, työnnä sormet syvemmälle, niin syvälle kun pystyt, Niina voihki Markuksen käsittelyssä ja leipoi samalla ihania rintojaan kuin viimeistä päivää. Eikä mennyt aikaakaan kun vaimoni alkoi huutaa selkä kaarella ensimmäisen orkkunsa kourissa. Niina puhisi ja vapisi ja sai aivan mielettömän orkun mutta hänen vauhtinsa ei tuntunut hidastuvan lainkaan.
- Anna mulle sitä sun mahtavaa patukkaa, Niina voihki. –Upota se pohjaan asti mun tiukkaan pornopilluun! Markus teki työtä käskettyä ja mahtava kanki upposi helposti vaimoni läpimärkään luolaan ja aloitti reippaan pumppaamisen vaimoni tiukassa vitussa.
Nyt minäkään en enää malttanut pysyä pelkästään sivustakatsojana vaan nousin ylös ja upotin kiihotuksesta kivikovan kaluni Niinan suuhun. Nyt ennen niin siveä vaimoni sai ensimmäistä kertaa elämässään kahta miestä yhtä aikaa. Tarrauduin toisella kädellä Niinan hiuksiin ja aloin naida Niinan suuta samalla kun toisella kädellä käsittelin vaimoni niin herkkiä rintoja ja nännejä. Markuksen kanki upposi kovan huohotuksen säestämänä kerta kerralta yhä syvemmälle venyttäen Niinan vittua äärimmilleen ja Niina huohotti ja voihki tuon mahtavan seipään käskyttämänä.
- Aah, sä oot niin iso ja se tuntuu niin hyvältä, Niina voihki samalla kun yritti epätoivoisesti imeä minun kulliani. – Aaaa, mä tulen taas! Niina huusi ja samassa vapisi kuin horkassa uuden orgasmin kourissa.
- Nyt mä haluan sua takaapäin, Markus totesi ja vetäisi märkänä kiiltelevän kalunsa ulos vaimostani. Niina teki työtä käskettyä ja kääntyi kontalleen tarjoten pyöreää peppuaan vieraallemme ja jatkoi samalla kullini käsittelyä suullansa. Markus upotti kankensa jälleen pohjia myöten vaimooni ja alkoi hirvittävän pumppaamisen pidellen kiinni Niinan pakaroista. Pakarat takoivat vasten Markuksen alavatsaa aiheuttaen melkoisen läiskinän ja kohta Markus alkoi murahdella ensimmäisen orgasminsa lähestyessä. Markus voihki äänekkäästi samalla kun pumppasi lastin lämmintä spermaa Niinan vitun perukoille niin että sitä valui myös ulos hänen kullia ja Niinan reisiä pitkin. Vaihdoimme Markuksen kanssa paikkaa ja Niina upotti vielä sykkivän spermasta ja pillumehuista kiiltelevän kalun suuhunsa ja imi ahnaasti joka ainoan tipan eritteitä joissa kulli oli kauttaaltaan uitettu niin että kohta Niinan suu ja posket olivat aivan yhtä märät spermasta kuin tuo mahtava lihanuijakin.
Minä asettauduin selälleni Niinan alle ja upotin kullini litisevään pilluun jotta minäkin saisin osani. Saatuaan nuoltua Markuksen kalusta kaikki herkut hiestä märkä Niina aloitti varovaisen ratsastuksen itselleen tutummalla kullilla. Hetken aikaa pumpattuaan Niina rojahti voipuneena päälleni makaamaan.
- Mä en jaksa enää, saat itse panna mun pillua, Niina huokaisi ja niinpä minä aloitin osaltani työvuorossa olemisen. Kohta huomasin että Markus alkoi olla jälleen toimintaan valmiina ja alkoi asettua takaisin vaimoni taakse selvästikin aikomuksena testata myös Niinan peppureikä samalla kun minä työskentelin etupuolella.
- Hei mitä sä nyt… aaah! Niina vavahtaa kun Markuksen kanki livahtaa sisään huolellisesti liukastettuun peppureikään. Lopetin pumppaamisen hetkeksi jotta Markus pääsisi paremmin asettumaan omalle paikalleen ja hitaasti mutta varmasti suuri kulli upposi juuriaan myöten Niinan pakaroiden välistä löytyvään kakkosaukkoon.
- Aah, te teette mut hulluksi. Naikaa molemmat mua ihanilla kulleillanne, Niina voihki ja huohotti kun aloimme Markuksen kanssa molemmat pumpata lihojamme vaimoni sisällä. Hiljalleen tahtimme kiihtyi ja yllättäen Niina alkoi huutaa uuden orgasmin kourissa, mutta tällä kertaa siitä ei tuntunut tulevan loppua vaan Niina sai orgasmin toisensa perään ja pillu ja peppureikä puristelivat kuin viimeistä päivää kulliemme ympärillä. Nyt minäkään en enää kestänyt pidempään vaan ammun lastini pillun perukoille mahtavan orgasmin saattelemana. Silmissäni säkenöi vielä kun Markuskin saavutti toisen huippunsa ja levitti nesteensä Niinan peppureikään ja pakaroille.
Makasimme kaikki pitkään yhdessä kasassa vain huohottaen voipuneena mahtavasta sessiosta jonka juuri saimme päätökseen. Olimme kaikki yltä päältä hikisiä ja alimmaisena tunsin miten meidän kaikkien nesteet valuvat nivusiani pitkin lakanoille. Lopulta nousimme hiljalleen ylös sängyltä ja katsahdin hiestä ja spermoistamme märkää vaimoani.
- Eiköhän me voitaisi kiitokseksi Markuksen kanssa viedä sut suihkuun ja pestä sinut, ehdotin Niinalle.
- Sopii mutta saatte kyllä kantaa mut sinne, mun jalat tärisee niin paljon että ne ei kanna, Niina vastasi. – Ja sitten vaan suihkuun eikä enää mitään seksiin liittyvää, muuten mä en pysty huomenna kävelemään! Teimme kuten oli sovittukin ja Niina sai hellävaraisen pesun minun ja Markuksen käsissä. Peseydyttyämme puimme vaatteet takaisin yllemme, kiitimme Markusta mukavasta seurasta ja lähdimme kotiin päin.
- Kiitos ihanasta pelistä, Niina kuiskasi korvaani kun kävelimme kohti taksia. – Kyllä mä voisin joskus toistekin ryhtyä johonkin tällaiseen leikkiin, Niina hymyili raukeana.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Löytyykö tarinallesi mahdollisesti yhteyksiä tosielämään??
Olemme olleet naimisissa n 10 vuotta ja tarinasi on kuin suoraan elämästämme:) Olemme yhdessä päättäneet toteuttaa juuri sinun tarinasi mukaisen leikin. Tarkoituksena on lähteä kahdestaan risteilemään ja vaimo puetaan seksikkäästi. Sitten vaan onnea metsästysretkelle. Itse haluan seurata vierestä kuinka vaimoni iskee itselleen yhden tai miksei kaksikin vierasta miestä. Loput voi varmasti arvata.
Ensimmäinen kolmen kimppa tuli koettua noin vuosi sitten ja nyt haluamme lisää ja lisää. On aivan fantastista molempien mielestä. Vaimo on jopa halukas kokemaan naistenvälistä lempeä joten jossain vaiheessa tarkoitus houkutella mukaamme naispuolinen kolmaspyörä.
... ainakin toistaiseksi.
Siis taustat on kyllä olemassa juuri tuollaiset kuin kirjoitinkin mutta mitään tällaista emme ole kokeilleet, tosin monenlaista hieman kesympää kylläkin ;)
Ei muuta kuin onnea teidän seikkailuille ja pitäkää hauskaa!
Hieno tarina. Toivoisinpa todeksi meillä..
Yllä oleva tarina oli kuin suoraan omasta elämästä...
Vaimon kanssa olemme yhdessä oleet yli kymmenen vuotta ja jossain kohtaa kaipasimme pientä piristystä elämään ja toteutimme lähes vastaavalla kuviolla. Ja mukavaa on ollut;) Muutaman kerran olemme uusinnatkin ottaneet.
En silti suosittele kaikille. Hyvä ainakin pelisäännöt sopia etukäteen ettei sodaksi muutu:)
Mutta meidän elämää piristi ja antoi pimeisiin talvi-iltoihin lisämaustetta jota on hyvä kiikkustuolissa muistella:)
jussi