Käy pari sek. ja sammuu

Baskeriville

Mullon 2000 vuosimallin Astra, 1.6 ja jonkimoinen ruisku. Eilen toimi normaalisti, kävi ja kukkui niin ettei mitään. Tänä aamuna kun yritin lähtee töihin aina kävi muutaman sekunnin normaalin oloisesti ja sammui. Näin kävi monta kertaa peräkkäin, kun aina minuutin verran odotteli aina välissä. Eli kun käynnistyy ja käy hetken niin tuntuu että kipunapuoli olisi kunnossa, mutta pentsiiniä ei riitä kuin muutaman sekunnin hörinään. Mopossa tämmöinen vika tuli, kun kaasarin koho oli jumittunut yläasentoon kiinni tai bensahana oli tukossa tms. Onkohan tuossa Corsoraattorissa jossakin polttoaineen suodatin, mikä olisi voinut tukkeutua? Ohjekirjasta en ainakaan sellaista löytänyt. Entäs pitäisikö siinä jonkinlaista surinaa kuulua bensapumpusta kun virrat laittaa päälle? Kuului pari naksausta, muttei kyllä mitään surinoita. Kyllä sieltä ainakin joku vehje sitä bensaa vähän nostaa ihan koneeseen asti, kun se varmaan 10 kertaa peräjälkeen kävi sen pari sekuntia, sitten pitikin jo juosta bussipysäkille. Voihan se olla toki sekin, että bensapumppu ei pumppaa tankista tarpeeksi rivakasti sitä pentsiiniä. Eli itte arveleisin, että bensapumppu ei pumppaa kunnolla taikka sitten joku paikka bensapuolella tukossa.

Onkos tuossa ruiskussa joku sellainen systeemi mikä käynnistyksen yhteydessä antaa vähän enemmän bensaa koneelle, kun se aina käynnistäessä on ottanut ensin vähän korkeammat kierrokset ja sitten laskenut normaaleille tyhjäkäyntikierroksille? Voisikohan olla joku sähkövika ruiskupuolella, että tuo hommeli toimii mutta sitten ei enää tule normaalia polttoaineensyöttöä sen jälkeen?

Kaunista alkukesäpäivää kaikille (muille)!

Winkeistä olisin erittäin kiitollinen :D

9

6592

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Posti_vankkuri

      "Kaunista alkukesäpäivää kaikille (muille)!"
      Kiitos, samoin sinulle!

      Korjausopas, ISBN 952-472-025-6
      Moottori sammuu heti käynnistyksen jälkeen.

      - Polttoaineputkisto tai suodatin tukossa.
      - Polttoainepumppu viallinen.
      - Imuilma vuoto.
      - Suihkusuutin tukossa.
      - Suihkutuslaitteisto viallinen.
      - Sytytslaitteistossa jokin johto löysällä.

      Ystävällisesti
      Posti_vankkuri

      • Baskeriville

        Jaa.. taitaa olla samanlainen vankkuri mulla kun sullakin. Semmonen postin entinen oikeelta ohjastettava 1.6 8-venttiilinen? Onkos ollut onkelmia? Mulla talvipakkasessa automaattiloota kenkkuilee. Ei vaihda vaihteita ja joskus heittää täydessä vauhdissa pienempää pesään, joskus muutenvaan pistää sen vikatilan päälle joka kyllä nollautuu virtoja katkomalla. Vikamuistista ei löytynyt mitään... että semmosta :) Onnellisia kilometrejä!


      • Posti_vankkuri
        Baskeriville kirjoitti:

        Jaa.. taitaa olla samanlainen vankkuri mulla kun sullakin. Semmonen postin entinen oikeelta ohjastettava 1.6 8-venttiilinen? Onkos ollut onkelmia? Mulla talvipakkasessa automaattiloota kenkkuilee. Ei vaihda vaihteita ja joskus heittää täydessä vauhdissa pienempää pesään, joskus muutenvaan pistää sen vikatilan päälle joka kyllä nollautuu virtoja katkomalla. Vikamuistista ei löytynyt mitään... että semmosta :) Onnellisia kilometrejä!

        Olen ajanut tällä vasta vähän yli 1000 km. Vielä ei ole tapahtunut muita kuin vain kivoja kokemuksia. Automaattivaihteistokin on näyttänyt vain hyvät puolensa.

        Keltaisesta väristä aion luopua mitä pikimmin. Olen ostanut jo 4 litraa mustaa, yksikomponentti automaalia. Olen aikaisemminkin maalannut 4 autoa ja ovat mielestäni onnistuneet riittävän hyvin. Olen ajatellut käyttää työhön n. yhden kuukauden ajan, eli toukokuun.

        Muutakin pietä on suunnitteilla. Takapenkkejä en ole ajatellut laittaa vaan niiden tilalle laitan ensimmäisenä Wessapöntön, pönttö on jo tekeillä.


    • tero2

      moi! minulla on sama vikaa

    • justiinsa juu

      Onko autossa ajonesto?
      Jos on, niin se tekee juuri noin. Auto käynnistyy normaalisti ja sammuu 1-2 sek päästä.

    • tero2

      kiitos avustasi nyt auto toimii

      • OpelAstra1999

        Misä oli vika? itsellä on kanssa tuo vika että pysyy käynissä 1-2 sek ja sammuu, ja moottorin vikavalo vilkkuu.


    • Baskeriville

      Katos vaan. Löytyi vanha oma postaus :) Vika oli kuin olikin ajonestossa. Avaimesta patteri loppu tms. Toisella avaimella ei ollut mitään ongelmia.

      Jossain vaiheessa keltainen astraali-auto mennä muljahti ensi liukkaalla kaiteeseen ja sen verran toinen kulma vinksahti ettei valoja varmaankaan saa enää suunnattua. En tosin alkanut asian kanssa taistelemaankaan kun tilalle tuli Fiiatti niitä samoja aikoja. Opeliksi on seisonut pihassa jo hyvät ajat pihassa ja alkava sammaloituminen on käynnissä ja penkitkin on hiukan homeessa.Tulin tänne palstalle koska yritän kartoittaa josko tuolle joku löytäisi jotain käyttöä. Pari tuntia sitten kävin kokeilemassa ja kaapeleiden kanssa kun annoin Fiiatista virtaa niin sehän hörähti käyntiin ja kävi niin nätisti niin nätisti.

      Joten, jos jollain on käyttöä tuollaiselle vempeleelle osina tai riittää extreme-henkeä tehdä siitä ajettava peli, niin laittakaahan viestiä osoitteeseen [email protected] ja heittäkää jonkinlaista rahallista tai vaihtotarjousta. Mitään kulkupelejä tai niiden osia en kuiteskaan tarvitse, joten jotain pienempää pliis. Esim. jos jotain tolkun kännykkää, pädiä, läppäriä tai jotain sitä kokoluokkaa pyörii turhina nurkissa, niin sellaista voisi harkita.

      Auto on jätetty seisoskelemaan aikanaan ajosta, en nyt jaksa muistaa tarkkaan montako vuotta siitä on. Auto on poistettu kilvistä ja alla on nastarenkaat joissa kuviota ja nastoja on ihan kohtalaisesti jos oikein katsoin. Kesärenkaiden vanteet ovat takapaksissa.

      Viimeksi muistaakseni viimekesänä kun siirsin parkkipaikan viivanmaalauksen edestä pois, niin jarrut rahisivat aikamoisesti, mutta auto kuitenkin liikkui eteen ja taakse. Tosin muistelen, että tässä keskustelussa aiemmin kuvatunlaisia automaattivaihdeongelmia ilmeni talvipakkasilla jo silloin kun auto oli vielä ihan ajossa. Kilometrejä autolla on muistaakseni n. 210 000.

      Silloin kuin kävin tämän auton ostamassa, niin muut vastaavat postivaunut olivat sisustukseltaan sellaisessa kunnossa kuin sisällä olisi ammuttu haulikolla. Tämä taas on hyvin siisti sisältä.

      Viimeksi eilen tyttäreni totesi Prismasta ulos tullessamme, että "Kyllä se oranssi auto vaan oli hyvä kun se löytyi parkkipaikalta aina niin helposti!" :)

      Hyvät juhannukset!

      • Baskeriville

        Vielä lisäys äskeiseen, että se vasen etukulma ei ole silminnähden rutussa. Lokari on ulkoapäin painunut vähän ja hyvin nätisti ja omaan silmääni näytti että myös sisältä rungon kohta mihin valot kiinnittyvät on painunut. Mutta ohikävellessä ei edes huomaa että mitään on tapahtunut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      94
      9217
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      56
      4819
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4511
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      53
      2833
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1546
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1336
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1276
    8. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1232
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      42
      1202
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      169
      1154
    Aihe