Olin 22-vuotias, kun valmistuin ensimmäiseen ammattiini, poikaystäväni oli tuolloin 26 v. Onnekkaasti sain hyvän työpaikan uudelta paikkakunnalta, jonne muutimme heti valmistumisen jälkeen. Olimme seurustelleet kolme vuotta mieheni kanssa. Arki sujui leppoisasti, kumpainenkin työssä käyden, harrastuksissa, juhliessa ja matkustellessa. Elämä kai tuntui niin tasapainoiselta, että aloin haaveilla lapsesta. Mieheni ei innostunut asiasta ja oli asiasta ehdoton.
Jätin vauvahaaveet sivuun ja aloin opiskella yliopistossa 24-vuotiaana. Nyt olen 30-kymppinen ja opinnot päättynevät vuoden päästä. Edelleen olemme samaisen miehen kanssa yhdessä. Kihloissa ollaan ja asunto on hankittu. Olen ottanut uudelleen puheeksi perheen perustamisen ja nyt ajatus tuntuu olevan pikkuhijaa ajankohtainen miehellenikin :-)Joskin hän on vieläkin hieman epävarma. Vauvakuume on aika kova, enkä jaksaisi enää odotella.
Haluaisinkin tietää teiltä, joilla kokemusta on, kuinka hyvin opinnot ovat sujuneet raskauden aikana? Entäpä sen jälkeen? Päättötyöni olen tehnyt, mutta vielä olisi viisi hankalaa tenttiä ja gradu. Laskelmieni mukaan graduni saattaisi jäädä kesken, jos nyt heti onnekkaasti tärppäisi.
Olisi kiva, jos joku jakaisi kokemuksiaan!! Toivon paljon vastauksia :-)
Ihanaa kesää kaikille!!!
Jätin vauvahaaveet sivuun ja aloin opiskella yliopistossa 24-vuotiaana. Nyt olen 30-kymppinen ja opinnot päättynevät vuoden päästä. Edelleen olemme samaisen miehen kanssa yhdessä. Kihloissa ollaan ja asunto on hankittu. Olen ottanut uudelleen puheeksi perheen perustamisen ja nyt ajatus tuntuu olevan pikkuhijaa ajankohtainen miehellenikin :-)Joskin hän on vieläkin hieman epävarma. Vauvakuume on aika kova, enkä jaksaisi enää odotella.
Haluaisinkin tietää teiltä, joilla kokemusta on, kuinka hyvin opinnot ovat sujuneet raskauden aikana? Entäpä sen jälkeen? Päättötyöni olen tehnyt, mutta vielä olisi viisi hankalaa tenttiä ja gradu. Laskelmieni mukaan graduni saattaisi jäädä kesken, jos nyt heti onnekkaasti tärppäisi.
Olisi kiva, jos joku jakaisi kokemuksiaan!! Toivon paljon vastauksia :-)
Ihanaa kesää kaikille!!!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sulla näyttää olevan opiskelut aika hyvin loppu suoralla. Eli miksi ei jos vaan ukko innostuu asiasta?
Mulla oli vähä monimutkaisempi juttu. Olin just aloittanut opiskelut kun tulin raskaaksi. Kurssini oli erittäin vaativa, vaikea päästä sisälle ja olin sitä niin paljon halunnut. Yliopistoni opiskeluiden kesto oli 4 vuotta ja kurssit oli ennalta määrättyjä, joten niitä ei voinut lykätä, muuten olis joutunut uudestaan aloittamaan vuoden. Eli eri systeemi kuin Suomessa. Saimme lapsemme heinäkuussa. Istuin siis 12 tenttiä raskaana. Oli erittäin väsynyt, koska sain raskausdiabeetteksen. Onneksi olen hyvä suunnittelemaan aikani käytön ja mies teki paljo kotitöitä.
Sit kun lapsemme syntyi oli ihanaa aikaa. Valitettavasti mun täytyi mennä takaisin opiskelemaan 2kk päästä. En halunnut ottaa vuotta vapaaksi, koska mulla oli niin hyviä kavereita opiskelemassa. Opiskelut olisivat venyneet ja yksin olisin joutunut tekemään tutkimuksia & opiskeluita tai sit yrittää löytää uusia kavereita uudesta ryhmästä. Olisi ollut vaikeampaa...
Joten mies jäi kotiin lasta hoitamaan ja minä opiskelemaan. Kävin tauoilla rintaruokkimassa ja pumppailin. Oli aikamoista menoa. Sit alkoi lapsella hammaskivut kun se oli 4kk, monet yöt meni nukkumatta lasta hoivaten ja sit opiskellen. Onneksi anoppi tuli apuun kun voimat loppui.
Ajan kanssa helpottui. Mies meni töihin, lapsi tarhaan. Mulla opinnot edistyivät jne. Viime vuonna valmistuin korkeimmilla arvosanoilla ja lapsi täytti 3v. Sen jälkeen on ollut ihanaa kun on ollut aikaa lapselle ja itselle. Nyt aloitan mun unelma duunin myös.
Eli vaikka ei meidän tilanne ollut ideaalinen, niin kyllä jaksaa kun on pakko. Täytyy vaan suunnitella aikansa hyvin. Minä yleensä opiskelin päivisin ja öisin. Illat oli perhe aikaa.
En vaihtaisi lastani tai opiskeluani. Itseasiassa kun tulin raskaaksi se vahvisti ajatustani et opiskeluni on käytävä loppuun että pieni perheeni saa hyvät olot tulevaisuudessa.
Siitä vaan yrittämään jos siltä tuntuu. Koska minä pärjäsin, niin on toivoo muillakin. Ei ole helppoa, mutta ei elämä ole sellaista yleensä muutenkaan.
Ja toisaalta voi käydä niinkin, ettei lasta kovasta yrityksestä huolimatta alakaan kuulua. Joten ei kannata liian pitkälle siirtää asiaa opiskelujen tai minkään muunkaan takia!
Ei voi muuta kuin ihailla tehokkuttasi! Antoi uskoa mullekin, vaikka taidan olla luonteeltani vähän mukavuudenhaluisempi... Toisaalta mies pystyy puolet ajasta osallistumaan tehokkaasti lapsen hoitoon ja puolet ajasta olen yksin. Vanhemmat asuvat kauempana. Sisko on onneksi samalla paikkakunnalla.
Ukko on muuten kuulostanut nykyään myöntyväisemmältä tai sitten luulen vaan... Eikä niiden mielialoista aina tiedä!
Niin toivottavasti sun mies mieltyy asialle. Ei kantsi painostaa kuitenkaan. Toivottavasti sun sisko on kans sellainen et sen apuun voi luottaa. Kummallisesti vaan kaikki tutut (kaverit) ei kiinnostuneet auttamisesta, joten suku on ainoa johon voi luottaa. Ei mullakaan ollu kuin anoppi auttamassa ja sekin asuu tunnin ajomatkan päässä.
En suosittele vahingossa raskaaksi tulemiseen. Meillä oli vahinko todellakin. Itse olin shokissa miten sitä jaksaa. Ukko itki onnesta että siitä tulee isä... Eli jos se ei ois innostunut en tiedä mitä minä olisin tehny. Eli tukea todellakin tarttee kumppaniltaan.
Luulen et opiskeluiden loppuvaiheessa voi olla henkisesti ainakin helpompi olla raskaana & saada lapsen, koska mulla ainakin tuntui välistä ettei valoa tunnelin päästä näy. Minä olen vaan itsepäinen etten halunnut luovuttaa...
Sen verran vielä että toi yllä kirjoittanut on oikeassa et voi käydä et lapsia ei saakkaan jos sitä lykkää tosi myöhäksi. Itse ihmettelen nyt et mikä on vialla, koska alla on syksyn jälkeen 2 keskenmenoa. Eli elämä on ihmeellistä. Katsii ottaa hetkistä kiinni kun ne tulee, muuten ne voi karata käsistä.
hienoa että ajattelette tarkoin, mutta lapsia ei tehdä noin vain ei ole itsestään selvyys että raskaus alkaisi heti eka yrittämällä voi mennä vuosikin, nim.kokemusta on että raskautta ei voi pitää itsesttänsä selvänä. olen sitä mieltä että lapsia tulee luonostaan kun on aika. onnea teille ja kaikkea hyvää