Ajokortti ja auto

Olen törmännyt mollin sivuilla nyt ainakin kahteen kiinnostavaan työpaikkailmoitukseen, mutta: "kyseessä on siis kaksi paikkaa, siksi ajokortti ja auto välttämätön" ja toisessa oli jotakin samanlaista. Miksi ihmeessä jos kyseessä on samassa kaupunginosassa olevat paikat, joihin korkeintaan kävelee 15 min? Miksi niitä välineitä pitäisi rontata mukanansa, eiköhän jokaiseen pikkuruiseenkin konttoriin saisi jonkinlaisen siivousnurkkauksen jonne laittaa välineet? Nyt menee kiinnostavat paikat sivusuun vain sen takia, ettei minulla ole varaa autoon (ja kenellä siivoojalla on?!).
221689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

On se kummaa kun siivoojaltakin vaaditaan ajokortti ja oman auton käyttö, ja palkka on 7-8€ tunti. Kyllähän sillä käteenjäävällä tonnilla mersua ylläpitää kummasti. Multakin on jäänyt työpaikkoja saamatta, kun ei ole edes ajokorttia. Nykyajan työpaikat kun on siroiteltu pitkin kaupunkia ja kohteissa joissa oli vielä 20v sitten kokopäiväinen siivooja joutuu nykyään käymään 2:ssa muussakin kohteessa päivän aikana, sairasta.

Äänestä
  • täytyy olla Mersu? Tiedoksi vaan, että halvempiakin löytyy...

    Äänestä

  • sen juuri kirjoitti:

    täytyy olla Mersu? Tiedoksi vaan, että halvempiakin löytyy...

    Mutta miten sen ostaa jos ei ole rahaa?

    Ja miksi sitä autoa vaaditaan, oli ap:n kysymys.

    Äänestä

  • ole jo ainakin ajokortti, kyllähän moni työnantaja antaa sitten auton.

    Äänestä

  • siivoksi kirjoitti:

    ole jo ainakin ajokortti, kyllähän moni työnantaja antaa sitten auton.

    Onko tullut mieleen että kaikki ihmiset eivät halua ajokorttia, eivätkä halua ajaa autoa. Ei siinä ole mitään sivistyksen kanssa tekemistä. Monella on raha kysymys ja toisilla pelko, eivät uskalla ajaa. Tunnen tällaisia ihmisiä. Myös sellaisaia joilla ollut kortti parikymmentä vuotta mutteivät aja, vaikka perheessä on auto, koska pelkäävät liikaa liikenteessä.Pitäisi oppia kunnioittamaan toisten ihmisten valintoja ja elämää eikä heti kärkkäästi arvostella kun itse kuvittelee olevansa joku "parempi" ihminen.

    Äänestä

näin usein on, ettei välineitä ole kohteessa tai jos on, puhtaita/likaisia joudut kuljettamaan mennen ja tullen. Lisäksihän työnantaja maksaa siirtymästä korvausta.

Äänestä
  • maksaa korvausta.

    Äänestä

  • ta:n pitäisi kirjoitti:

    maksaa korvausta.

    on joka paikasta maksettu siirtymäkorvaus, eikös se ollu 85% tuntipalkasta?

    Äänestä

  • dippis kirjoitti:

    on joka paikasta maksettu siirtymäkorvaus, eikös se ollu 85% tuntipalkasta?

    ole Iss:n leivissä, tai sit sä oot pomojen lellikki ja baarissa käynti kaveri.

    Äänestä

  • varmaankaa kirjoitti:

    ole Iss:n leivissä, tai sit sä oot pomojen lellikki ja baarissa käynti kaveri.

    en ole pomojen mielistelijä tai baarissa kävijä...mistä ihmeestä tuon keksit? Olen vain pitänyt oikeuksistani kiinni eli jos siirtymää ei näy tilinauhassa, soitan heti. ISS:llä olin töissä jotain 10v. sitten, enkä tosiaankaan kaipaa niitä aikoja. Pitäkää kiinni siitä, että saatte oikeat korvaukset!!

    ex iss. Siinä firmassa ko."edut" maksetaan ainoastaan baarikavereille ja p****n nuolijoille.

    Äänestä

kun ei ole ajokorttia eikä varaa sitä hankkia, lähes kaikkiin siivoutöihin pitäisi se kortti olla tai sitten työt ovat osa-aikaisia eli yhtä tyhjän kanssa.

Äänestä
  • ...sen takia, etta joutuu roudaa kamaa tai/ja etta voidaan tarvittaessa hoykyttaa jonnekki toiselle puolle kaupunkia jonne pyoralla menijat kieltaytyy lahtemasta.

    Äänestä

  • joopa89 kirjoitti:

    ...sen takia, etta joutuu roudaa kamaa tai/ja etta voidaan tarvittaessa hoykyttaa jonnekki toiselle puolle kaupunkia jonne pyoralla menijat kieltaytyy lahtemasta.

    Niin tai toiseen kaupunkiin peräti joudut lähteen kesken päivän.
    Ennen oli hyvä kun sai olla yhdessä paikassa töissä, siinä mihin oli palkattu, vaan ei päde enää.Kannattaa tarkkaan lukea mitä siinä työsopimuksessa lukee.Ei kukaan halua olla heittopussina se käy raskaaksi.Täällä 03 alueella on käytäntönä käyttää heittopussina siivoojia koska ei siivoojia riitä joka paikkaan, varsinkaan kesällä.

    Äänestä

  • joopa89 kirjoitti:

    ...sen takia, etta joutuu roudaa kamaa tai/ja etta voidaan tarvittaessa hoykyttaa jonnekki toiselle puolle kaupunkia jonne pyoralla menijat kieltaytyy lahtemasta.

    jos ei ajokorttia omista.

    Äänestä

  • siiv. kirjoitti:

    jos ei ajokorttia omista.

    ollaan sitä nyt polleaa, kun on saanut sen ajokortin ihan ilmaiseks ja pappa on antanut autonkin.

    Äänestä

  • Kaikilla ei maksa kirjoitti:

    ollaan sitä nyt polleaa, kun on saanut sen ajokortin ihan ilmaiseks ja pappa on antanut autonkin.

    kun kerkes kuoleen ennenkun sain kortin. Olen ihan kuule itse maksanut korttini ja autoni ja vielä kaikki menot mitä autosta on. Kannattas sunkin pistää ne viikonlopun kalja ja viina rahat säästöön niin voi olla että piankin voisit ajaa kortin ja vieläpä hankkia auton.

    Äänestä

  • Kaikilla ei maksa kirjoitti:

    ollaan sitä nyt polleaa, kun on saanut sen ajokortin ihan ilmaiseks ja pappa on antanut autonkin.

    ja iskan antamaa biiliä tartte olla vaikka on siivooja

    Äänestä

  • siiv. kirjoitti:

    kun kerkes kuoleen ennenkun sain kortin. Olen ihan kuule itse maksanut korttini ja autoni ja vielä kaikki menot mitä autosta on. Kannattas sunkin pistää ne viikonlopun kalja ja viina rahat säästöön niin voi olla että piankin voisit ajaa kortin ja vieläpä hankkia auton.

    aina herjata toisia????????????????
    Eikö mitenkään voisi keskustella asiallisesti asioista, eikä aina mollata muita.
    Eikö se ole jokaisen oma asia, mihin rahansa käyttää. Aivan varmasti monella on monta muutakin rahan reikää, ei tarvi välttämättä laittaa rahojansa tupakkaan ja kaljaan, eikä silti riitä ajokorttiin tai autoon.
    Minulla on kyllä molemmat, joten en puhu omasta rahattomuudestani.

    Äänestä

  • täällä pitää kirjoitti:

    mun isä- vainaata epäillään mun kortin ja auton maksajaksi. Kauheeta herjausta.

    Äänestä

  • täällä pitää kirjoitti:

    aina herjata toisia????????????????
    Eikö mitenkään voisi keskustella asiallisesti asioista, eikä aina mollata muita.
    Eikö se ole jokaisen oma asia, mihin rahansa käyttää. Aivan varmasti monella on monta muutakin rahan reikää, ei tarvi välttämättä laittaa rahojansa tupakkaan ja kaljaan, eikä silti riitä ajokorttiin tai autoon.
    Minulla on kyllä molemmat, joten en puhu omasta rahattomuudestani.

    niin tulet huomaamaan, että se ala ei ole kuin kateellisia ja katkeroituneita ihmisiä täynnä, sanoo: kokenut.

    Äänestä

  • siivousalalle kirjoitti:

    niin tulet huomaamaan, että se ala ei ole kuin kateellisia ja katkeroituneita ihmisiä täynnä, sanoo: kokenut.

    Ei kaikki oo tällä alalla kateellisia ja katkeroituneita, yleensä ei vaan oteta osaa tän tyylin keskusteluihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

välttämätön? kirjoitti:

Olen törmännyt mollin sivuilla nyt ainakin kahteen kiinnostavaan työpaikkailmoitukseen, mutta: "kyseessä on siis kaksi paikkaa, siksi ajokortti ja auto välttämätön" ja toisessa oli jotakin samanlaista. Miksi ihmeessä jos kyseessä on samassa kaupunginosassa olevat paikat, joihin korkeintaan kävelee 15 min? Miksi niitä välineitä pitäisi rontata mukanansa, eiköhän jokaiseen pikkuruiseenkin konttoriin saisi jonkinlaisen siivousnurkkauksen jonne laittaa välineet? Nyt menee kiinnostavat paikat sivusuun vain sen takia, ettei minulla ole varaa autoon (ja kenellä siivoojalla on?!).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu