Maalaisjärkeilyä

IMF julkaisi hiljakkoin tutkimuksen jossa asuntojen hinnat arvoitiin lievästi kuplahintaisiksi useissa Euroopan maissa, muttei esim. Suomessa. "Kupla" oli arviolta 5-20% asuntojen hinnoista, maista riippuen.

Nyt on talven aikana epävarman taloustilanteen johdosta asuntojen hinnat pudonneet aika lailla tuon IMF:n arvion verran ja nimenomaan niissä maissa joissa "kuplaa" arvioitiin olevan.

Taloudellinen epävarmuus on edelleen vallalla mutta joitakin valonpilkahduksia jo esiintyy, eikä edes taantumaa ole vielä saavutettu missään. Suomeen ei ole missään vaiheessa povattu negatiivista talouskehitystä.

Tästä voisi maalaisjärjellä vetää sellaisen johtopäätöksen että asuntojen hintojen rommausta odotteleva odottelee turhaan.

Nyt saattaa itse asiassa olla parhaat ostoajat vuosiin kun tarjonta on epävarmuuden johdosta kasvanut normaalia isommaksi ja taitava ostaja saattaa löytää hintahelmen itselleen.
3230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Tästä voisi maalaisjärjellä vetää sellaisen johtopäätöksen että asuntojen hintojen rommausta odotteleva odottelee turhaan."

Älä! Voisiko olla niin?

"Nyt saattaa itse asiassa olla parhaat ostoajat vuosiin kun tarjonta on epävarmuuden johdosta kasvanut normaalia isommaksi ja taitava ostaja saattaa löytää hintahelmen itselleen."

Juuri näin olen koko ajan sanonut; NYT on ostajan markkinat, kohta välttämättä enää ei.

Äänestä
  • "Juuri näin olen koko ajan sanonut; NYT on ostajan markkinat, kohta välttämättä enää ei."

    Hinnat ovat mielipuoliset, mutta silti on ostajan markkinat? Tuskin...

    Äänestä

  • noinkaan. kirjoitti:

    "Juuri näin olen koko ajan sanonut; NYT on ostajan markkinat, kohta välttämättä enää ei."

    Hinnat ovat mielipuoliset, mutta silti on ostajan markkinat? Tuskin...

    Enemmän kuin varmaan ikinä. Jos JUURI TÄHÄN RAKOON iskee ja ahdistaa ehkäpä uutisten pelästyttämän myyjän nurkkaan, edes joku -20% tarjous ei ole tuhoon tuomittu!

    Normaalioloissa sellaiselle tarjoukselle naurettaisiin, eikä välttämättä kannata odottaa, että viime aikojen ikävien uutisten virta loppuu, ja tilalle alkaa tulla positiivista dataa (mistä ensi merkit ovat ilmaantuneet tällä viikolla).

    Eli uskokoon ken tahtoo, mutta nyt ei totisesti ole huono sauma ostaa, vaan paljon parempi kuin 3-6 kk sitten, muttei välttämättä enää parempi kuin 6 kk:n kuluttua. Edellyttäen tietysti että on röyhkeyttä lyödä pöytään rohkean alhainen tarjous.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


En ole kanta-asukki kirjoitti:

IMF julkaisi hiljakkoin tutkimuksen jossa asuntojen hinnat arvoitiin lievästi kuplahintaisiksi useissa Euroopan maissa, muttei esim. Suomessa. "Kupla" oli arviolta 5-20% asuntojen hinnoista, maista riippuen.

Nyt on talven aikana epävarman taloustilanteen johdosta asuntojen hinnat pudonneet aika lailla tuon IMF:n arvion verran ja nimenomaan niissä maissa joissa "kuplaa" arvioitiin olevan.

Taloudellinen epävarmuus on edelleen vallalla mutta joitakin valonpilkahduksia jo esiintyy, eikä edes taantumaa ole vielä saavutettu missään. Suomeen ei ole missään vaiheessa povattu negatiivista talouskehitystä.

Tästä voisi maalaisjärjellä vetää sellaisen johtopäätöksen että asuntojen hintojen rommausta odotteleva odottelee turhaan.

Nyt saattaa itse asiassa olla parhaat ostoajat vuosiin kun tarjonta on epävarmuuden johdosta kasvanut normaalia isommaksi ja taitava ostaja saattaa löytää hintahelmen itselleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu