Mihin katosi CW-juttu???!

H.Moilanen

Miksi Cycle Worldia koskeva viestiketju on poistettu??!

6

8456

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tero

      Ehkä siksi, että se oli erittäin huonotasoinen kirjoitus. Mitään perusteluja syytöksille ei esitetty, myöskään kirjoittajan nimeä ei näkynyt. Lukijalla ei ollut mitään mahdollisuuksia päätellä, mistä todella oli kyse ja oliko kirjoitus totuudenmukainen. Kirjoitus hyökkäsi laillista elinkeinonharjoittamista vastaan. Siitä saattoi aiheutua ko. yrittäjän kohdalla taloudellisia menetyksiä, joten asiaa ei voi käsitellä ihan millä tahansa tavalla.

      Jos joku on saanut paskaa silmilleen joltakin instanssilta, niin kyllä siitä saa ja pitää keskustella julkisesti. Mutta ei niin, että vain mustamaalataan ja vihjaillaan nimimerkin takaa. Joko molemmilla osapuolilla (kirjoittajalla ja kirjoituksen kohteella) on nimi tai sitten ei kummallakaan. Näin yrittäjällä on edes periaatteessa mahdollisuus esittää tasapuolisesti oma kanta kyseiseen tapahtumaan.

      Totuudenmukaista ja kattavaa argumentointia peliin, niin niitä juttuja viitsii lukeakin. Samalla kirjoituksesta saattaa osaltaan olla jotain konkreettista hyötyä.

      Ei sen monimutkaisempi juttu.

      • pakemppa

        Olen osittain samaa mieltä, alkuperäisen jutun kirjoittajan kommentit vaikuttivat ainakin osittain liioitelluilta eikä perusteluja ollut.

        Mielestäni kuitenkaan koko viestiketjua ei olisi ollut syytä poistaa, siinä oli aika monen kirjoittajan asiallisestikin kirjoitettuja kokemuksia.

        Eiköhän ongelmat ainakin pitäisi yrittää selvittää suoraan liikkeen kanssa, tietenkin jos mitään selvyyttä asiaan ei tule niin voi kirjoittaa tällaisiin foorumeihin.


      • Samuli

        Olen Kemppaisen kanssa täysin samaa mieltä!
        Perustelematon arvostelu ei todellakaan sovi hyviin tapoihin.

        Joko muuten olet saanut Suzukin myytyä?
        Omani on vielä tallessa=)


    • okku

      Katselin "arvostelijoiden" IP osoitteita ja näytti siltä et yksi ja sama henkilö oli kirjoittanut 10 eri nimellä 19 viestiä, kun eri viestejä kaikenkaikkiaan oli yhteensä 27.
      Kyllä liikkeistä palautetta saa antaa, mutta pysytään edes jollain lailla asia linjalla.
      Tähänkin ketjuun näyttäisi samainen "kaveri" jo 4 viestiä eri nimillä kirjoittaneen.

      • Hemmo

        En usko että ainakaan kaikki CW:n saama arvostelu ole aiheetonta, katso esimerkiksi MP-foorumissa olevaa pitkää ketjua jossa hyvää palautetta ei juuri ollut. Myöskin moottoripyora.org palstalla oli paljon negat. palautetta.

        Tuskin myöskään pyörien viralliset maahantuojat aivan turhaan varoittelevat CW:stä?


      • lare
        Hemmo kirjoitti:

        En usko että ainakaan kaikki CW:n saama arvostelu ole aiheetonta, katso esimerkiksi MP-foorumissa olevaa pitkää ketjua jossa hyvää palautetta ei juuri ollut. Myöskin moottoripyora.org palstalla oli paljon negat. palautetta.

        Tuskin myöskään pyörien viralliset maahantuojat aivan turhaan varoittelevat CW:stä?

        antaahan se hieman vääristyneen kuvan jos yks heppu kirjoittaa usealla eri nimmarilla ja saa muut luulemaan että "onpas moni yhtä-äkkiä saanut sieltä huonoo palvelua. Osittain maahantuojat valittaa sen takia ku nekin rahat ovat heiltä pois. Itse sain hyvää palvelua sieltä ja piste. toinen sai huonoo palvelua ja piste. Jokaisellahan on oikeus mielipiteeseen.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      653
      8014
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      468
      2296
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2220
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1791
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1292
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1244
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1180
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      854
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      833
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      766
    Aihe