Ulko koiria?

Kysyisin nyt että minkä rotuiset koirat sopii ulkokoiriksi, ensimmäiseksi koiraksi.
Syyhän on se klassinen, eli perheessä on allergikko.
Monia rotuja olen katsellut, vahtikoirista noutajiin, tähän mennessä en ole sitä oikeaa löytänyt. Haluaisin kuulla omia kokemuksianne erilaisista ulkokoiriksi soveltuvista roduista!

Kiitokset vastanneille jo etukätteen.
5365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mikään rotu ei sovellu pelkästään ulkokoiraksi. Pennun pitää saada olla ensimmäiset kuukaudet sisällä perheen kanssa. Myös koiran sairastuessa, se on pidettävä sisällä lämpimässä. Pohjoiset paksuturkkiset rodut kyllä viihtyvät ulkona, mutta ovat toisaalta hyvin seurallisia ja perheeseensä kiintyviä. Olisi tosi itsekästä ottaa koira, ja pitää sitä koko ajan yksinään ulkona. Valitettavan paljon näinkin toimitaan, mutta ei siinä koiraa kyllä ajatella. Hyvin herkästi siellä pihanperillä sitten on jatkuvasti ikäväänsä haukkuva koira, naapurienkin kiusaksi. Jos perheessä on allerginen henkilö, kulkeentuu koiran pölyä vaatteissa siitä ulkokoirasta sisälle, jos sen kanssa ollaan, harrastetaan ja sen turkkia harjataan, kynsiä leikataan jne.

Äänestä

en kyllä ihan tiedä tarkkaan kuinka sosiaalinen rotu on. Mutta kannattaisi hankkia joku tosi itsenäinen koirarotu joka ei niin "riippuvainen ihmisestä kuin esim. noutajat,seurakoirat ym..ihmisen parissa viihtyvät..myöskin et voi pentua hankkia,sillä ne eivät kestä olla yksin..hanki mielummin jo aikuinen koira tai jos otat pennun ota 2 niin niillä on seuraa toisistaan..

Äänestä
  • 50 asteen pakkasessa jos lunta mihin kauvautua.Ei tule sisälle kuin pakosta sillä liian kuumaa.

    Äänestä

Ainakin bischon havanais sopii allegisille. Ei ole kyllä ulkokoira vaan vikkelä sisävahti. Ota tarkemmin selvää, mutta näin on kerrottu.

Äänestä
  • ei sovi mikään koira. nakukoirankin ihossa ja syljessä on alleriaa aiheuttavia tekijöitä.
    joillekkin riittää kun koiran omistajan vaatteissa on karvoja niin allergia puhkeaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kertokaa toki! kirjoitti:

Kysyisin nyt että minkä rotuiset koirat sopii ulkokoiriksi, ensimmäiseksi koiraksi.
Syyhän on se klassinen, eli perheessä on allergikko.
Monia rotuja olen katsellut, vahtikoirista noutajiin, tähän mennessä en ole sitä oikeaa löytänyt. Haluaisin kuulla omia kokemuksianne erilaisista ulkokoiriksi soveltuvista roduista!

Kiitokset vastanneille jo etukätteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu