Hyvin menee pienituloisilla ;-))
Nalle ja Herlin saivat jättituet EU:sta
Eniten maataloustukea saivat viime vuonna Huiskulan puutarha, Jokioisten kartanot ja Bullstop Oy Kalajoella. Niiden jokaisen tuki ylitti 1,2 miljoonaa euroa. Tiedot käyvät ilmi toukokuun alussa julkiseksi tulleista Maaseutuviraston tiedoista.
Tunnetut yritysjohtajat sijoittuivat tuen saajina 500 suurimman listan puoliväliin tai sen alle.
Koneen Antti Herlin sai maataloustukea 243 000 euroa. Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos nosti tukea 225 000 euroa. Herliniä enemmän sai 247 tuottajaa. Wahlroos sijoittui sijalle 309.
Salon Seudun Sanomat kertoi tammikuussa, että Wahlroos lopettaa sokerijuurikkaan viljelyn Halikossa.
Tuolloin kerrottiin, että Wahlroosin omistama Joensuun kartano keskittyy jatkossa viljan viljelyyn, mikä on aiempaa kannattavampaa viljan hinnan nousun vuoksi.
Wahlroos on kuulunut Suomen suurimpiin sokerijuurikkaan tuottajiin.
Vuonna 2005 Wahlroos sai pelloistaan maataloustukea 158000 euroa. Hän ei ole kommentoinut tukiasioitaan julkisuudessa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Löytyy mutta mistäs se tänne Ruohonjuuri tasolle tiensä löytäisi? Kun se kulkee niin monen "Herran" kautta,että siitä häviää päältä kaikki kerma ja kimallus ja loput heitetään "Almuina"!