Illan miete

Hmm. Tässä aloin pohtia. Mitä voi tehdä, jos on _oikeasti_ ruma? Onko ainoa hoitokeino sitten tää plastiikkakirurgia? Jotenki tuntuu niin tyhmältä pistää rahaa menemään vaihtaakseen ulkonäköään. Mutta ei taida olla muitakaan vaihtoehtoja. Kukaan ei tahdo puhua rumalle ihmiselle, sen olen huomannut. Tavallaan kyllä ymmärränkin sen. Eihän groteski ulkomuoto houkuttele ketään luokseen, niin miksi edes yrittää tutustua. Se mukava luonne, älykkyys ja hauskuus kun valitettavasti eivät näy päältä päin... En ole ikinä kuullut yhtäkään kaunista sanaa ulkonäöstäni. En liioittele lainkaan enkä piehtaroi itsesäälissä. Sanon vain asian niinkuin se on. Sen sijaan olen saanut kuulla näyttäväni kaikelta epämiellyttävältä laidasta laitaan. Tiedä sitten minkä piikkiin tuo pitäisi laittaa... Yrittävätkö nämä ihmiset epätoivoisesti kertoa totuutta? Saada minut ymmärtämään, että elämä heidänlaistensa seurassa ei ole minunlaiselleni suotavaa? Minulla niin hävettää myöntää että ne kommentit oikeasti merkitsee minulle jotain. Haluaisin pystyä sanomaan etten oikeasti välitä lainkaan. Että tiedän olevani fiksu ja hieno ihminen, jonka sisäiset ominaisuudet korvaavat kaiken mikä ulkoisessa jää uupumaan. Silti tämä ahdistaa. Nolottaa myöntää että ahdistun jostain niin vähäpätöisestä kuin ulkonäkö. Pinnallista se on. Ja typerääkin vielä. Ajattelen kokoajan kuinka paljon ulkonäkö kuitenkin loppujen lopuksi merkkaa. Jäät takuuvarmasti yksinäiseksi koko loppuelämäksesi jos olet ruma. Vaikka itse olisit valmis seurustelemaan "epäviehättävän" ihmisen kanssa, niin valitettavasti suurella osalla ihmisillä on ihmeellinen asenne. Vaikka kuinka oma naama näyttäisi hevosen per*eeltä niin puolisoksi on pakko saada vähintään mallinluokkaa oleva kaunotar/komistus. Ja kyllä, olen katkera ja typerä teinityttö.
3401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hyvä ulkonäkö on vain plussaa. Sisäiset ominaisuudet ovat paljon tärkeämpiä ja sinäkin löydät vielä henkilön joka näkee oikeasti millainen olet. Ongelma on ettet ole päässyt tekemään tuttavuutta moneen ihmiseen. Olet vasta nuori ja silloin suurimmalla osalla ihmisistä on ainoastaan toisen sukupuolen ulkonäkö mielessä. Hyvällä tuurilla voit törmätä sopivaan ihmiseen jo noin nuorenakin.

Äänestä

Jos miettii kokoajan et on ruma niin ei siitä mitään hyvää seuraa.

Mä luin psykologian tunnil sellasest testis mis naisille meikattiin arpi otsaan. Kun meikkaaja sit sano naisille ku ne oli poistuneet peilin edestä et vielä vähän korjaa arpea niin pyyhki siiten sen pois.
Kun naiset puhuivat sitten valvotusti eri henkilöiden kanssa niin heidän mielestään henkilöt olivat etäitä, kylmiä jne.
He luulivat että arpi sai heidät olemaan etäitä vaikka arpea ei edes ollut.

Eli jos keskittyy liikaa johonkin juttuun, oli se ulkonäkö tai jotain muuta niin liika itsensä miettiminen muiden edessä saa aikaan vain ahdistuneisuutta.

Kaikkea hyvää sinulle ja Jumalan siunausta :)

Äänestä

Varmasti useat ihmiset ovat käyneet tuota läpi elämässään, et ole ainut.
Sinun on opittava rakastamaan itseäsi, tällöin muutkin voivat rakastua sinuun.
Jos koko ajan mietit ja sanot olevasi ruma silloin olet muidenkin mielessä alat tuntua 'rumalta'.

Et voi tulla rakastetuksi, ellet rakasta ensin itseäsi. :)
Kyllä minä olen huomannut, että ulkonäöllä ei ole merkitystä seurustelusuhteissa vaan sillä luonteella. Monet kauniit ovat yksinäisiä, monet "rumat" elävät onnellisessa parisuhteessa.

Opi kantamaan itseäsi, tee jotain kivaa uudistusta ulkonäkösi suhteen! Älä vertaile itseäsi muihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Centipede~ kirjoitti:

Hmm. Tässä aloin pohtia. Mitä voi tehdä, jos on _oikeasti_ ruma? Onko ainoa hoitokeino sitten tää plastiikkakirurgia? Jotenki tuntuu niin tyhmältä pistää rahaa menemään vaihtaakseen ulkonäköään. Mutta ei taida olla muitakaan vaihtoehtoja. Kukaan ei tahdo puhua rumalle ihmiselle, sen olen huomannut. Tavallaan kyllä ymmärränkin sen. Eihän groteski ulkomuoto houkuttele ketään luokseen, niin miksi edes yrittää tutustua. Se mukava luonne, älykkyys ja hauskuus kun valitettavasti eivät näy päältä päin... En ole ikinä kuullut yhtäkään kaunista sanaa ulkonäöstäni. En liioittele lainkaan enkä piehtaroi itsesäälissä. Sanon vain asian niinkuin se on. Sen sijaan olen saanut kuulla näyttäväni kaikelta epämiellyttävältä laidasta laitaan. Tiedä sitten minkä piikkiin tuo pitäisi laittaa... Yrittävätkö nämä ihmiset epätoivoisesti kertoa totuutta? Saada minut ymmärtämään, että elämä heidänlaistensa seurassa ei ole minunlaiselleni suotavaa? Minulla niin hävettää myöntää että ne kommentit oikeasti merkitsee minulle jotain. Haluaisin pystyä sanomaan etten oikeasti välitä lainkaan. Että tiedän olevani fiksu ja hieno ihminen, jonka sisäiset ominaisuudet korvaavat kaiken mikä ulkoisessa jää uupumaan. Silti tämä ahdistaa. Nolottaa myöntää että ahdistun jostain niin vähäpätöisestä kuin ulkonäkö. Pinnallista se on. Ja typerääkin vielä. Ajattelen kokoajan kuinka paljon ulkonäkö kuitenkin loppujen lopuksi merkkaa. Jäät takuuvarmasti yksinäiseksi koko loppuelämäksesi jos olet ruma. Vaikka itse olisit valmis seurustelemaan "epäviehättävän" ihmisen kanssa, niin valitettavasti suurella osalla ihmisillä on ihmeellinen asenne. Vaikka kuinka oma naama näyttäisi hevosen per*eeltä niin puolisoksi on pakko saada vähintään mallinluokkaa oleva kaunotar/komistus. Ja kyllä, olen katkera ja typerä teinityttö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu