en lilla gallup...

Edding ja Tolkien...ei jaksa kiinnostaa, Eddingsillä koko ajan vain mennään paikasta toiseen, eikä kirjassa oikeastaan tapahdu juurikaan mitään kiinnostavaa, Tolkien taas ei MIELESTÄNI kestä ajan hammasta. Toki toki, olihan se fantasian isäpappa joidenkin mielestä (vaikka se ei kyllä pidä paikkaansa sillä haltiat sun muut mörköt oli jo olemassa monessa kansantarustossa, herra vain sattui keksimään yhdistää niitä tms.) mutta ei vain jaksa sen jutut "sytyttää". Voikohan kirjoittaa kliseistä, ennenkuin siitä tulee klisee? :P Ehkä jos Lotril olisi ollut ensimmäinen lukemani fantasiakirja, se voisi jotain merkitäkkin, mutta lukemalla ensin "parempaa" ja sitten vasta Tolkienia meni arvostus koko henkilöön kirjailijana... Kuitenkin tästä tulee taas jotain vääntöä, kun Tolkien-fanit nousevan barrikaadeille, mutta painotan nyt vielä, että tämä on vain mielipiteeni, ja sitähän tässä juuri kysyttiin..

Pyhä yksinkertaisuus-kolminaisuuteni on Eoin Colfer, David Eddings ja R.A. Salvatore. Ne antavat toivoa; jos kerran TUOLLAISTA julkaistaan niin ehkä minäkin...joskus... Myös Feistin Käärmesodan tarun jouduin jättämään kesken. Herran kertojanaidoissa ei ole moittimista mutta lällykkä päähenkilö ja tarinan särmättömyys ja taukoamaton ollaanhyviäjätkiäjaavataansydämemme
toisillemmekuinakattairakastavaisetikään-tahna alkoivat keittää, pahasti.

Olen samaa mieltä Tolkienista edellisen kirjoittajan kanssa. Ylipäätään fantasia-ahmarien piirissä liikkuu omituinen trendi leimata lukemattomat teokset (eli ne, jotka Eivät ole Tolkienin kirjoittamia...)Tolkien-plagioinneiksi. Setähän vain teki suuntauksesta tunnetun ja osan populaarikulttuuria. Häntä ennen sopankeittoon osallistuivat jo muinaiset kreikkalaiset ja jopa Shakespeare. Sitä paitsi miimisyys on kirjallisuuden kehityksen edellytys; ellei muuan Boccaccio olisi oivaltanut yhtä ahkerasti kuin sattui tekemään, ei olisi romaanikirjallisuutta, ei tätäkään lillaa galluppia tai puuduttavaa saarnaani. Kaunokirjallisuutta ei voi patentoida ja juuri se on ehto hm epiikan kestävälle kehitykselle.

Mä vihaan Ajan pyörä-sarjaa. Siinä tehdään ihan liikaa asioita ja juonta kuljetetaan ihan liian monia sivupolkuja pitkin. Sen lisäks kaikille kummallisille termeille mitä se kirjailija on keksinyt on kymmeniä synonyymeja ja sit ku yrittää muistaa mikä niistä tarkottaa mitäkin...sivuhenkilöitä on ihan liikaa. Jokainen kirja vaan toistaa edellistä. Älyttömän tylsä. Huumorin puutteessa. Ainoo hyvä on että henkilöhahmot on rakennettu tarkasti, mut sekin unohtuu ku ei ikinä muista kuka on kuka ja minkä takia... Syvällisyyttä on ehkä 2 senttiä.
Ihan liian mahtipontinen ja kliseinen sarja, sen lisäks.
En suosittele!

Olen ylläkirjoittaneiden kanssa.Juuri huumori puute ja ikävystyttävän samanlaisina toistuvat
jorinat(ei voi edes kutsua tarinaksi) jäävät
lukematta.Joillakin on itsetarkoituksena keksiä
mitä kummallisimman nimisiä olentoja,jotka eivät
kuitenkaan ole mitenkään mielenkiintoisia.
Jalisäksi,hieman aikuisempaa tyyliä voisi kirjoittajilta odottaa.

en sitten tiedä alkuperäisestä, muta itse jätin tarun kolmesta miekasta ensimmäisen osan puoliväliin - kun suomentaja vaihtuu kesken kirjaa, se kertoo kyllä ettei kustantamo itsekään ota julkaisua hirveän vakavasti...

Kakarana joskus luin kirjan jossa juoksenteli "niljakkaita susiparvia"... voi äiti...

Paitsi älyttömän kliseinen ja uskomattoman itseään toistava on kirjasarjan mittakaava vähintäänkin hämmentävä! Millainen onkaan se laiva/luostari/rakennus missä hiiri ja kettu voivat toimia likimainkaan samalla tasolla? Sen verran kirjailijalla on järkeä, että kaikki kettua isompi eläinkanta on jätetty pois, vaikka ei siitä uskottavudelle suurta apua ole (epäröin kyllä käyttää sanaa uskottavuus fantasian ollessa kyseessä, mutta ei minunkaan mielikuvitukseni sentään aivan kaikkeen pysty, hiiri ja kettu/mäyrä ovat aivan eri mittakaavan eläimiä)