Olen miettinyt muutaman vuoden mitä masennus on, sairastin itse masennusta kahdeksan vuotta ja sain avun siihen monta vuotta masennuksen alun jälkeen..nykyään nuorten masennuksesta puhutaan paljon, sitä mietitään miksi nuoret sairastaa masennusta ja miksi siihen ei saa apua tarpeeksi ajoissa. Minun ongelmiani vähäteltiin, sanottiin että olen vain murrosikäinen nuori teini ja täällä on ihmisiä, jotka tarvitsee apua enemmän kuin minä. Minut ajettiin tilaan jossa avunanto ei kuulunut asiaan, elin monta vuotta omassa tyhjiössäni jossa yritin sinnitellä niiden ajatusten kanssa mitkä vain oma pääni halusi kuulla. Olin menettänyt jotain itselleni arvokasta, elämän haluni ja yritin vain löytää ulospääsyä. Lukuisten lääkkeiden ja säälivien ihmisten naamat piirtyi rakkaaksi minun mieleeni ja elin muiden säälistä, sain lohtua siitä että sain huomiota ja rakkautta vain säälistä. Lopulta minä tajusin sinnittelyni jälkeen, että täällä voi pärjätä vaikka apua ei saisi. Tajusin lukuisten yksinäisten kävelyiden ja itsetutkimisen jälkeen että tässä elämässä on muutakin kuin ihmisten sääli ja huomionkipeys, osasin ottaa avun vastaan enkä enää työntänyt pois sitä. Olen kiitollinen kiusaajilleni ja minua satuttaneille ihmisille, he todistivat minulle oman heikkoutensa ja näyttivät minulle oman vahvuuteni. Tajusin vihdoin, ilman lääkkeitä ja ilman lopullista apua että minä itse olen se joka pelastaa minut, minä teen itse valintani ja teen itsestäni vahvan. Nyt kestän mitä vain. Minä tiedän että sairauteni vahvisti minua. Masennus ei ole loppu, vaan alku. On vain löydettävä se osa itsestä, joka tietää lohdun vielä tulevan ja sen osan joka haluaa vielä elää. Tämän keskustelun tarkoitus ei ollut kertoa masennuksestani vaan herättää ajatuksia.
Masennus ei ole loppu, vaan alku.
Mitä sitten, jos sattuu.
3494
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mahtavaa että jollekkin on käynyt noinkin ;o
Monesti saa kuulla ettei masennuksessa ole mitään positiivista saati sitten mahdollisuuksia oppi jotain ;o
toivottavasti tämä herättää muissakin ajatuksia kuin minussa, toivon myös että tekstisi myötä ihmiset rupeavat auttamaan toisiaan vaikka ihan täällä keskustelu palstalla itse olen silloin tällöin masentunut välillä lievästi välillä vähän pahemmin silloin päätän tulla tänne puhumaan ihmisille siitä ja auttamaan muita neuvomalla
Olen välillä todella yksinäinen. Kaverit jäivät kun koulu loppui ja osa ei hyväksy minua joukkoonsa. En tiedä miksi. Hiljaittain menin hieromaan sovintoa henkilöiden kanssa jotka ovat syrjineet minua pari vuotta. Sovinto ei kelvannut. En ymmärrä miksi edes menin sovittelemaan koska en tiedä mistä minulle edes ollaan vihaisia. Ilmeisesti läsnäoloni vain ärsyttää. Surullista tässä on se etten voi olla muiden kavereideni kanssa tekemisissä koska nämä tietyt ihmiset ovat heidänkin kavereita. Siispä jään aina yksin. Ehkä yritän olla kaikkien kanssa kaveri ja se ei vaan käy päinsä. Kaikkia ei voi miellyttää.
Minulla on pitkäaikainen poikaystävä mutta en halua että hän on ainoa ihminen kenen kanssa vietän aikaa. En halua ripustautua yhteen ihmiseen. Hänen lisäkseen minulla on ihanat perheenjäsenet mutta siihen se sitten jääkin.
Harrastan aktiivisesti musiikkia ja minulla on arvostettu työ. Opiskelemaankin pääsen arvostettuun kouluun. Olen parikymppinen nainen ja menestyn muuten elämässä mutta se ei korvaa jäytävää yksinäisyyttä välillä. Tukahdutan sen työhön tai musiikkiin.