Massapostaus on suunnattu niille tietotekniikan palstoille joilla olen valvojana. Jotain kaunaa ja linkeissä olevat kuvatkin on kopsattu galleriasivultani. Tietotliikenteen häirinnän lisäksi tyyppi syyllistyy myös kuvan tekijänoikeusrikkomukseen.
oli suunnattu myös Mac-palstalle, Sagittarius hyvä! Syy siihen että tämä nyt jätettiin rauhaan voi yhtä hyvin piillä siinä että täällä seriffi poisti koko sotkun selittelyittä ja oma-aloitteisesti.
Pitää kyllä myöntää että nyt spämmiä on niin paljon, lieneekö tuhansittain kaikkiaan, että tällä kertaa seriffi voi hyvin omintunnoin heittää pyyhkeen kehään. Palkatun ylläpidon asia on huolehtia että seriffeillä on sentään edellytykset toimia tehtävässään, ja sille on hyvä herätys jos koko paska jätetään niille sijoilleen maanantaita odottamaan.

Tuskin Mac-palstan siivouksella oli mitään merkitystä. On muitakin tietotekniiikan palstoja jotka häirikkö jätti nyt postaamatta eli vain ne säästyi joita en valvo. Jo tuo kuvani kopiointi ja julkaisu kuudella eri sivustolla kertoo jotain.
Kaikkiaan tuota massapostia ilmestyi n. 10000 kpl joten siivous tosiaankin on ylläpidon heiniä.
0Äänestä
Pave.
UPDATE_5195186 kirjoitti:
Tuskin Mac-palstan siivouksella oli mitään merkitystä. On muitakin tietotekniiikan palstoja jotka häirikkö jätti nyt postaamatta eli vain ne säästyi joita en valvo. Jo tuo kuvani kopiointi ja julkaisu kuudella eri sivustolla kertoo jotain.
Kaikkiaan tuota massapostia ilmestyi n. 10000 kpl joten siivous tosiaankin on ylläpidon heiniä.
Muistiko kukaan viimeksi ottaa IP-osoitetta ylös ja laittaa sille bannia, josta tuo tuli?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Pistää vähän miettimään... että, oisko joku windows vihaaja.............