VAISNAVALLE

baralama

hei,

Olet siis Hare Krishna liikkeen kannattaja. Hienoa. Kuten Sri Chaitanya omalla esimerkillään opetti, krishnalasten tulisi väittelyssä pystyä kumoamaan ateistien ja avaisnavien argumentit. Toistaiseksi en ole kuitenkaan löytänyt yhtäkään harekrishnaa, en rivimiesten enkä gurujen joukosta, joka olisi pystynyt vastaamaan seuraavaan argumenttiin:

Veedinen sielukäsitys on ristiriitainen.
Ensinnäkin sanotaan että sielu on pieni, atomikokoa.
Toisaalta sanotaan että sielu, tai tietoisuus, on levittäytynyt koko ruumiseen, joka ei ole atomikokoa, vaan paljon isompi.
Sielu on siis filosofianne mukaan toisaalta pieni, toisaalta iso, mikä on ristiriita, sillä mikään ei voi olla yhtä aikaa iso ja pieni (paitsi ehkä Krishna itse).
On hyödytöntä vastata tähän, että sielun energia on levittäytynyt ruumiseen, kun taas sielu on sydämessä. Jos sielun energia (tietoisuus) on yhtä sielun kanssa, ongelma säilyy, sillä silloin sielu on yhtä iso kuin ruumis. Jos taas sielun energia (tietoisuus) ei ole yhtä atomikokoisen sielun kanssa, niin tietoisuutedellamme ei ole mitään tekemistä sielumme kanssa - johtopäätös jota ette varmaankaan hyväksyisi.
Kuinka siis vaisnava vastaa?

Toinen argumentti koskien sielun lankeamista:

Bhagavad-Gitassa sanotaan selvästi, että jos joku tietää kuinka mahtava Krishna on, hänelle ei jää kuin YKSI mahdollisuus: palvella Krishnaa. Me kuitenkin palvelemme aineellista energiaa. Jos olisimme tienneet kuinka mahtava Krishna on, emme BG:n mukaan olisi koskaan voineet edes harkita mayan palvelemista. Näin ollen johtopäätös on se, että emme ole tienneet kuinka mahtava Krishna todella on, koska olemme valinneet mayan. Tämä on kuitenkin ristiriidassa sen opinkappaleenne kanssa, että olemme joskus olleet Vaikunthassa ja siellä täysin tiétoisia Krishnasta ja hänen mahdeistaan.

Valitettavasti en muista säettä ja kommentaaria, jossa Krishnan mahtien tuntemista ja siitä seuraavan palvelusuhteen välttämättömyyttä kuvaillaan, mutta innokkaana BG:n opiskelijana varmasti muistat sen itse.

Odotan innolla vastaustanne.

2

202

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vaisnava

      Korjataan heti alkuun yksi väärinkäsitys. Minä en ole Hare Krishna -liikkeen kannattaja. Suurin osa maailman vaisnavahinduista (Vishnua eli Krishnaa palvovista) eivät ole tämän liikkeen kannattajia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö arvoistaisi kyseistä liikettä - se nyt ei vain ole minulle sopiva paikka, enkä ole kaikesta samaa mieltä kuin sen jäsenet. Minä en kuulu toistaiseksi mihinkään uskonnolliseen yhteisöön.

      Absoluuttisena totuutena pidän vain yhtä tekstiä eli Bhagavad Gitaa alkuperäisasussaan, ilman ylimääräisiä selityksiä. Kaikkiin muihin uskonnollisiin kirjoituksiin - myös omiini - suhtaudun sillä varauksella, että kaikki elävät olennot ovat erehtyväisiä (kuten Krishna Gitassa sanoo). Luen kuitenkin mielelläni kirjoituksia tällä varauksella, ja olen valmis etsimään keinoja päästä lähemmäs Jumalaa mistä tahansa.

    • Vaisnava

      Ja sitten varsinaisiin kysymyksiisi.

      Näen ruumiin ja sielun koneena ja sen käyttäjänä. Sielu saa kaikki koneen ehjät osat liikkumaan, tiedostaa jotkut liikkeet ja on tiedostamatta jotkut toiset (jotkut osat kun ovat konepellin alla piilossa). Ilman sielua kone ei käy.

      Minulle ei tuota ongelmia ajatella, että Jumala voi olla sekä pienempi kuin pienin että suurempi kuin suurin ja vieläpä samaan aikaan. Jos Jumala on kaikkivoipa, tämä on mahdollista, vaikkei höppänä ihmispääkoppani sitä sen tarkemmin pystyisikään ymmärtämään. Sinulle, joka et Jumalaan usko, tämä on tietenkin älytöntä sanahelinää.

      Se opinkappale, että olisimme joskus olleet Vaikunthassa ja täysin tietoisia Krishnan mahdeista, ei esiinny Gitan leipätekstissä - herra Prabhupadan kommenteissa arvatenkin kyllä. Toivottavasti joku hänen seuraajansa lukee viestisi ja vastaa siihen paremmin kuin minä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      5
      2742
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2571
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      17
      2291
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      46
      1875
    5. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1453
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1443
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      177
      1163
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      101
      1144
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1063
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      81
      948
    Aihe