Vuodon runsaus

Arvon naiset.

Tulin tännekin purkamaan mieltäni, kun alkaa taas niin kypsyttämään tämä homma. Olen käynyt omalla gynelläni jo ruikuttamassa, mutta eihän se mies kunnolla ymmärtänyt ärsyyntyneisyyteni määrää.

Olen nyt 23-vuotias neiti-ihminen. Jätin pillerit pois vuosi sitten lokakuussa mielenterveyteni turvatakseni. Minulla on aina ollut melko runsaat kuukautiset pillerit niukensivat ne normaaleiksi. Pillerien jättämisen jälkeen vuoto ei ole tasoittunut entiseen 31-35 päivään vaan vuoto tulee 3-8 vikkon välein.

Eihän tuo epäsäännöllisyys vielä mitään. Mutta kun siihen yhdistää vuodon määrän. En oikein koe mukavana vuodon kahta ensimmäistä päivää, kun vuoto on tolkuttomimmillaan. Kun laitan sisääni markkinoiden imukykyisimmän tamponin ja housuihin suurimman mahdollisen siteen (itse asiassa Tena Lady on tehokkaampi, vaikkei se side olekaan), juuri ja juuri selviä yhden luennon ajan, eli vajaat kaksi tuntia, sotkematta vaatteitani. Normaalin siteen ja suurimman tamponin kanssa vaihtoväli on aika tarkkaan tunti ja vartti.

Siinä sitten kyttäilet kaksi päivää kelloa aivan täysin ja käyt vessassa niin usein, että jo alkaa vessan seinät tympiä ja harkitsee radion ja tv:n hommamista sinnekin. Ja postit voisi kääntää suoraan vessaan. Ja kun koskaan et tiedä, milloin nämä kellopäivät koittavat. Kyllä minä vielä jotenkin kestäisin tämän runsaudenkin, jos vuoto olisi ennakoitavissa. Ja kestäisin epäsäännöllisyyden, jos vuoto olisi kohtuullista. Mutta hitsi vie, suunnittele siinä menojasi, kun et koskaan tiedä, milloin vuoto alkaa. Ja kun niinä alkupäivinä ei voi kuvitellakaan olevansa missään muualla kuin kotia (ja siistejä vessoja) lähellä.

Mies-gyneni sanoi vain, että länsimainen nainen haluaa suunnitella menojaan ja siksi meidän mielestä kuukautisten tulisi olla kuin kello. Ja pöh. Ei minun menemisiäni ole ennen kuukautisten tuleminen tai tulemattomuus häirinnyt. Mutta nyt häiritsee. Helkutti, kokisi itse kerrankin edes yhdet kuukautiset, runsaista puhumattakaan ja tulisi sitten vasta puhumaan! Ultraamalla setä totesi pari viikkoa sitten, että limakalvot on niin paksut, että vuoto alkaa viimeistään parin päivän sisällä. Tekisi vaan nyt mieli mennä ultrattavaksi uudelleen, kun vuoto ei ole vieläkään alkanut ja jalkapallo jää toiseksi vatsaani verrattuna (olen muuten normaalivartaloinen).

No, reilun viikon päästä minulla on aika uudelle gynelle, naiselle, jota minulle on suositeltu. Olo on sellainen, että vaikka varsinaista apua ei saisikaan, niin on lohdullista edes saada kertoa olostaan ammattilaiselle, joka ymmärtää. Toivottavasti vuoto ei nyt alkaisi ennen, finnejä on kyllä nyt ollut siihen malliin, että ovulaatio tapahtui pari päivää sitten. Olisi ihan mielenkiintoista nähdä limakalvon paksuus juuri ennen vuotoa...

P.S. kauhulla ajattelen vaihdevuosia edeltävää aikaa, jolloin suunnilleen kaikkien naisten kuukautiset muuttuvat runsaammiksi
101538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

just niin sama juttu!
kyllåstyny olin itsekkin..jåtin ite pillerit taakseni noin 2 vuotta sitten ja vuoto senkun runseni!!!=(
on våhentyny ku ottaa sellaisia pillereitå kun: microspson pillereitå vuodon våhentåmiseen...niitå saat apteekista!
onnea!
kisse

Äänestä

seuraavan kerran kun menet gynelle, pyydä sitä määräämään Teroluttia, itse sain sitä samaan vaivaan, ja on uskomatonta kun ei enää tarvite istua vain pöntöllä....jos haluaa jotain luonnonmukaista "hoitoa" kannattaa kokeilla rätvänäuutetta, auttaa aika kivasti sekin.

Äänestä
  • mulla ei vaikuttanut mitään noi terolutin, siis runsaisiin vuotoihin. munasarjakystia kyllä tuli joka toinen kk. ja kipeitä, johtuvat kuulema terolutista. että se siitä . ja valuu yhä kuin rännistä. apua,???

    Äänestä

Eihän kukaan voi vuotaa tolla tavalla sullahan ois anemia jos toi olis totta. Itse käytän parina eka päivänä pelkästään normaalia tampax-tamponia ja se kestää noin neljä tuntia ennen kuin pitää vaihtaa. Silti olen aina pitänyt kuukautisiani runsaina, mutta vähän on eroo silti. Mulla e-pillerit päinvastoin tekee kuukautisista vielä runsaammat.

Äänestä
  • Voi ystävä rakas! Antaisin kuun taivaalta, jos vuotoni olisi joskus noin niukka kuin sinulla! Suvussamme ei perinteisesti ole niukkoja tai normaalejakaan vuotoja harrastettu ja minä vain olen ääritapaus.

    Siis kyllä minullakin normaalikokoinen tamponi riittää vuodon 4-7 päivänä mainiosti, kolmantena päivänä hiukan imukykyisempi ja parina viimeisenä päivänä pikkuhousunsuojat. Ja voin sinulle lohdutuksena kertoa, että vuotomääräsi kuulostaa aivan normaalilta, ei mitenkään runsaalta. Runsaaseen vuotoon tarvitaan suurempia siteitä/tamponeita, kuin normaalikoko ja ne ovat alle normaalin vaihtovälin läpimärkiä. Itseasiassa normaalista seuraavakin koko on vielä normaali... Ei niitä suurempia kokoja kaupan hyllyjen täytteeksi tehdä ;).

    Ei minua anemia vaivaa. Kuukautisvuotohan on suurimmalta osin kohdun limakalvoa, eikä verta, kuten usein luullaan. Menetämme siis huomattavsti myös muita kehon rakennusaineita kuin rautaa vuodoissamme. Ja toisekseen syön koko vuotamattoman ajan niin terveellisesti tankaten rautavarastoni täyteen, että elimistöni ei järky vuodosta. Itseasiassa, pystyn jopa luovuttamaan verta pari kertaa vuodessa. Ehkä osasyynä on tuo sukurasite, joka on opettanut rakastamaan tummanvihreitä kasviksia ja maksaa. Niiden voimin saan hemoglobiinin nousemaan ennen vuotoa yli 140:n.

    Ja teille kohtalotovereille... Kiitos tuesta, jota sain jo pelkästään siitä, että tiedän teidän olevan olemassa. Suunnaton kiitos myös vinkeistä eri hoitovaihtoehtoihin. Viikon päästä on nyt lääkäri ja edelleen elättelen toivoa, että vuoto ei alkaisi ennen sitä, jotta limakalvot voitaisiin ultrata pulleimmillaan... Häh! ;)

    Äänestä

Moi! Minulla sama juttu, kamalan runsaat vuodot,mutta eipä hätää:laitettiin hormoonikierukka ja ei ole enää vuotoja ollenkaan.
Mahtava vempele. Ja se vaikuttaa vain paikallisesti kohdussa. Kannattaa kysyä lääkäriltä, itse olen synnyttänyt, mutta en tiedä laitetaanko sitä synnyttämättömille naisille.

Suosittelen!

Äänestä
  • voi saada apua myös syömättä mitään hormonivalmistetta.Itselleni lääkäri määräsi Cyklokapron-merkkistä pilleriä, eli sitä otetaan heti kun runsaampi vuoto alkaa. Kun luin ton sun juttusi, niin omani runsaina pitämäni alkavat vaikuttaa pikemmin niukilta - otan osaa ...Mulla kans 2 ekaa päivää olisin mielelläni kotona, mutta sehän ei aina ole mahdollista. Omat runsaat vuodot johtuvat 2 myomasta, joita ei voi poistaa koska ne eivät näy ultrassa "tarkkarajaisina".Nyt harkitsen itse hormoonikierukkaa, mutta kokeilen ensin yasmin -pillereitä pari kuukautta.

    Äänestä

  • Niagara II kirjoitti:

    voi saada apua myös syömättä mitään hormonivalmistetta.Itselleni lääkäri määräsi Cyklokapron-merkkistä pilleriä, eli sitä otetaan heti kun runsaampi vuoto alkaa. Kun luin ton sun juttusi, niin omani runsaina pitämäni alkavat vaikuttaa pikemmin niukilta - otan osaa ...Mulla kans 2 ekaa päivää olisin mielelläni kotona, mutta sehän ei aina ole mahdollista. Omat runsaat vuodot johtuvat 2 myomasta, joita ei voi poistaa koska ne eivät näy ultrassa "tarkkarajaisina".Nyt harkitsen itse hormoonikierukkaa, mutta kokeilen ensin yasmin -pillereitä pari kuukautta.

    Kävin alkuviikosta yksityisellä naisgynellä ja hän määräsi heti noita pilleritä, joista kerroit. Minun ei tarvinnut edes mainita noista. Ja tänään alkoi ensimmäiset kuukautiset näillä pillereillä. Teho on uskomaton! Heti toisen annoksen jälkeen vuoto on niin 'niukkaa', että tavallinen super-vahvuus riittää yksistään neljäksi tunniksi! Onneksi on olemassa lääketiede! Tässähän voi aloittaa uuden elämän.

    Paistaa se päivä risukasaankin.

    Äänestä

  • Kyllästynyt kirjoitti:

    mitä pillereitä tarkoitat, kerro heti, on sama vaiva mullakin, jtkin tarvii ja nopee.

    Äänestä

Moi vaan tuttu tunne kun pari eka päivää tulee vaan maksanpaloja ja tampoonit ja tena yhdessäkään tahdo riittää.Saati sit kun aamulla herään niin lähes aina vaihdettava petivaatteet yök.Ainut hyvä puoli on mulla että en ole koskaan kipeä,mutta kiukkunen kyllä ja tuleehan sitä sit siivottua kerran kuussa vähän paremmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kyllästynyt kirjoitti:

Arvon naiset.

Tulin tännekin purkamaan mieltäni, kun alkaa taas niin kypsyttämään tämä homma. Olen käynyt omalla gynelläni jo ruikuttamassa, mutta eihän se mies kunnolla ymmärtänyt ärsyyntyneisyyteni määrää.

Olen nyt 23-vuotias neiti-ihminen. Jätin pillerit pois vuosi sitten lokakuussa mielenterveyteni turvatakseni. Minulla on aina ollut melko runsaat kuukautiset pillerit niukensivat ne normaaleiksi. Pillerien jättämisen jälkeen vuoto ei ole tasoittunut entiseen 31-35 päivään vaan vuoto tulee 3-8 vikkon välein.

Eihän tuo epäsäännöllisyys vielä mitään. Mutta kun siihen yhdistää vuodon määrän. En oikein koe mukavana vuodon kahta ensimmäistä päivää, kun vuoto on tolkuttomimmillaan. Kun laitan sisääni markkinoiden imukykyisimmän tamponin ja housuihin suurimman mahdollisen siteen (itse asiassa Tena Lady on tehokkaampi, vaikkei se side olekaan), juuri ja juuri selviä yhden luennon ajan, eli vajaat kaksi tuntia, sotkematta vaatteitani. Normaalin siteen ja suurimman tamponin kanssa vaihtoväli on aika tarkkaan tunti ja vartti.

Siinä sitten kyttäilet kaksi päivää kelloa aivan täysin ja käyt vessassa niin usein, että jo alkaa vessan seinät tympiä ja harkitsee radion ja tv:n hommamista sinnekin. Ja postit voisi kääntää suoraan vessaan. Ja kun koskaan et tiedä, milloin nämä kellopäivät koittavat. Kyllä minä vielä jotenkin kestäisin tämän runsaudenkin, jos vuoto olisi ennakoitavissa. Ja kestäisin epäsäännöllisyyden, jos vuoto olisi kohtuullista. Mutta hitsi vie, suunnittele siinä menojasi, kun et koskaan tiedä, milloin vuoto alkaa. Ja kun niinä alkupäivinä ei voi kuvitellakaan olevansa missään muualla kuin kotia (ja siistejä vessoja) lähellä.

Mies-gyneni sanoi vain, että länsimainen nainen haluaa suunnitella menojaan ja siksi meidän mielestä kuukautisten tulisi olla kuin kello. Ja pöh. Ei minun menemisiäni ole ennen kuukautisten tuleminen tai tulemattomuus häirinnyt. Mutta nyt häiritsee. Helkutti, kokisi itse kerrankin edes yhdet kuukautiset, runsaista puhumattakaan ja tulisi sitten vasta puhumaan! Ultraamalla setä totesi pari viikkoa sitten, että limakalvot on niin paksut, että vuoto alkaa viimeistään parin päivän sisällä. Tekisi vaan nyt mieli mennä ultrattavaksi uudelleen, kun vuoto ei ole vieläkään alkanut ja jalkapallo jää toiseksi vatsaani verrattuna (olen muuten normaalivartaloinen).

No, reilun viikon päästä minulla on aika uudelle gynelle, naiselle, jota minulle on suositeltu. Olo on sellainen, että vaikka varsinaista apua ei saisikaan, niin on lohdullista edes saada kertoa olostaan ammattilaiselle, joka ymmärtää. Toivottavasti vuoto ei nyt alkaisi ennen, finnejä on kyllä nyt ollut siihen malliin, että ovulaatio tapahtui pari päivää sitten. Olisi ihan mielenkiintoista nähdä limakalvon paksuus juuri ennen vuotoa...

P.S. kauhulla ajattelen vaihdevuosia edeltävää aikaa, jolloin suunnilleen kaikkien naisten kuukautiset muuttuvat runsaammiksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu