Syyteharkinta 6kk++ ?

Elikkäs ajoin tuossa lokakuun lopulla 130km/h ja rajoitus oli 80km/h ohittelin autoja risteysalueilla ja paikoittan keltaisen sulkuviivan aikana yksi matkustaja kyydissä. Johtuen, kun muut ajavat rekkajonoissa alle sallitun määrän. Piennarta on levennetty joten rekat eivät oikeastaan ole tiellä. Näkyvyys oli tuolloin todella hyvä. Aurinko paistoi. Siviiliauto oli perässäni n. 10km matkalla. Kortti ollut n. 6kk ja 2vko poissa. Enkä ole vieläkään saanut tietoa milloinka tulisi oikeudenkäynti eteen. Osaakohan kukaan kertoa jotain suuntaa näyttävää tietoa kauanko tuollaisissa asioissa kestää ja mahdollista tuomiota...
131187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Lisätään tuohon vielä että tuo 50km/h ylinopeus oli paikoittaista ei jatkuvaa.

Äänestä

kyllä ne lähettelee sitten papereita,kun juttu valmiina.eihän niillä kiire ole sillä ajokieltoa tulee aina vähintäin 3kk.kesä ainakin kortti poissa.

Äänestä

on kestänyt aivan poikkeuksellisen kauan jutun laatuun nähden. Ajokieltorikoksissa syyteharkinta tehdään kiireellisenä, yleensä muutamassa päivässä tai korkeintaan muutamassa viikossa. Soita syyttäjänvirastoon ja kysy missä juttu viipyy. Ajokieltosi olisi todennäköisesti päättynyt jos juttu olisi jo käsitelty.

Äänestä
  • Sitä tuossa kuukausi sitten soittelin ja vastausta ei saanut... Sanoi, että tässä on niin paljon muita asioita ollut niin ei ole kerennyt sitä hoitaa. Sanoin vielä, että johan tuo kortti on ollut 6kk kohta poissa ja se on aika normaali rangaistus tuollaisesta ellei sitten veny 8kk. Noh huomenissa soittelen ja katsotaan johka saisi infoa. Kiitos vastauksesta!

    Äänestä

Menettelikö poliisit oikein siinä asiassa että he myös veivät minut putkaan pariksi tunniksi, jotta saisivat kuulusteltua. Kuulustelua ei kuitenkaan suoritettul.

Äänestä

Ei tule oikeusjuttua vielä kertomasi perusteella .

Äänestä
  • kuitenkin siirretty syyttajalle ja on ollut aika kauan vireilla. Luulisi etta ajo-oikeus asiat etenis nopeammin, kuin melkein 7kk tapahtuneesta ja kortti on ollut kuivumassa siita asti. Tanaan soitin ja herra on juuri mennyt parin pvan lomalle. Kuitenkin sanoivat, etta ei ole kerennyt hoitaa viela... niin paljon muita juttuja. Saa nahda mita mulle sit kaavaillaa.

    Äänestä

  • katuva kirjoitti:

    kuitenkin siirretty syyttajalle ja on ollut aika kauan vireilla. Luulisi etta ajo-oikeus asiat etenis nopeammin, kuin melkein 7kk tapahtuneesta ja kortti on ollut kuivumassa siita asti. Tanaan soitin ja herra on juuri mennyt parin pvan lomalle. Kuitenkin sanoivat, etta ei ole kerennyt hoitaa viela... niin paljon muita juttuja. Saa nahda mita mulle sit kaavaillaa.

    Teko oli niin lievä ettei syyttäjä lähde varmaankaan syyttää jos kerroit kaiken mistä oli kyse eikä siihen sisältynyt liikenne pakoa / viranomaisen estämistä = liikennepako .
    Nuo kertomasi asiat eivät ennenkään ole mennette oikeuden käsittelyyn siellä ei taida tällä hetkellä ole ollut yhtään pelkästään ylinopeudesta johtuvaa käsittelyä.
    Olihan sinulla törkeitä liikenteen vaarantamisia mutta jokin on nytten pahentanut tilannetta ?
    Oliko pysäytystilanteessa jokin vialla sinun asenteessa joka johti poliisin ehkä liialliseen voimankäyttöön ?
    Asenne on monesti tie syyte harkintaan .

    Äänestä

  • ZZZZZZZZZzzzzzzz kirjoitti:

    En ollut mitenkään hankala tapaus. Normaalia läppää nyt poliiseille heitin kun ottivat minut matkaansa. Sitä ihmettelen miksi ottivat matkaansa ja veivät säilöön pariksi tunniksi, kun eivät kuulustelleet vaikka sanoivat että sen takia... Velimies oli kyydissä ja sen suostuivat kotia heittämään kun ylipuhuin heidät. Puhalsin pyöreän nollan enkä rimpuillut. Ajanut karkuun vaan pysähdyin heti kun huomasin valot. Korkeintaan 100m saatoin vielä ajaa. Ei niitä valoja vaan niin herkästi keskellä kirkasta päivää huomaa maskin takaa. Kyllähän syyttäjällä on paperit ja torstaina soitan hänelle ja sitten katsotaan mitä hän on mieltä asiasta. Olisikohan unohtanut minut muiden alle... sitä en tiedä, mutta kauan on mennyt. Asenteena oli se kun koitin tivata poliisilta miksi ajoivat keskellä päivää pitkät päällä, jonka velimieskin huomasi. Ehkäpä se vaikuttaa asiaan. Tietysti kiistivät asian... alkaa vaan omat hölmöilyt ottamaa aivoo :/

    Äänestä

  • Katuva kirjoitti:

    Unohdin tuossa mainita, että halusin oikeuteen itse paikalle, kun kysyivät asiaa ja veljeni todistamaan, että poliiseilla oli pitkät päällä ja ajoivat perässäni pitkän aikaa ilman hälyytysvaloja. Itse luokittelen sen yllyttämiseksi, mutta ei joka leikkiin kannatta ryhtyä. En kylläkään uskoisi että tuollaiset seikat viivästyttää oikedenkäyntiä noinkaan paljoa. Turhahan sitä ehdollista ajokieltoa oli anoa kun oikeudenkäynnin jälkeen tuomio on varmaankin viikko kaksi. Aika näyttää.

    kun vihjaiset kantelusta valtakunnansyyttäjänviarstoon.

    Äänestä

  • Katuva kirjoitti:

    En ollut mitenkään hankala tapaus. Normaalia läppää nyt poliiseille heitin kun ottivat minut matkaansa. Sitä ihmettelen miksi ottivat matkaansa ja veivät säilöön pariksi tunniksi, kun eivät kuulustelleet vaikka sanoivat että sen takia... Velimies oli kyydissä ja sen suostuivat kotia heittämään kun ylipuhuin heidät. Puhalsin pyöreän nollan enkä rimpuillut. Ajanut karkuun vaan pysähdyin heti kun huomasin valot. Korkeintaan 100m saatoin vielä ajaa. Ei niitä valoja vaan niin herkästi keskellä kirkasta päivää huomaa maskin takaa. Kyllähän syyttäjällä on paperit ja torstaina soitan hänelle ja sitten katsotaan mitä hän on mieltä asiasta. Olisikohan unohtanut minut muiden alle... sitä en tiedä, mutta kauan on mennyt. Asenteena oli se kun koitin tivata poliisilta miksi ajoivat keskellä päivää pitkät päällä, jonka velimieskin huomasi. Ehkäpä se vaikuttaa asiaan. Tietysti kiistivät asian... alkaa vaan omat hölmöilyt ottamaa aivoo :/

    Viranomaisen rikkomus koska teko ei ole törkeä sinänsä niin että tuo rangaistus olisi kohtuullinen .
    Poliisilla on kun käsittelitte oikeus tiettyyn rajaan asti tehdä rangaistusta johon on annettu yläraja joka on nytten ylittynyt .

    Tee poliisin toiminnasta tutkintapyyntö heti vaikka oikeusapu toimistossa niin sieltä saat jatko apua .

    Äänestä

pelkästä nopeudesta max.6kk voi saada tuomiota esm. ylinopeus 46km/h alueella 70km/h Espo KEHÄIII > rangaistus > pivä sakkoja n.28 > kortti poliisilla eli ajokielto 2 kk. ( rangaistusta nostavaa tekijää ei ollut ainoa merkitty oli ylinopeus ( asenne vielä negatiivinen kohtaani käsittelyssä ) .

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Katuva kirjoitti:

Elikkäs ajoin tuossa lokakuun lopulla 130km/h ja rajoitus oli 80km/h ohittelin autoja risteysalueilla ja paikoittan keltaisen sulkuviivan aikana yksi matkustaja kyydissä. Johtuen, kun muut ajavat rekkajonoissa alle sallitun määrän. Piennarta on levennetty joten rekat eivät oikeastaan ole tiellä. Näkyvyys oli tuolloin todella hyvä. Aurinko paistoi. Siviiliauto oli perässäni n. 10km matkalla. Kortti ollut n. 6kk ja 2vko poissa. Enkä ole vieläkään saanut tietoa milloinka tulisi oikeudenkäynti eteen. Osaakohan kukaan kertoa jotain suuntaa näyttävää tietoa kauanko tuollaisissa asioissa kestää ja mahdollista tuomiota...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu