harvoin

palstalla poikenneena minua kiinnostaa tietää, oletteko kiinnittäneet kuinka huomiota kissojenne luonteisiin?
Minulla itselläni on jostakin syystä neljä kissaa ja kaikki ovat luonteeltaan erilaisia.
Ensiksikin, Jenni, kissaperheen älykkö ja matriarkka. Joskus tuntuu että hän on älykkäämpi kuin ihminen, jonka luona hän asuu,eli minä.
Kulkee suljetuista ovista vaivattonmasti, pieni hyppy ja ovi on auki. Osaa ottaa kaapista hänelle kelpaavan "raksupaketin". Turha ostaa mitään tarjoustavaraa hänelle, ei kelpaa. Ulkona liikkuessamme, Jenni on aina valjaissa, käy moikkaamassa kaikki näkemämme ihmiset. Lajotovereista ei piittaa. Pienet koirat ovat hänen erityisessä suosiossaan.
Pitää ojennuksessa lajitoverinsa kotona.
Roosa taas on "Muumimamma", pulleahko tyttökissa jota parhaalla tahdollinikaan en väittäisi hirveän älykkääksi. Mutta valtavan ihana kaveri, rupattelee iloisesti ulkoillessamme.
Elmeri, perheen ainoa poika, tosi rento kaveri joka ei ota turhia murheita. Hänelle riittää kun on "leipää ja lämmintä". Yrittää välillä pullistella tytöille, paitsi Jennille. Kaiken kaikkiaan boheemi kaveri.
Sitten porukan pieni, Wilma, koostaan huolimatta varsinainen riitapukari. Aina kampittamassa isompiaan ja sitten karkuun. Lempipuuhaa istua sylissäni ja kynsiä vatsaani, kun istun koneella.
Hänestä näkee että elää hetkessä, välillä tuntuu että ei nuku lainkaan, kauhea meno päällä, koko ajan. Mutta kaikesta harmista ja vaivannäöstä huolimatta, yhdestäkään en suostuisi luopumaan.
Nämä "perheenjäsenet" rajoittavat jonkin verran matkailuharrastustani, mutta olen valmis luopumaan heidän vuokseen omista huvituksistani. On se kuitenkin sen arvoista. Tätähän ei tietenkään voi ymmärtää kuin toinen, kissaihminen.
Tulipa tekstiä, mutta minusta, kissoista ei koskaan kirjoiteta liikaa.
2176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nellityttö on aivan älyttömän suloinen kaikkien kaveri, juttua riitää aina ihan älyttömästi ja joskus tuntuu kuin juttelisi ihmisen kanssa :)
Nelli vastaa aina ja kertoo heti jos on löytänyt jotain mielenkiintoista tai uutta kerrottavaa. "Maumaumaumaaaaaauu kuurrrnaaaauuu"
Nelli on semmoinen "Mamman tyttö" joka tykkää masusta rapsuttamisesta, auringossa köllötelemisestä,aamulla äidin (Minun) viereen tulemisesta ja kihnuttamisesta.

Veetipoika taas on aivan toista sarjaa.
Sirorakenteinen, isot suloiset silmät omaava hurmuripoika joka hurmaa kaikki suloisella ulkonäöllään. Luonteeltaan tämä poika taas on semmoinen rasavilli. :) Koko ajan pitäisi olla tekemistä ja jossei ole jotain pitää silti keksiä, varsinkin ärsyyttääkseen äiti :) Kiellettyihin paikkoihin on hirveän kiva mennä ja kaikki kaapit mitkä vaan ovat avoinna ovat hirveän kiva mielenkiinnon kohde. Tietysti Nellitytön kimpussa ollaan koko ajan, siinä on hurjan kiva leikkikaveri ja tietenkään aina ei Nellikään jaksa leikkiä ja silloin pitää mennä tietysti vähän ärsyttämään ja puremaan niskasta :)
Tämä poika on aina vauhdissa!

Ja nämä kaksi täysin erilaista kissaa ovat osa rakkaita perheenjäseniämme enkä niistä haluaisi luopua koskaan!

Äänestä

Ihan totta turiset, kissoista ei koskaan kirjoiteta liikaa :) Mielenkiintoisia ovat nuo saman kissaporukan erilaiset luonteet, ja mielenkiintoista muuten myös se, missä järjestyksessä omistaja kissoistaan kertoo tai luettelee niiden nimet, siihen on yleensä aina jokin syy, tulipa itse ajatelleeksi tai ei ;)

Meidän Miiru, niukasti vanhimmainen kissa, on sellainen josta vieraat saavat isäntäväen mielestä ihan väärän kuvan. Vieraille Miiru on ujo ja jopa arka, syrjään vetäytyvä. Mutta omalle väelle Miiru on tavattoman seurallinen ja energinen. Aamulla yleensä ensimmäisenä toivottamassa hyvät huomenet, ja juttua tulee välillä kovastikin. Äänekkäin meidän kissoista, vastailee naukumalla ja kurisemalla jutteluun jos niin tahtoo. Tulee myös mielellään syliin hoidettavaksi, mutta muuten ei ole mikään sylikissa. Pentuna Miiru oli vähän sellainen tottelematon... Miiru on ihan heikkona pussinsulkijoihin, se tunnistaa lattialle tipahtavan sulkijan äänen ja heti on leikki käynnissä.

Essi on toiseksi vanhin, minun lellikkini... ;) Essi on vieraidenkin mieleen, koska se menee hoidattamaan ja leikityttämään itseään. Essi on rohkea, valpas ja leikkisä kissa. Todella hellyydenkipeä ja sillä on oma hauska tapansa vaatia huomiota: se nousee takajaloilleen vaikka vauhdissa ja tarraa omistajan käteen tai sellaisen ollessa varattu vaikkapa lahkeeseen reiden korkeudelta. Essi on sellainen oikein perusmaatiaisen näköinen pulleva ja pyöreäposkinen, reippaan näköinen kissa, joka juttelee harvoin ja lähinnä protestoidessaan jotain. Linnuille se kyllä ikkunan läpi jäkisee kovastikin..

Dora on joukon nuorin, viitisen viikkoa Miirua nuorempi. Dora on rotukissa, pyhä birma, ja jollain tavalla sen huomaa. Dora inhoaa kastumista, kylmää ja märkää muutenkin. Se tykkää saunomisesta, se onkin meidän saunamajuri ja aina heti menossa lauteille kun kuulee että kiuas napsautetaan päälle. Dora on yleensä rauhallinen ja hiljainen, mutta jos sillä on joku hätänä tai muuten vain kokee olevansa unohdettu, mourukonsertti irtoaa välittömästi. Kun Dora pistää viitosvaihteen ja nelivedon päälle, se on armotonta menoa. Dora on hellyyden ja läheisyyden kipeä, ja vieraitakin se käy toisinaan moikkaamassa. Doran lempilelu ovat pompulat, joita se toisinaan kiskoo jopa minulta suoraan päästäkin, esim. sohvan selkänojalla istuen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tällä kirjoitti:

palstalla poikenneena minua kiinnostaa tietää, oletteko kiinnittäneet kuinka huomiota kissojenne luonteisiin?
Minulla itselläni on jostakin syystä neljä kissaa ja kaikki ovat luonteeltaan erilaisia.
Ensiksikin, Jenni, kissaperheen älykkö ja matriarkka. Joskus tuntuu että hän on älykkäämpi kuin ihminen, jonka luona hän asuu,eli minä.
Kulkee suljetuista ovista vaivattonmasti, pieni hyppy ja ovi on auki. Osaa ottaa kaapista hänelle kelpaavan "raksupaketin". Turha ostaa mitään tarjoustavaraa hänelle, ei kelpaa. Ulkona liikkuessamme, Jenni on aina valjaissa, käy moikkaamassa kaikki näkemämme ihmiset. Lajotovereista ei piittaa. Pienet koirat ovat hänen erityisessä suosiossaan.
Pitää ojennuksessa lajitoverinsa kotona.
Roosa taas on "Muumimamma", pulleahko tyttökissa jota parhaalla tahdollinikaan en väittäisi hirveän älykkääksi. Mutta valtavan ihana kaveri, rupattelee iloisesti ulkoillessamme.
Elmeri, perheen ainoa poika, tosi rento kaveri joka ei ota turhia murheita. Hänelle riittää kun on "leipää ja lämmintä". Yrittää välillä pullistella tytöille, paitsi Jennille. Kaiken kaikkiaan boheemi kaveri.
Sitten porukan pieni, Wilma, koostaan huolimatta varsinainen riitapukari. Aina kampittamassa isompiaan ja sitten karkuun. Lempipuuhaa istua sylissäni ja kynsiä vatsaani, kun istun koneella.
Hänestä näkee että elää hetkessä, välillä tuntuu että ei nuku lainkaan, kauhea meno päällä, koko ajan. Mutta kaikesta harmista ja vaivannäöstä huolimatta, yhdestäkään en suostuisi luopumaan.
Nämä "perheenjäsenet" rajoittavat jonkin verran matkailuharrastustani, mutta olen valmis luopumaan heidän vuokseen omista huvituksistani. On se kuitenkin sen arvoista. Tätähän ei tietenkään voi ymmärtää kuin toinen, kissaihminen.
Tulipa tekstiä, mutta minusta, kissoista ei koskaan kirjoiteta liikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu