Pakkoadoptio

Luin tukkapystyssä kananlihalla kauhuissani allaolevan yksinhuoltajan kamppailua OMASTA lapsestaan. Hänet oli jätetty yksin ja kait jo luvattu tenava potentiaaliseksi adoptoitavaksi jollekin lisääntymiskyvyttömälle (en sano pahalla, vaan biologisena terminä). Kun toinen saa vauvan ollaan sitä jo antamassa adoptiokoneistössa eteenpäin kun äiti ei osaa valvoa oikeuksiaan. Sama intohan oli napata ensin tsunamin orvot mutta siitä tehtiin päätös ettei niitä voinut "varastaa".

Oma äiti on lapselle paras äiti.
5603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siinä tapauksessa päättyi onnellisesti, siitä Luojan kiitos! Onnetonta on kuitenkin mm. samaa sukupuolta olevien parien sisäisen adoptioiden tähän mennessä kritiikitön läpimeno oikeusministeriössä aina hallituksen esitystä valmistelevaan toimikuntaan asti. On ilmeistä, että tällainen tuo mukaan lisää ikäviä pakkoadoptiokysymyksiä. Ne naisparit, joiden sisäinen adoptio torppautuu etävanhempana olevan isän vastustukseen, tulevat takuuvarmasti nostattamaan kampanjan seksuaalivähemmistöjärjestöjen tuella, ellei pistettä laiteta tälle asialle ajoissa!

Äänestä

ruudinkeksijät (en sano pahalla, vaan faktana) taas liikenteessä...Kannattaisiko ottaa vähän asioista selvää, ennen kuin tekee itsestään hölmön!

Äänestä
  • provo tuo aloittajan viesti. Mikä ihmeen yksinhuoltajan kamppailu omasta lapsestaan? Voimme vain arvailla, että kyseessä on yksinhuoltaja, koska sitä ei ole suoraan sanottu. Tämän lisäksi aloittaja ei ole tainnut lukea koko ketjusta sen "kamppailevan äidin" kirjoituksia, vaan vain muutaman hassun maailmanlopun ennustuksia. En nyt sanoisi kamppailuksi sitä, että äiti päättää antaa lapsensa adoptioon, lapsi viedään äidin tahdosyta perhekotiin, harkinta-ajalla äiti muuttaa mielensä ja tahtoo lapsen takaisin, hän ei ensin saa kiinni sosiaalityöntekijää, sitten hän saa kiinni sosiaalityöntekijän ja saa lapsen takaisin, aivan kuten hänellä on oikeus. Ainoa kamppailu käytiin sossukammoisten, jotka yrittivät väittää, että lapsi on piilotuttu, pään sisällä.

    Äänestä

  • vähän huono kirjoitti:

    provo tuo aloittajan viesti. Mikä ihmeen yksinhuoltajan kamppailu omasta lapsestaan? Voimme vain arvailla, että kyseessä on yksinhuoltaja, koska sitä ei ole suoraan sanottu. Tämän lisäksi aloittaja ei ole tainnut lukea koko ketjusta sen "kamppailevan äidin" kirjoituksia, vaan vain muutaman hassun maailmanlopun ennustuksia. En nyt sanoisi kamppailuksi sitä, että äiti päättää antaa lapsensa adoptioon, lapsi viedään äidin tahdosyta perhekotiin, harkinta-ajalla äiti muuttaa mielensä ja tahtoo lapsen takaisin, hän ei ensin saa kiinni sosiaalityöntekijää, sitten hän saa kiinni sosiaalityöntekijän ja saa lapsen takaisin, aivan kuten hänellä on oikeus. Ainoa kamppailu käytiin sossukammoisten, jotka yrittivät väittää, että lapsi on piilotuttu, pään sisällä.

    Etkö itse lukenut kaikkia viestejä? Viestin aloittaja kyllä yhdessä niistä kirjoitti, että hänestä tulee yksinhuoltaja.

    Äänestä

  • leppiskerttu kirjoitti:

    Etkö itse lukenut kaikkia viestejä? Viestin aloittaja kyllä yhdessä niistä kirjoitti, että hänestä tulee yksinhuoltaja.

    että isä tietää lapsesta, mutta ei ole vielä nähnyt. Muuta yksinhuoltajuuteen viittaavaa mainintaa en suoraan muista lekeneeni, mutta onhan se mahdollista. En opetellut ihan kaikkia viestejä ulkoa :) En siis millään muotoa kiellä, että kyseessä olisi yksinhuoltaja, varmaan onkin. Tarkoitan vain sitä, että yleensä ottaen liian pitkälle menviä tulkintoja on turha tehdä. Tuossakaan koko tapahtumasarjassa ei ollut mitään epäilyttävää, vaikka siitä koko ajan yritetään tehdä sellaista. Pientä viivästytstä inhimillisistä syistä. Sellaista on elämä. Aina ei ole salaliittoja, FBI:n agentteja, DaVinci-koodeja ja ufohyökkäyksiä. Ihan tavallista elämää, josta murto-osaakaan ei eletä täällä internetin keskustelupalstoilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


allaolevat viestit kirjoitti:

Luin tukkapystyssä kananlihalla kauhuissani allaolevan yksinhuoltajan kamppailua OMASTA lapsestaan. Hänet oli jätetty yksin ja kait jo luvattu tenava potentiaaliseksi adoptoitavaksi jollekin lisääntymiskyvyttömälle (en sano pahalla, vaan biologisena terminä). Kun toinen saa vauvan ollaan sitä jo antamassa adoptiokoneistössa eteenpäin kun äiti ei osaa valvoa oikeuksiaan. Sama intohan oli napata ensin tsunamin orvot mutta siitä tehtiin päätös ettei niitä voinut "varastaa".

Oma äiti on lapselle paras äiti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu