Väärinkö?

Olen aina ollut puolustuskannalla sellaisen henkilön suhteen jonka kimppuun käydään. En aina tiedä, olenko oikeassa puolustaessani, mutta olen vain pitänyt sitä vääryytenä, jos porukalla kaikki ovat yhtä vastaan.

Onko se väärä käyttäytymismuoto?
11455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Nyt en enää tiedä mitä uskoa ja mitä ei.
Kun minä puolustin señora lyyliä,niin sanoit ettei tarvitse puolustella kyllä lyyli itse puolustautuu.
Miksi minä en saa ketään ouolustaa,on heti väärin ymmärretty tai jotain muuta.
Kerroppa sinä tämä minulle.
Olet ollut tähän asti niin kovin alistuva omien sanojesi mukaan,mutta olet näköjään päässyt siitä yli,voihan olla että on auttajiakin,ja sehän olisi hyvä asia,mutta lue nyt tämäkin viestini ihan rauhassa loppuun asti ja vastaa sitten jos löydät aihetta vastata.

Äänestä
  • kai kirjoitin. Tarkoitin niinkuin loppuosassa mainitsin, olen puolustamassa sellaista jonka kimppuun koko porukalla käydään. Vaikka olisin väärässäkin niin siltikin minusta on ihan hulluutta porukalla jotakin morkata.
    Ei Senõra Lyyliä kukaan ole morkannut, ei ainakaan muut kuin minä, jos kirjoitukseni joku morkkaukseksi on ottanut.

    Tarkoitin kokonaan eri kirjoittajaa, ja käsitykseksi minulle on tullut, ollaanko hänelle kateellisia, vai joko yritetään pois kirjoittamasta tällä palstalla. Olen kai tyhmä kun en tämän henkilön joka viestissä huomaa mitään pahasti kirjoitettua sanomaa. Hauskoina olen pitänyt.

    Ja missähän lienee viesti, jossa kirjoitan ettet saa puolustaa Senõra lyyliä tai ketään muutakaan? En nimittäin löytänyt sellaista.

    Olen alistuja, se on aivan selvä asia. Mutta en kylläkään voi olla ilmituomatta asiaa joka omasta näkökulmastani katsottuna näyttää väärältä.
    Ja nyt näyttää väärältä tämä kun me kaksi olemme pienoisella "sotajalalla". Haluaisin asian korjaantuvan.

    Vielä sekin,
    oli se kuka hyvänsä jota painostetaan porukalla, olit se Sinä tai Ruuneperi, Kai de Puu , tai kuka hyvänsä, ei sovi minun ymmärrykseeni.
    Ja Senõra Lyylin tapauksessa taisi minua kiehtoa tuollainen "salapoliisin" tutkinta, jota sitten väärin perustein esiintoin.

    Jospa omaisin poliitikon taidon, niin osaisin kiemmurrella helposti itseni pois omista "solmuistani", mutta kun en omaa sellaista lantin vertaa. Toivottavasti kuitenkaan et kanna kaunaa, se ei tee sydämellekään hyvää, tiedän nimittäin omasta kokemuksesta.

    Äänestä

  • 1234 kirjoitti:

    kai kirjoitin. Tarkoitin niinkuin loppuosassa mainitsin, olen puolustamassa sellaista jonka kimppuun koko porukalla käydään. Vaikka olisin väärässäkin niin siltikin minusta on ihan hulluutta porukalla jotakin morkata.
    Ei Senõra Lyyliä kukaan ole morkannut, ei ainakaan muut kuin minä, jos kirjoitukseni joku morkkaukseksi on ottanut.

    Tarkoitin kokonaan eri kirjoittajaa, ja käsitykseksi minulle on tullut, ollaanko hänelle kateellisia, vai joko yritetään pois kirjoittamasta tällä palstalla. Olen kai tyhmä kun en tämän henkilön joka viestissä huomaa mitään pahasti kirjoitettua sanomaa. Hauskoina olen pitänyt.

    Ja missähän lienee viesti, jossa kirjoitan ettet saa puolustaa Senõra lyyliä tai ketään muutakaan? En nimittäin löytänyt sellaista.

    Olen alistuja, se on aivan selvä asia. Mutta en kylläkään voi olla ilmituomatta asiaa joka omasta näkökulmastani katsottuna näyttää väärältä.
    Ja nyt näyttää väärältä tämä kun me kaksi olemme pienoisella "sotajalalla". Haluaisin asian korjaantuvan.

    Vielä sekin,
    oli se kuka hyvänsä jota painostetaan porukalla, olit se Sinä tai Ruuneperi, Kai de Puu , tai kuka hyvänsä, ei sovi minun ymmärrykseeni.
    Ja Senõra Lyylin tapauksessa taisi minua kiehtoa tuollainen "salapoliisin" tutkinta, jota sitten väärin perustein esiintoin.

    Jospa omaisin poliitikon taidon, niin osaisin kiemmurrella helposti itseni pois omista "solmuistani", mutta kun en omaa sellaista lantin vertaa. Toivottavasti kuitenkaan et kanna kaunaa, se ei tee sydämellekään hyvää, tiedän nimittäin omasta kokemuksesta.

    vastasit sellaisella viestillä kuin ajatuksiini
    ja sanoit itseäsi parempi oppivaisemmaksi.
    en nyt jaksa mennä kaikkia viestiä läpi,mutta siinä kuitenkin oli että ei minun tarvitse lyyliä puolustaa,hän puolustaa itse itseään.
    En tarkoittanut sinulle harmia tällä,mutta sitä se tekee kun nikkiä vaihtaa, vaihtaa sitä sitten koska tahansa.ennemmin tai myöhemmin,ei tiedä sitten kenelle vastaa.anteeksi että vastasin nyt .

    Äänestä

  • ANU kirjoitti:

    mutta en muista 1234: korostaneen itseään "parempi oppivaisemmaksi".

    Ei 1234 sanonut ettei lyyliä tarvitse puolustaa. Hän sanoi "Ei Senõra Lyyliä kukaan ole morkannut, ei ainakaan muut kuin minä, jos kirjoitukseni joku morkkaukseksi on ottanut."

    Äänestä

  • lukija kirjoitti:

    näin:Olin niitä jotka helpoimmin oppivat osaamaan.

    Äänestä

mitä tarkoitat, luulisin ;) koska olen itse samanlainen. Uskallan avata suuni tarpeen vaatiessa ja olen saanut monta kertaa olla puolestapuhujana esim. työpaikalla, kun joku työkavereista on joutunut työpaikkakiusaamisen kohteeksi ILMAN SYYTÄ.
Minua ärsyttää tavattomasti kaikenlaiset niskanpäälläistujat, vallan väärinkäyttäjät, johon sisältyy myös sanan väärinkäyttö.
Jolla sana on hallussaan, sillä on valtaa.
Sanoilla voi loukata, sanoilla voi saada toisen iloiseksi, sanoilla voi saada toisen taas luottavaiselle mielelle.

Milloin sitten olisi lähdettävä puolustamaan jotakin jonka kimpussa kaikki ovat?
En ikinä lähtisi puolustamaan sellaista, jonka tiedän menettelevän väärin tieten tahtoen.

Äänestä

Kyllä heikkoja ja syyttömiä pitää puolustaa mutta ei syyllisiä.

Sakinhivutus kuuluu suomalaiseen kurinpalautukseen. Ellei väärintekijää saada muuten kuriin niin joukolla - nujertuu suurempi ja vahvempikin

Äänestä
  • sellainen, joka on heikko ja jolla on vain vähän koulutusta.

    Äänestä

  • näin kirjoitti:

    sellainen, joka on heikko ja jolla on vain vähän koulutusta.

    Ei tämä palsta ole vahvoja ja oppineita varten. Olen asiaa monta kertaa tykönäni miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että nimenomaan tämä palsta on sinunlaisia varten.

    Itse lukeudun ehkä vähän enemmän oppineisiin heikkoihin. Vain heikko voi samaistua muihin heikkoihin.

    Katson, että tehtäviini kuuluu myös oikeudenmukaisuuden toteuttaminen, heikkojen puolustaminen ja kaikkia vääryyksiä vastaan taisteleminen, onnistuminen onkin sitten toinen asia.

    Äänestä

  • näin kirjoitti:

    sellainen, joka on heikko ja jolla on vain vähän koulutusta.

    Olen monta kertaa tullut huomaamaan miten tavallisella kansan miehellä ja naisella on niin sanottua sydämmensivistystä.Ihminen ei opi kirjoista hienotunteisuutta ja toisen huomioon ottamista. Se tulee sisältäpäin ja elämänkokemuksen myötä, jos on tullakseen.

    Äänestä

  • Kerttuli kirjoitti:

    niin se on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

1234 kirjoitti:

Olen aina ollut puolustuskannalla sellaisen henkilön suhteen jonka kimppuun käydään. En aina tiedä, olenko oikeassa puolustaessani, mutta olen vain pitänyt sitä vääryytenä, jos porukalla kaikki ovat yhtä vastaan.

Onko se väärä käyttäytymismuoto?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu