Kun olen lukenut Alexander Lowenia ja katsellut kahta samanlaisen elämäntarinan omaavaa palstalaista, on tullut mieleen, olemmeko me ulkonäkömme orjia.
Nämä kaksi antavat itsestään kiltin vaikutelman ulospäin, kasvoissa on sellaista lapsellista pyöreyttä. Sellainen ihminen joutuu häikäilemättömän ihmisen manipuloimaksi, etenkin kun on ottanut sellaisen kiltin roolin, joka on samansuuntainen ulkonäkönsä kanssa.
Minä taas olen kapeahuulinen ja luisevapäinen. Vartalo on lihaksikas. Annan itsestäni sellaisen ensivaikutelman, että olen kovis. Siksi ihmiset haluavat tapella minun kanssani. Olen oppinut antamaan oikein olan takaa. Mutta en minä oikeasti tykkää tapella. Minä olen luonteeltani enemmän hellämielinen kuin riidanhaastaja.
Katse zirkaloon! Ovatko muutkin huomanneet kohtelunsa olevan ulkonäkönsä funktio? Ovatko muut kyenneet irrottautumaan ulkonäkönsä kohtalosta?
Nämä kaksi antavat itsestään kiltin vaikutelman ulospäin, kasvoissa on sellaista lapsellista pyöreyttä. Sellainen ihminen joutuu häikäilemättömän ihmisen manipuloimaksi, etenkin kun on ottanut sellaisen kiltin roolin, joka on samansuuntainen ulkonäkönsä kanssa.
Minä taas olen kapeahuulinen ja luisevapäinen. Vartalo on lihaksikas. Annan itsestäni sellaisen ensivaikutelman, että olen kovis. Siksi ihmiset haluavat tapella minun kanssani. Olen oppinut antamaan oikein olan takaa. Mutta en minä oikeasti tykkää tapella. Minä olen luonteeltani enemmän hellämielinen kuin riidanhaastaja.
Katse zirkaloon! Ovatko muutkin huomanneet kohtelunsa olevan ulkonäkönsä funktio? Ovatko muut kyenneet irrottautumaan ulkonäkönsä kohtalosta?
Vastaukset 17
Vanhimmat
että, itse olen nuoruusvuosista asti joutunut/saanut olla ulkonäköni orja. Välillä toki rassannut,mutta enimmäkseen olen vain tyytyväinen. OLen siis "kovan ja kylmän" näköinen.. Tyytyväinen sen takia,että äijät ottaa enemmänkin kaverina ja saan jumuta/nahistella niiden kanssa heidän avokkiensa/vaimojensa siitä vetämättä mustia sukkia jalkaansa ja sekin hyöty,että turhat tuttavuudet jää pois.. Mutta kolikon toinen puoli: jotkut ovat "juosseet karkuun" eivätkä vaivautuneet tutustumaan hellämieliseen ja pehmeään sisukseeni ;)
moni sanoo, luuviuluksi. Monet miehet tykkää vähän pulskemmista. Se on mun kokemus, muakin on kutsuttu luuviuluksi ja vaikka miksi. Ainakin mun veljet ja joku muukin.:DDD Mielestäni olen kyllä ihan sopiva.
,suinkaan ole mikään luuviulu :) lihaksia on ja teen ruumillista työtä... ja lyhyt tumppikin vielä kaiken lisäksi... Ehkä olen vain niin "äijämäinen" :) mutta olen sinut itseni kanssa,että jos en jollee kelpaa,sen menetys,ei mun :)
Meinasin kirjoittaa "vinttikoira", sillä olen vielä lisäksi melkoisen pitkä (178 cm) huiskale, mutta en ole kuitenkaan kauhean laiha. Kun katselen useita ihmisiä yläviistosta niin ei se poista minun uhkaavuuttani. Olen pikemminkin lihaksikas rottweiler.
Nuorena kroppani valitsi lajini linjalta hiihto-juoksu, mutta minä olin kuitenkin kömpelö, jäykkä ja aineenvaihduntani toimi huonosti. Tähän päivään asti kroppani on ennustanut minun elämääni: Minussa on voimaa ja vääntöä, mutta ei taitoa muuttaa sitä tuloksiksi. Pelkään aina, että kova vauhti saa minut tuiskahtamaan nokalleni.
Valmentaja sanoi, että minulta jää kaksi kertaa enemmän energiaa ladun varteen kuin muilta.
,että minä olen luonteeltani rottwailer.... ja sen täysin totta..
Olen ulkonäöltäni melko maskuliininen, urheilullinen ja suurikokoinen ja huomaan olevani jossain määrin ulkonäköni vanki. Osaan toki olla tiukka ja ehdoton tarvittaessa, mutta yleisluonteeltani olen kiltti, empaattinen ja myös herkkä. Usein herkkyyteni ja sisäinen naisellisuuteni tulee ihmisille yllätyksenä.
Olen saanut syntymälahjana lapsekkaat kasvot ja ruskeat nappisilmät ja olen myös tottunut olemaan ulkonäköni vanki. Vaikka kolmekymppiä kolkuttelee jo ovella, saan osakseni kohtelua jollaista suodaan yleensä rippikouluikäisille naapurintytöille... Varsinkin miesvaltaisilla työpaikoilla se käy välillä rassaamaan koska laumana oleillessaan kaksilahkeisilla on joskus taipumus olla todella moukkamaisia niitä työpaikalleen eksyneitä harvoja naisia kohtaan. Johonkin törkyiseen kommenttiin kun antaa kipakamman vastauksen kuin voisi kiltiltä pikkutytöltä odottaa, saa pysyvän hiekkap***un maineen niskaansa. Ehkä pitäisi vain hihitellä punastuen näille ukoille jotta tuntisivat olonsa alfauroksena turvatuksi xD
Olen yrittänyt päästä olemuksestani koventamalla olemustani ulkoisilla härpäkkeillä ja kilhaimilla mutta lopputulos valitettavasti muistuttaa useimmiten uhmakasta teiniä. Kylmän bisnesnaisen imago on vielä kokeilematta, ehkä sitten seuraavaksi se kokeiluun... :D
Tuttua.
Pakko lainata pikkusissiä: "Olen yrittänyt päästä olemuksestani koventamalla olemustani ulkoisilla härpäkkeillä ja kilhaimilla mutta lopputulos valitettavasti muistuttaa useimmiten uhmakasta teiniä."
Juurikin näin. :D
Viimeksi vappuaattona baarissa tuli joku - ehkä minua vähän nuorempikin kaveri kysymään että vink vonks, "mites on neidillä ikää?". Tuntui että olisi pitänyt piipittää siihen ihan kettuillessaan mahdollisimman surkealla äänellä että "en minä olekaan kuin vasta viistoista, tulin tänne aikusten paikkaan vaan katteleen..."
luokitteli käyttäytymistäni. Kun omaa tiettyjä asioita ja samassa kropassa, se aiheutti sen että ihmiset kiinittävät huomion niihin seikkoihin ja sen mukaan miten minua kohdeltiin miellytikkö vai vihastuttiko, yleensä miehet kiinnostuivat ja naisilta tuli enempi negatiivista palautetta.
Muutin puketumistani ja leikkasin hiukset, ja huomasin että asiat eivät muuttuneet tarpeeksi.
Minä muutin enempi asennettani, päätin etten voi tietyille asioile mitään, enkä edes halua, opin hyväksymään että olen tällainen aiheuttaa se sitten mitä tahansa. Kasvatin itsevarmuuttani ja opin että kukaan ei voi minua hyväksyä tai tuomita johonkin muottiin, ei kukaan muu kuin minä itse.
kuin viimeisessä kappaleessasi kirjoitat, ajattelen minäkin! :)
No nyt kun otit puheeksi, niin ehkä ulkoinen olemukseni jotenkin vastaa sitä, millaisen roolin ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa olessani otan. Olen aina ollut aika pienikokoinen ja jotenkin mitäänsanomattoman näköinen. Parhaimmillani yleensä olenkin hiljaa jossakin pimeässä nurkassa (tämä ei ole totta, tykkään vain liioitella). Sitä minun on kuitenkin vaikea ymmärtää, että on olemassa joukko ihmisiä, jotka inhoavat minua jo ennen kuin ehdin suutani avata. Olen viimeaikoina tullut siihen tulokseen, että ulkonäölläni, sillä ettei minua oikein voi helposti kategorisoida, on jotakin tekemistä asian kanssa. Tämä ihmistyyppi (joka on yhtenäisenä ryhmänä varmasti minun ennakkoluulojeni ja mielikuvitukseni tuotetta) tahtoo saada kaikki lajiteltua johonkin valmiiksi annettuun ryhmään, jossa heitä on helppo käsitellä, koska kaikkiin ryhmän jäseniin pätevät samat säännöt. Mutta kun minä en oikeastaan ole mitään tai sitten olen vähän kaikkea. Joskun se tuottaa itsellenikin ongelmia, joten ei ole ihme, että myös yksinkertaiset kanssakulkijatkin tuppaavat minua välttelemään. Minulle on kerrottu, etten näytä suomalaiselta. Kuitenkaan kukaan ei osaa kertoa, miltä suomalaisen pitäisi näyttää. En ole mikään perinteinen nainen, mutta oikeastaan en sovi poikatytönkään kategoriaan. En näytä kiltiltä ja pyöreäkasvoiselta, en kuitenkaan kovikselta tai tuhmaltakaan. Äh, taidan loppujen lopuksi kuitenkin sekoittua aika hyvin massaan ja siellä olen parhaimmillani.
Jo kauan sitten otin sellaisen asenteen että muut eivät ole ongelma minulle, minä olen ongelma muille.
Hyvin on mennyt.
,että alat olemaan ongelma mulle!!!
Raivostuttavaa!!!
ettet ota paineita muiden asenteista - se mitä itse itsestään TIETÄÄ muiden luuloista huolimatta lienee tärkeintä - ainakin onnellisuuden kannalta, luulisin.
Itse en kylläkään ottaisi perusasenteekseni sellaista, että olen muille ongelma. Eikös sellainen ole hyvin epäitsenäistä!
Parempi voisi olla että jos joku haluaa tehdä asiasta ongelman niin pitäköön sen ihan omanaan.
Kun tämän hoksaa niin elämä muuttuu mielenkiintoiseksi ja muitakin samanlaisia tulee vastaan. Toisinaan joku sähköpostitse lähestyvä hörhö osoittautuu oman alansa huippuasiantuntijaksi tai kuuluu jopa maailman top-ten listalle. Siksi vastaan aina kohteliaasti kaikkiin kummallisiin kysymyksiin.
kyllähän tuollaista ulkonäkösidonnaisuutta on tullut huomattua. Olen ollut aiemmin ehkä liiankin kiltti, mutta olen yrittänyt kehittää itseäni tuhmemmaksi. Toivoakseni olen jossain määrin onnistunut, mutta vaatii se silti tietoista ajattelua vielä. Mutta matkalla tässä muutenkin vielä ollaan.
myönnän että olen koukussa ulkonäkööni!
Tarkoitan että jotenkin jätkämäisesti mutta naisellisesti olen aina pyrkinyt olemaan hyvännäköinen.
Luonnonkaunis en ole joten sitä pilkettä ja kauneutta on haettu purkista!
Olen saanut miehet sekaisin (ennenvanhaan kun miesten kanssa vielä hääräsin)hoikalla ja taipuisalla vartalollani sekä pitkillä säärilläni.
Olen aina ollut laiheliini mutta luustoltani kuitenkin naisellinen..tiimalasimallia.
Pituuteni 177 ei ole estänyt pitämästä korkokenkiä koska en ole hävennyt pituuttani ja minusta ei ole häpeä kulkea ylväänä pituudestani nauttien.
naiseudestani johtuen olen joutunut tietysti myös kähminnän kohteeksi miesten taholta .. ne rivot letkautukset joita sain osakseni!
Opettelin vastaamaan niihin piikikkäästi kuin skorppiooni ja iskin takaisin ..vittumaisen ämmän maine oli saavutettu!sitten kun vielä satuin olemaan suht älykäskin niin arvaatte vaan mikä kamala paketti!Räjähtävä!!
ns kunnolliset miehet pelkäsivät ja pakenivat minua..joten elämässäni oli miehistä ne perässävedättävimmät luuserit..yäk.
Koin jopa syrjintää naisporukassa ulkonäköni ja raisun mielipidearsenaalini takia.Siksi luulin pitkään ettei kukaan Nainen voisi minusta oikeasti kiinnostua ja omasin suppean ystävätär- piirin he eivät tietäneet hajuakaan suuntautumisestani oikeasti.
(Joskus ajattelin vielä kirjoittaa kirjan omasta tiestäni..kuinka löysin vertaiseni naisen ja rakkauden...monien kommervenkkien kautta kyllä , heh!)
Työssäni olen ollut jatkuvan ulkonäkökommentoinnin alla.Esiintyvänä ihmisenä se on ollut raskasta.Miehet kuvittelevat esiintyjän olevan yhteistä omaisuutta / eli vaikka itse olet kalju möhömahainen rumilusmies niin hänellä on oikeus puuttua esim pituuteen,lyhyyteen,pohkeiden lihavuuteen,rintojen kokoon tms.(itseä on läskiksi haukuttu ja sitä en ole).
Harrastukseni ovat naisellisia ja enkä näe itseäni esim missään kovin urheiluvoittoisessa harrastuksessa.
Vaikutan kovalta (mulle ei tulla ryppyileen) ulospäin .ehkä se on karkoittanut osaltaan naisia ympäriltäni,en tiedä? Minua ei ole koskaan nainen yrittänyt iskeä??Miksiköhän??
Jokainen pultsari ja (tämä ei ole fiktiota) Afrikan tummapoika yrittää aina änkeä seuraani?En ymmärrä sitäkään.
Tässä vähän tällainen omahyväiseltä haiskahtava pikakirjoitus itsestäni ja ulkonäköorjuudesta..
muuten olen herkkä,taiteellinen,innovatiivinen ja ihmisistä välittävä iloinen nainen.Maailma on kovettanut ja vihaan välillä peiliä enkä aina jaksa ottaa ulkonäkökommentteja vastaan,edes niitä positiivisia rakkaaltani.(söpöä kyllä häneltä).
Onneksi edes iän tuomaa kunnioitusta on ruvennut tulemaan.....mutta silti on niitä ällöjä joita sitten laittelen kuivalla sarkasmillani paikoilleen olan takaa!!