Anna Poduschkin

Antti Paukku

Äitini Anna poduschkin poistui tästä murheen alhosta satavuotiaana vuonna 2005. Hän oli syntynyt Raudun Palkeilassa.Hänellä oli 7 veljeä, joista viimeinen, Nikolai Petäjämäki kuoli vähän aika sitten.
Olisin kaikesta Poduschkinin sukua koskevasta tiedosta kiitollinen, vaikka jotakin onkin jo tiedossa.

kevättä,
Antti Paukku synt. Andrei Poduschkin

39

10224

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lempaalan Paukku-suvusta

      Valitettavasti en äitisi sukua tunne ja näin en siihen osaa vastata mitään.
      Löysin kirjoituksesi toisaalta, jossa kerroit isästäsi Simo Paukusta, joka oli syntynyt Lempaalassa. Itse olen etsinyt Lempaalan sukuani, isäni syntyi Lempaalan Maaselissä 1901. Hänen sisaruksistaan yhtä lukuunottamatta ei tiedetä mitään. Ennen kuin aloin etsiä netin kautta tietoja noin 2-3 vuotta sitten, tietoni olivat olemattomat. Nyt olen etsinyt Lempaalan kirkonkirjoista tietoja ja on ollut hienoa löytää omia sukulaisia, vaikkakin vain "paperilla". Nyt tiedän, että isoisäni isäkin on asunut Lempaalan Maaselissä. Hän syntyi 1829. Suurin "musta aukko" on tiedoissa 1890-1920 ja siitä eteenpäin. Se tieto ei ole auennut mistään.
      Kysymykseni sinulle: voitko ilmoittaa isäsi vanhempien nimet ja oletko heidät löytänyt Lempaalan kirkonkirjoista?
      P.S. Kannatan Lempaalan sukujen tapaamista sekä sukututkimuksen ja vielä muistoissa olevien kertomusten ja elämänkohtaloiden tallentamista.
      Terv. Ritva omaa sukua Paukku

    • Antti Paukku

      Hallussani on Lempaalasta 10/07/66 otettu valouva, jossa ryhmänä komeilevat kotiseutumatkalla olevat kypsässä keski-iässä olevat matkalaiset. Ylärivistä löytyy isäukkoni Simo Paukku, josta täällä silloin tällöin olen puhunut ja jonka sukua olen peräänkuuluttanut. Voin skannata privaatisti kuvan kiinnostuneiden sähköpostiin; kenties muut tuolla reissulla olleet muistuvat listalaisten mieleen? Itse en tunnista heistä ketään muuta kuin Simon.

      Myöhäiset Jussin toivotukset,
      Antti

      • Inkerinkulttuuri

        Olisin kiitollinen, jos lähetät kuvan Inkerin kulttuuriseuran sähköpostiin [email protected]

      • Lempaala

        Hei, Antti!
        Voisin yrittää etsiä Lempaalan tietoja kirkonkirjoista, jos olisi tiedossa isäsi isän nimi eli patronyymi. Oman isäni kohdalla se löytyi isän papereista hänen hakiessaan Suomen kansalaisuutta 1934. Koska isäsi oli suunnilleen syntynyt samoihin aikoihin kuin omani, heidän vanhempansa tiedot varmasti löytyisivät kirkonkirjoista ja tuo patronyymi vähentäisi hakua huomattavasti. T. Paukku

      • Antti Paukku
        Lempaala kirjoitti:

        terve!

        Selvisi ikivanhoja papereita plärätessä, että isäni isän nimi oli myös Simo. Isäni koko nimeksi on merkitty avioerohakemuksessaan Simo Simonpoika Paukku.
        Isäni ensimmäinen avioliitto oli Helena Mikontytär os. Martikaisen kanssa. Nuoripari asusteli Martikaisilla, Helenan vanhempien luona, avioliiton solmittuaan, toisin sanoen isäni oli silloin kotivävynä.
        pidetään peukkuja, että tämä tieto auttaa!
        helteiden toivossa, Antti

      • Lempaalan Paukku
        Antti Paukku kirjoitti:

        Kävin läpi niitä Lempaalan tietoja, joita netin kautta voi tutkia. Rippikirja 1881-1895 lähemmäs tuhat kuvaa, 1900-luvun puolella syntyneitä ja kuolleita, mutta antamiasi tietoja ei pystynyt kohdistamaan niin, että voisi sanoa; tässä! Paukkujahan Lempaalassa on useissa kylissä runsaasti. Rippikirjassa on merkitty vanhemmat ja ripille päässeet lapset ja myöhemmin heidän puolisonsa. Ripille päässeiden lasten syntymävuosia oli 1870-luvun molemmin puolin, joissakin oli 1877-8. Nuorempien lasten tietoja ei ole nähtävissä. Ei syntyneiden eikä vihittyjen tietoja. Samoin vihkitietoja oli 1891 asti. Helenan sukunimeä löytyi yksi, hän oli Valkjärveltä muuttanut, ei ollut Helena eikä aviossa Paukku-nimisen kanssa. Oletus; Helenan perhe ei ole asunut vielä 1880-luvulla Lempaalassa?? Toinen oletus; perheet olivat ev.lutherilaisia?
        Ainakin yksi Simo Juhanap. Paukku, s. 7.2.1866 Svaanilasta löytyi. Hänen vanhempansa olivat Juhana Juhananp. Paukku, s. 25.6.1839 ja Regina Georg.t.(Yrjönt.) Pönniö, s. 1837. Simolle ei ollut merkitty vaimoa. Tämä on siis täysi arvaus, osuuko oikein. Löytyisikö mistään tiedoista vielä isoisä-Simon vanhemmat?

      • Vähän selvennystä
        Lempaalan Paukku kirjoitti:

        Selvennyksenä edellä olevaan;
        Netissä ei ole nähtävissä siis 1800-luvun varsinaisia syntyneiden kirjoja ja vihittyjen kirjoja, ainoastaan tuo rippikirja, johon on myös merkitty kyseisten vuosien aikana puoliso ja vihkipäivä. Samoin myös on merkitty kuolinpäivä. Onko nuo merkinnät tehty ihan aina rippikirjaan vai mikä on ollut käytäntö, en tiedä.

      • Laiha apu
        Lempaalan Paukku kirjoitti:

        Kävin läpi niitä Lempaalan tietoja, joita netin kautta voi tutkia. Rippikirja 1881-1895 lähemmäs tuhat kuvaa, 1900-luvun puolella syntyneitä ja kuolleita, mutta antamiasi tietoja ei pystynyt kohdistamaan niin, että voisi sanoa; tässä! Paukkujahan Lempaalassa on useissa kylissä runsaasti. Rippikirjassa on merkitty vanhemmat ja ripille päässeet lapset ja myöhemmin heidän puolisonsa. Ripille päässeiden lasten syntymävuosia oli 1870-luvun molemmin puolin, joissakin oli 1877-8. Nuorempien lasten tietoja ei ole nähtävissä. Ei syntyneiden eikä vihittyjen tietoja. Samoin vihkitietoja oli 1891 asti. Helenan sukunimeä löytyi yksi, hän oli Valkjärveltä muuttanut, ei ollut Helena eikä aviossa Paukku-nimisen kanssa. Oletus; Helenan perhe ei ole asunut vielä 1880-luvulla Lempaalassa?? Toinen oletus; perheet olivat ev.lutherilaisia?
        Ainakin yksi Simo Juhanap. Paukku, s. 7.2.1866 Svaanilasta löytyi. Hänen vanhempansa olivat Juhana Juhananp. Paukku, s. 25.6.1839 ja Regina Georg.t.(Yrjönt.) Pönniö, s. 1837. Simolle ei ollut merkitty vaimoa. Tämä on siis täysi arvaus, osuuko oikein. Löytyisikö mistään tiedoista vielä isoisä-Simon vanhemmat?

        Sitä niin innolla etsi tietoa, että vasta myöhemmin muisti, mitä vuosia elettiin. Eli nuoripari ei todennäköisesti enää asunut naimisiin mennessään Lempaalassa, vaan rajan tällä puolella. Se taas vaikeuttaa lisää hakua.

      • Laiha apu
        Antti Paukku kirjoitti:

        terve!

        Selvisi ikivanhoja papereita plärätessä, että isäni isän nimi oli myös Simo. Isäni koko nimeksi on merkitty avioerohakemuksessaan Simo Simonpoika Paukku.
        Isäni ensimmäinen avioliitto oli Helena Mikontytär os. Martikaisen kanssa. Nuoripari asusteli Martikaisilla, Helenan vanhempien luona, avioliiton solmittuaan, toisin sanoen isäni oli silloin kotivävynä.
        pidetään peukkuja, että tämä tieto auttaa!
        helteiden toivossa, Antti

        Löysin tiedon; Sopiiko isoisän tietoihin?
        Lempaalan Maanselki: Simo Juhananp. Paukku s.10.2.1863, conf. 28.9.80, C 8.5.88 (avio), k. 27.6.1901 38 v 4 kk 17 pv. Puoliso: Anna (Mar) Koivunen s. 18.1.1866 Lempaalan Tiinalasta. Perheen lapsista ei ole tietoa.

    • etsitään

      Tässä muutama linkki joista löytyy Paukku nimisiä. Jotka ovat asuneet leningradin alueella 1930 luvulla. Stalin vainojen aikaan.
      Ovat kyllä venäjän kielisiä mutta suomeksi voi kääntää.
      http://translate.google.com/translate_t?langpair=en|ru

      http://lists.memo.ru/index16.htm

      http://visz.nlr.ru:8101/searchname.php?lname=%EF%E0%F3%EA%EA%F3&sub=%CD%E0%E9%F2%E8

      http://rosagr.natm.ru/memorybook.php?fam=%EF%E0%F3%EA%EA%F3&im=&otc=&birth=none&bday=1&bmonth=1&byear=&arrest=none&aday=1&amonth=1&ayear=&book=all&subm=%CF%EE%E8%F1%EA

      • Toinen Paukku Maanselkistä

        Osa olikin jo tuttua. Käännöksessä tuli vähän uutta.
        Moselki on mielestäni juuri Maanselki (kuten kirkonkirjassa merkitty?). Löysin pappaani sopivat tiedot muuten, mutta syntymävuosi ei täsmää. Lempaalan rippikirjassa on syntymäajaksi merkitty 23.2.1872, mutta näissä listoissa vuosi on 1871. Muuten nimi täsmää molempia etunimiä myöten. Rippikirjassa ei muita samannimisiä ja ikäisiä Maanselkissä ole merkitty. Voiko olla mahdollista, että kyseinen listoissa oleva henkilö on pappani? Hänet ammuttiin Stalinin vainoissa tänään tasan 70 vuotta sitten.

      • etsintää
        Toinen Paukku Maanselkistä kirjoitti:

        Kyllä voi olla hyvinkin sama henkilö, sillä venäläisten merkintöihin ei ole luottaminen. Minunkin isän syntymä aika heidän papereissaan on noin vuoden pielessä.

      • Paukku Maanselkistä
        etsintää kirjoitti:

        Kyllä voi olla hyvinkin sama henkilö, sillä venäläisten merkintöihin ei ole luottaminen. Minunkin isän syntymä aika heidän papereissaan on noin vuoden pielessä.

        Murheellista. Tuntematon on vielä mummon kohtalo sekä kolmen aikuisen lapsen ja ainakin kahden lapsenlapsen kohtalo.

    • sukua tutkiva

      Hei

      Kirjoitit viestissä etsiväsi tietoa Podushkin suvusta. Kerroit myös äidistäsi Anna Podushkista. Oliko hän kenties 20.12.1905 syntynyt Joann Pavlov Podushkin tytär? Kyseinen henkilö ainakin löytyisi omasta sukupuustani, Petäjämäen haarasta.

      • Antti Paukku

        Terve Ketju!

        Kyllä vaan, Äitini Anna oli Pavlovin tytär; sittemmin äijä vaihtoi nimensä Petäjämäeksi (hänen nimensä oli Juho Petäjämäki) kuten koko perhe äitiäni lukuun ottamatta. Synnyin itse Poduschkinina . Eli oikeilla jäljillä ollaan! Ottakaa vaan Kirsi ja nimim. Sukua Tutkiva yhteyttä listalle tai puhelimella; meilä on todennäköisesti paljon yhteisiä sukulaisia- kenties olemme tavanneet? Kiitos teille molemmille! Paukuista löytyykö mitään?

    • Emmi Petäjämäki

      Moikka!

      Minun isäni isovanhemmat ovat raudusta. Feodor Ja Jevkodia Petäjämäki siis, muuttivat sotaa pakoon etelä-savoon. Itse olen ollut siis aina Petäjämäki. Aiheen tutkiminen kiinnostaa itseänikin kovasti, mutta oma lähisuku on hyvin pieni ja ei osaa aina alkaa etsiä tietoa. Tunnistaako kukaan näitä mainittuja nimiä? Siis ketkä ovat samoista sukuhaaroista.

      • Kirsi Suominen

        Hei.

        Teen itse sukututkimusta juuri Petäjämäki/Poduschkin suvusta. Isoisoisälläni oli 12 sisarusta, joista yksi oli Feodor (synt. 1897) ja hänellä vaimo Jeudokia (synt.1898) Raudun Palkealasta. Heille syntyi ainakin viisi lasta, mm. Kalevi, Olavi ja Jouko... Kuulostaisiko omalta lähisuvultasi?

      • Emmi Petäjämäki
        Kirsi Suominen kirjoitti:

        Jouko on mulle pappa elikkä isäni isä. Pitäisi itsekkin alkaa tarkemmin sukua tutkimaan, mielenkiintoista olisi tietää kaikki suvun haarat yms. Oliko isoisoisäsi minkä niminen?

      • Kirsi Suominen
        Emmi Petäjämäki kirjoitti:

        Jouko on mulle pappa elikkä isäni isä. Pitäisi itsekkin alkaa tarkemmin sukua tutkimaan, mielenkiintoista olisi tietää kaikki suvun haarat yms. Oliko isoisoisäsi minkä niminen?

        Mukavaa löytää sukua täältäkin :) Laitatko minulle viestiä sähköpostiini [email protected], niin voin sitä kautta sitten kertoa lisää mitä suvusta tiedän sekä olisi myös mukava kuulla sinunkin sukuhaarastasi enemmän :)

      • Atti Paukku

        Terve Emmi! Isäsi on erittäin todennäköisesti minun serkkuni. Äitini Anna Poduschkinin veljen nimi oli Feodor Poduschkin, myöhemmin Petäjämäki. Jos sinä taikka vanhempasi olette Haukivuorelta, asia on miltei varma. Olin viikko sitten poikani Francescon kanssa Haukivuoren hautausmaalla ja etsin ja löysinkin useita Petäjämäkien hautoja. Mukavaa syksyä t. Antti

      • Emmi Petäjämäki
        Atti Paukku kirjoitti:

        Vanhempani ovat syntyneet Haukivuorella.Haukivuorelle on haudattu Isäni isä Jouko, isoisoisäni Feodor(Heikki) ja isoisoäitini ( Aune). Mukavaa että täälläkin löytyy sukua. Hyvää syksyä myös sinulle.. Oletko itse mistä päin Suomea?

      • Maaselin Paukkuja
        Emmi Petäjämäki kirjoitti:

        Vanhempani ovat syntyneet Haukivuorella.Haukivuorelle on haudattu Isäni isä Jouko, isoisoisäni Feodor(Heikki) ja isoisoäitini ( Aune). Mukavaa että täälläkin löytyy sukua. Hyvää syksyä myös sinulle.. Oletko itse mistä päin Suomea?

        Mukavaa, että on löytynyt sukulaisia.
        Ehkäpä muisteluissanne löytyy uusia asioita, jotta niitä Lempaalan Paukkujakin löytyisi.
        Tämän kirjoittelun alkuosassa yritin etsiä yhteyksiä isäni perheeseen, mutta pelkästään netin tietojen pohjalta ei onnistunut.
        Hyvää syksyn alkua!

      • Antti Paukku
        Emmi Petäjämäki kirjoitti:

        Vanhempani ovat syntyneet Haukivuorella.Haukivuorelle on haudattu Isäni isä Jouko, isoisoisäni Feodor(Heikki) ja isoisoäitini ( Aune). Mukavaa että täälläkin löytyy sukua. Hyvää syksyä myös sinulle.. Oletko itse mistä päin Suomea?

        Moikka Emmi! Asun Hämeenkoskella. puh no löytyy luettelosta. etsin itseasiassa Äitini veljen hautakiveä haukivuoren hautausmaalta olin isoisäsi hautajaisissakin. otin myös kuvia joita voisin lähettää vaikka s postissa. soita Emmi! terv: Antti ja joukkue.

      • satakunnasta
        Kirsi Suominen kirjoitti:

        Hei.

        Teen itse sukututkimusta juuri Petäjämäki/Poduschkin suvusta. Isoisoisälläni oli 12 sisarusta, joista yksi oli Feodor (synt. 1897) ja hänellä vaimo Jeudokia (synt.1898) Raudun Palkealasta. Heille syntyi ainakin viisi lasta, mm. Kalevi, Olavi ja Jouko... Kuulostaisiko omalta lähisuvultasi?

        Isän isäni oli Kalevi Petäjämäki ja mummoni Lea, he asuivat Haukivuorella, jossa itsekin lapsena vietin kesiä..

      • Kirsi Suominen
        satakunnasta kirjoitti:

        Isän isäni oli Kalevi Petäjämäki ja mummoni Lea, he asuivat Haukivuorella, jossa itsekin lapsena vietin kesiä..

        Hei.
        Itse veikkaan että kyseiset henkilöt kuuluvat tämän listan petäjämäkiin, ja arvelen kalevin olevan feodorin poika. Pitännee kysellä asiasta enemmän tietäviltä, ja palata asiaan

      • Emmi Petäjämäki
        satakunnasta kirjoitti:

        Isän isäni oli Kalevi Petäjämäki ja mummoni Lea, he asuivat Haukivuorella, jossa itsekin lapsena vietin kesiä..

        Moikka,

        Kalevi on minun papan eli joukon veli. Ja Jouko kuoli tuossa 1990 vuonna. Ja haukivuorella asusteli. Isäni On Aki ja tällä hetkellä asustelee pieksämäellä äitini kanssa. Eli minun ja sinun isä on serkkuja, eiks vaan ja me ollaan pikkuserkkuja..Itse asun tällä hetkellä jyväskylässä. Entä sä? Tullu itekki haukivuorella oltua .:)

      • taitaa olla

        No pikkuserkkujahan sitten ollaan! Isäni Timo asuu Mikkelissä, itse asun Porissa, ja velipoikani joka on myös pikkuserkkusi asustelee Eurajoella. Äitimme asuu myös täällä Satakunnassa, mutta Oulusta ollaan aikoinamme tänne "eksytty". :D

        Ompas mukava yhteensattuma löytää tätä kautta sukulaisia!

      • Emmi Petäjämäki
        taitaa olla kirjoitti:

        Timon taisin nähdä viimeksi noin reilu vuosi sitten pieksämäellä. Ja on kyllä hassua että täältä sukulaisia bongaa...Tuo lähisuku on kyllä muuten aika pieni...

      • TiP
        Atti Paukku kirjoitti:

        Terve Emmi! Isäsi on erittäin todennäköisesti minun serkkuni. Äitini Anna Poduschkinin veljen nimi oli Feodor Poduschkin, myöhemmin Petäjämäki. Jos sinä taikka vanhempasi olette Haukivuorelta, asia on miltei varma. Olin viikko sitten poikani Francescon kanssa Haukivuoren hautausmaalla ja etsin ja löysinkin useita Petäjämäkien hautoja. Mukavaa syksyä t. Antti

        Haukivuorelta löytyy neljä Petäjämäen hautaa. Itä-hautuumalla ovat
        1. Feodor k.1980 ja Jeovdokia k.1988 sekä tytär Aili k.2006.
        2. Kalevi k.1993 ja Lea k.2001.
        3. Jouko k.1990 tai -01.

        Kirkon viereiseltä hautuumaalta löytyy Olavi k.2007.

        Feodor ja Jeovdokia (Heikki ja Aune) Petäjämäen lapsista Kalevi, Olavi, Jouko, Aili ja Ensio on 2008 elossa enää viimeksi mainittu.

        Lempäälässä lähin tätä sukuharaa oleva löytyy Ideaparkista Budjef Sportista.

      • Emmi Petäjämäki
        TiP kirjoitti:

        Jouko on pappani ja hän kuoli vuonna 1990, minulla on vielä tarkemmat päivämäärät jos joku tekee tarkempaa sukututkimusta.

    • tat

      Viestini ei tainnut tulla perille, joten tässä uusiksi: isoäitini Hilja Korpelaisen (s. 1904 Raudun Kaskaalassa) sisar Anna Maria Korpelainen (s. 2.8.1894 Raudun Kaskaalassa, k. 29.11.1958 Imatralla) avioitui 11.1.1920 "maatyöläinen Nikolai Poduschkinin" kanssa, s. 1.5.1887 Raudun Korleella, k. 5.9.1948 Virtasalmella. Sivulla
      http://rautu.fi/Rautu/EntinenRautu/Pankki.htm
      on kuvakin Nikolaista. Anna Maria saattaa esiintyä joissakin kuvissani, joihin tarvitsisin tunnistusapua.

      • Kirsi Suominen

        Voin kysellä sukulaisilta jos heistä joku muistaisi kyseisiä henkilöitä, mutta vähän veikkailen etteivät muista. Monet Poduschkinit ovat lähtöisin kyllä samasta kylästä, mm. Raudun korleesta. Mutta tämän listan Poduschkinit ja etsimäsi Nikolai eivät ole ihan lähisukua keskenään, ainakaan KATIHAN mukaan. Tässä viesti ketjussa mainittu Nikolaikin on syntynyt vasta 1915. Mutta kyselen nyt kuitenkin.

    • Pebä

      Täälä vastaa aki petäjåmäki on heikin veli poika kerron sit kun soitat

    • OnneaTutkimuksillenne

      Hei. Oletteko tietoisia Lakkautettujen seurakuntien keskusarkistosta, joka ainakin aiemmin sijaitsi Mikkelissä?

      Äitini teki 1980-luvulla ison sukututkimuksemme ja muistan hänen käyneen Mikkelissä penkomassa luovutetun Karjalan seurakunta-arkistoja, eli kirkonkirjoja, jotka viime sodan aikana siirrettiin Karjalasta Mikkeliin turvaan.

      Myös Helsingissä, Valtion arkistossa hän vietti pitkiä aikoja, tutkien kirkonkirja-tiedostoja.

      Ehkä nuo tiedot löytyvät nykyään myös netistä, mutta eivät mahdollisesti kaikki.

      Tuolloin äitini osti Hgin mormonien seurakunnasta isot sukutaulukaavakkeet. Niitä isoja kaavakkeita on vaikea löytää kirjakaupoista. Mormonikirkosta voi ehkä edelleen kysellä. Esim. Espoossa lienee nykyään "Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko", eli mormoonitemppeli. Mormoniseurakunnat nimittäin harrastavat sukututkimusta. (Ovat luultavasti kastattaneet itsensä meidänkin puolestamme...)

      Itse olen täydentänyt tietoja myös muiden henkilöiden sukututkimuksista netissä. Esim. joku nyt etsityn suvun, siitä esim. sisarusten kautta omasta suorasta sukupuusta erkaantunut, toisen sisarussukuhaaran jäsen on saattanut laatia oman sukupuunsa nettiin, josta voi itse saada tietoa esivanhemmistaan.

      Harrastavatko venäläiset sukututkimusta? Joku Poduschkin on saattanut laatia sukupuunsa nettiin. Venäläisille sivustoille.

      Kannattaa myös etsiä tietoja mainitun kylän, esim. Lempaalan ja ympäristön muiden talojen eli perheiden nimien mukaan, sillä kylillä ollaan usein läheistä sukua toistensa kanssa. Näin itse aikoinaan täydensin omia tietojani.
      .

    • Vähän myöhään ketjuun tulen mukaan......mutta kuitenkin....

      Itse etsin äidin äidin äidin äidin lisätietoja, joka siis on Anastasia Vasiljintytär Abramov, s.27.10.1867 Rautu/Palkeala ja meni naimisiin 21.2.1867 Ivan Feodorinpoika Poduschkin kanssa, s. rippikirjan mukaan 1861. Kirkonkirjoissa ollut puutteita joten kuolinvuosi miehelle ei tiedossa. Vaimo on merkitty 1934 pääkirjassa leskeksi.

      He saivat 12 lasta. Mummoni äiti oli yksi lapsista. Ljubov (Lempi("lyyti") Podushkin, s. 2.11.1896 Rautu.

      Olen kiinnostaunut kaikista tiedoista koskien sekä Abramov että Podushkin sukuja.

      Olen laittanut tietoja mm. FTDNA-sivuston sukupuuhun.

      Kirjoittaa voi nimimerkkini yhteydessä olevaan sähköpostiosoiteeseen. Annan sen kautta ns. tutumman e-mail osoitteeni , ja muutenkin yhteistietoni.

      Kiitos.

    • Anonyymi

      Feodor oli äitini isän Juhon eli Johanneksen isä.

    • Anonyymi

      Moikka.

      Onkohan ketään tätä seuraamassa....
      Ilmeisesti kyseisen Anna Podushkinin äiti (Aune?) oli mummoni täti.

      TS

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      3
      2718
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1341
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1028
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1000
    6. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      996
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      899
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      885
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe