olen uusperheellinen nainen jolla 2 murkkulasta, mies lapseton, yhdessä oltu jo avoliittoa n.7-8 vuotta, nyt mies kokee nuorimman lapsen murkkuiän rasittavaksi ja haikailee muutosta, puhuu että ei tässä ole pakko olla, onko hän tehnyt jotain pahaa kun lapsi kiukuttelee eikä tottele yhtään yms..., koetin puhua tästä mutta hän kiisti ettei halua erota vielä, katsotaan vielä, mutta miten voi luottaa elämän jatkumiseen yhdessä jos mielen pohjalla nakertaa se että onko miehen mitta nyt täyttymässä ja koska tämä ilmoittaa ettei enää kestä lapsia vaan haluaa meistä eroon....mies on hiljainen ja eristäytyvä ja vähänpuheinen ja totinen eikä kestä musiikkia yms. ääntä, itse olen avoin ja joustava, lapset 14 ja 16 .....
epävarmuudessa elämistäkö ....
girlie girlie
4367
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itsellänikin toistakymmentä vuotta jatkunut liitto ja miehellä kielteinen suhtautuminen minun lapsiini, alussa vaikutti vain pidättyväiseltä, ajan oloon muuttui selkeän kielteiseksi, suorastaan inhoksi. Epävarmuudessa on eletty ja eletään edelleenkin. Aina kun tulee hankalia aikoja, mies on lähdössä pois. Hänellä on oma kämppäkin ollut kaiken aikaa varalla, ja sinne hän usein vetäytyy, kun ei kestä. Voihan olla, että teillä tilanne tasoittuu vähitellen, jos saatte luovituksi vaikeimman ajan yli. Toiveita on, jos aiemmin suhtautuminen sinun lapsiisi oli ok. Yhteisiä lapsiako teillä ei ole? Silloin ainut kiinni pitävä side olet sinä. Jos mies kokee jäävänsä kuviosta ulkopuolelle, hän lähtee. Te kolme vastaan hän...
liitossani ollut..mies kokenut lapset rasittaviksi ajoittain(välillä se oli päivittäistä),ja etenkin tuon 14 vuotiaan voimakkaasti rajoja kokeilevan nuoren vuoksi..tilanne oli puoli vuotta aiemmin aivan kaoottinen,ja kaikki voi pahoin.
Mutta nyt puolen vuoden jälkeen nuoresta on tullut fiksusti puhuva,ajatteleva,keskustelutaitoinen nuori..siis todellinen ihme.
Nyt me keskustelemme sovussa,ilman riitaa,(hän oli silloin aiemmin todella räjähdysherkkä,eikä keskusteluyhteyttä ollut),vaikka asioista eri mieltä olisimmekin.
Mutta ilman tukea "asiantuntijoilta",rajojen pitämistä ja "omantilan" antamista hänelle, sekä minun oman mielenmaltin säilyttämistä noissa konfliktitilanteissa..me olisimme todella pulassa.
Oli meilläkin ero lähellä monasti mieheni kanssa,kun hän ei hyväksynyt nuoren käyttäytymistä/tekemisiä..enkä saanut häneltä tarvitsemaani tukea..koin epäreiluksi miehen ero puheet.."ei hänen ole pakko tällaista sietää,jne."
Kuitenkin puheyhteys miehen kanssa tulisi säilyttää,ja hänen pitäisi todellakin tukea sinua,myös ymmärtää se että tuo aikakausi kestää nuorella vain tietyn ajan..lukekoot opuksista nuoren murrosiästä,jos hän sitä kautta ymmärtäisi asioita paremmin.
Älä anna tuon tilanteen nakertaa parisuhdettasi,vaan keskustele miehen kanssa vakavasti..selitä tunteesi hänelle,ja jos hän ei halua sittenkään oikeasti"erota" sovitte että sitä "ero"-sanaa ei perheessänne enää mainita.
Epävarmuudessa ei kukaan halua elää.
Kannattaa yrittää muistaa, että miehesi katsoo lapsia eri lasien läpi kuin sinä. Lapsesi eivät ole miehellesi ns. omia lapsia, vaan sinun lapsiasi. Sinun on helpompi olla avoin ja joustava omia lapsiasi kohtaan, mutta odotat mieheltäsi aikas paljon, kun edellytät että rakastuessaan sinuun, hänen myös automatic rakastuu lapsiisi.
Myös mahdollinen ympärillä pyörivä ex pitää miehesi erilläään lapsistasi, hän on heille kuitenkin aina kakkonen, tietenkin isä on isä ihan niinkuin äiti on äiti. Emmehän unohda sitä?
Älä vaadi ja tuputa, miehesi tutustuu lapsiisi kuten vieraisiin ihmisiin tutustutaan, ja tunneside kasvaa ajan kanssa kun kokemuksia jaetaan, jos sen annetaan rauhassa kasvaa.
Jos syyllistät miestäsi siitä, ettei hän jaksa, kestä, rakasta hankalaa murrosikäistä, estät tunnesiteen muodostumista. Jollain tasolla hän tod.näk. jo syyllistää itse itseään, kun ei jaksa, ja se saattaa saada hänen lyömään jossain vaiheessa hanskat tiskiin, jos tukea ei saa edes sinulta.
Hän haluaa jakaa ja osallistua perheeseenne koska rakastaa sinua, ei siksi että halusi nimen omaan juuri sinun hurmaavien lastesi "isipuoleksi".
Ei ole helppoa olla se lapsen vanhemman uusi puoliso, yritä ymmärtää miestäsikin. Uusperheily ei ole kakunsyöntiä kenellekään osapuolelle.
ymmärrän kyllä miestä, ei siitä kiikasta mutta koen ettei hän ymmärrä eikä tue minua tarpeeksi eikä ole vuosien aikana pystynyt luomaan läheisiä välejä lapsiin.....meillä ei ole yhteisiä lapsia koska yhteinen vauva kuoli jo ennen syntymäänsä 2001 v, lasten isä ei pysty osallistumaan myöskään omien ongelmiensa takia koska asuu hoitokodissa, on alkoholisti ja psyykkisten sairauksien takia eläkkeellä ....koen raskaaksi luovia tässä välissä kun oma lapsi kokeilee rajoja murkkuna ja koen turvattomuudeksi sen jos tämäkin perhe hajoaa .....