Alle 2 vuotiaan uhma!!

En tiedä, milloin helpottaa. Minun kokemukseni (esikoinen on 4v) mukaan se uhma muuttaa muotoaan, ja saattaa tulla helpompia kausia ja sitten taas vaikeampaa. Esikoisella ei ole ollut mitään seesteistä vaihetta ensimmäisen vaikean kauden jälkeen, mutta välillä se uhma oli selvästi kevyempää. Tämä kesä on taas ollut hiukan vaikeampaa, mutta ei ihan sitä pahinta sorttia.

tuntuu olevan täysin iän mukaista käytöstä, kyllä tuota kestää n.3 vuotiaaksi, riippuen siitä, miten lapsen "kohtauksiin" vastataan JA MYÖS siitä nuoren herrasi luonteesta. Toiset on sitkeempiä ja toiset luovuttaa helpommin, niinkuin kaikki ihmiset kaikissa asioissa.
Olet ihan oikeassa siinä että poika yrittää niitä juttuja mitkä tietää kielletyksi, lapsen luontoon kuuluu testata aikuisen luottamusta, että onks tää juttu varmasti kielletty.
Muista, että uhmakohtauksisen kanssa ei neuvotella missään tapauksessa!! Muuten lapsen kanssa voi kyllä neuvotella. Uhmainen lapsi ei vain osaa päättää mitä ko tilanteessa tekisi, joten aikuisen tehtävä on auttaa lapsi päätöksen yli, eli tehdä ratkaisu sillä ymmärryksellä, joka aikuisella tilanteesta on. Ratkaisuvastuuta ei saa siirtää lapselle!
On tutkittu, että jos maanittelemalla ja lapsen "oikkujen mukaan hyppimisellä" pitkitetään uhman kestoa. Tällöin lapsi joutuu testaamaan asioita aina vaan...
Ja 2 lapsen äitinä ja 15 v päiväkodissa työskennellenä voin vannoa, että uhmakohtauksiin ei auta ajan kulumisen lisäksi muu, kuin se että uhmainen lapsi rauhoitetaan sylissä, ihan tiukasti kiinni pitäen. Itse pitäisi pysyä rauhallisena (!!!) eikä tarvitse lepytellä lasta, ei tarvitse puhuakaan mitään, paitsi ehkä se että pidän sua tässä niin kauan kun olet taas rauhallinen. Ja kiinni on pidettävä niin lujasti, että lapsi ei satuta itseään, sinua eikä muita. Lapsen pikkuhiljaa rauhoittuessa höllätään otetta ja lopuksi jo silitellään. Kun kohtaus on ohi ja lapsi rauhallinen, siitä ei enää lapselle puhuta vaan jatketaan elämää kohti uutta matsia..
Jaksamista ja onnellisia päiviä, kyllä niitäkin on!

mun oman kokemuksen perusteella pojilla on kyllä pahempi tuo uhmaikä kun tytöillä,siis ihan vaan mitä vertaan omia lapsia keskenään ja mitä on tullut juteltua tuttujen kanssa.Pojat ovat kai jotenkin raivokkaampia,ainakin meillä tyttö ei koskaan käynyt väkivaltaiseksi ja harvemmin viskoi tavaroitaankaan ja hänet sai helpommin rauhoittumaan kiukkukohtauksen jälkeen.Poika taas joka on juuri nyt siinä pahassa,mutta hyvin tärkeässä kahden vuoden iässä on oikea sisupussi jonka kanssa saa todella taistella.Kiukkukohtauksen aikana häntä on turha ottaa edes syliin,muuten saa itsensä mustelmille näistä kiukkuisista potkuista,lattialla raivotessaan saattaa taas vaikka satuttaa itseään.Hakkaa toisinaan jopa päätään lattiaan ja heittäytyy selälleen.JOs joku nyt järkytty pahanpäiväisesti niin sanottakoon että neuvolassa poika ja kiukku on todettu ihan normmaaleiksi :) Niiden raivokohtausten aikana kyllä meinaa pinna välillä palaa,mutta toisaalta sitä ajattelee että tosiaan tärkeä vaihehan tässä on menossa ja sen kanssa on nyt elettävä ja kestettävä ja yritettävä parhaansa mukaan opastaa poikaa tähän elämään.Vaikka joskus tulee "mitä mä nyt teen?"-tilanteita.Koita kestää...Lohdutuksena voin sanoo että ainakin tuo mun tyttö 3,5vee elää tällähetkellä mukavan seesteistä vaihetta,asioista pystyy neuvottelemaan ja silloinkin kun kiukuttaa kiukku pysyy "normaalin rajoissa"ei mitään hillitöntä raivoa ja porua.Koitahan kestää sen pikku sisupussisi kanssa,reilun vuoden päästä voipi helpottaa,jos nyt jaksat pysyä jämptinä....

Meillä esikoisella oli aivan karmea uhma, joka alkoi lähellä kahta vuotta ja tuntui jatkuvan lähelle neljää ikävuotta. Oppaissa neuvottiin ottamaan syliin ja pitämään sylissä vaikka väkisin ja sekös vasta karmeaa oli! Raivo saattoi nousta hyvin pienistäkin asioista, sisälle tulosta tai tuolista väärässä paikassa. Ensimmäisen kanssa sitä oli aivan hölmönä eikä lasta osannut oikein mitenkään auttaa. Näytti että lapsi itsekin "tukehtuu" omaan pahaan oloonsa eikä tiedä mitä tehdä.
Liekö sitten nämä kokemukset ensimmäisen kanssa yhtään tilannetta helpottaneet mutta kahden seuraavan (tyttö ja poika) kanssa ei vastaavia ongelmia enää ollutkaan. Tytöllä ei ole oikeastaan vieläkään ollut ensimmäistäkään uhmaikäkautta ja ikää on neljä. Nuorimmainen on 2,5 vuotta ja ainoa uhma on isosiskon "kiusaaminen"..
Vanhimmaisen kanssa meillä auttoi se, että uhman iskiessä veimme pojan omaan sänkyynsä rauhoittumaan. Siihen hän sitten "oppi" ja myöhemmin kun uhma taas iski, meni poika jo oma-aloitteisesti itse sänkyynsä mököttämään. Siitä olikin sitten helpompi aloittaa lepyttely.