vai paluu huipulle?
oho, Rossi voitti
5
747
Vastaukset
- Turo--Inkeri
..koska ei Rossi ole huipulta edes pudonnut minnekään.
Okei, menestys ei parina viime vuonna ole ollut aivan samaa luokkaa kuin 2000-luvun alussa, mutta jätkä on kuljettajana silti omalla tasollaan.
Kun kalusto vaan toimii (ja juuri se on aiheuttanut kaikista eniten tuskia näiden parin vuoden aikana, milloin missäkin muodossa!) niin herra 46 kyllä poistuu kilpapyörän kanssa siihen malliin, että muut on oppipoikia. Tänään tuli siitä hyvä esimerkki.
Bridgestonen renkaiden "naittaminen" Yamahan motogp-pyörään ei toki ole ollut aivan helppo juttu, mutta nyt alkaa sekin olla jo aika pelottavan hyvin hanskassa (haastajia ajatellen!)
Joskus hänelläkin sitten varmaan alkaa sitä ikää olla liikaa, mutta vielä ei ole. Rossi on yhä vielä, ihan vaan simppelisti, tämän planeetan paras 2-pyöräisen asfalttikuljettaja, ja tätä en sano siksi, mitä hän teki tänään, vaan mitä hän on tehnyt tällä vuosituhannella. Palkintokaapista löytyvät 7 MM-pokaalia, niistä ensimmäiset jo 1990-luvun puolella, eivät ole tulleet ihan sattumalta.- Turo--Inkeri
viime vuoden Assenin osakilpailun, se oli yksi niistä harvoista Rossin valopilkuista viime vuonna, kun renkaat tai moottorit eivät asettuneet vastahankaan...
Ei hääppöinen startti (olikos tuo 11. lähtöruutu?), ja muutaman kierroksen jälkeen oli kärki (Stoner) kyllä karannut jo aika saamarin pitkälle. Näytti aika pahalta Rossin mahdollisuuksien suhteen.
Ja niin vaan äijä nousi sieltä, sija kerrallaan, koko pakan läpi, ja ohitti Stonerin muutama kierros ennen maalia ja karkasi vielä tältäkin selvään voittoon. Muut vaikuttivat lähinnä pujottelukepeiltä.
Kertokaas edes yksi esimerkki, kun vaikkapa Dani Pedrosa tai Casey Stoner ovat isossa luokassa voittaneet kisan vastaavalla tavalla, siis pudonneet alussa kauas taakse, ja sitten rökittäneet koko porukan aivan totaalisesti?? Minulle ei tule mieleen ainuttakaan kisaa.
- ruitulippu
kun ROSSILLA JAMPPU PELAA MUKISEMATTA niin voittoja tulee lisää,sillä on meinaa paras kuski ja se on tosi asia sanokoon muut mitä sanoo!
- rossi fani
sehän on selvää että rossi on paras kuski jos rossille laittais alle ducatin tai hondan niin muut jäis niin kaus taas että huh huh!
meinaa tuntuu että toi yamaha kulkee vaa sillonku sitä huvittaa ja bridgestonet on ihan paskat ollu!- Turo--Inkeri
..Rossi ajoi 4 vuotta Hondalla, ja voitti 3 maailmanmestaruutta. Ensin 2001 kaksitahtisella 500-kuutioisella, ja loput nelitahtisella 990cc RCV:llä. Ja oli varsinkin loppuaikoinaan Hondalla aivan murskaavan ylivoimainen, muut oli kyllä ihan täysin vastaantulijoita (toki varmaan voisi sanoa, että Stonerit, Pedrosat ja Lorenzot antaa nyt kyllä jo paremman vastuksenkin kuin silloin)
Rossille annettiin Phillip Islandin kisassa 2002 tai 2003 (?) 10 sekunnin aikasakko keltaisella lipulla ohittamisesta. Asia viestitettiin varikkotaululta, jolloin kisaa jo johtanut Rossi pisti äkkiä ihan uuden vaihteen silmään, ja nykäisi 15 sekunnin kaulan. Eli ei hänen Hondalla ajellessaan tarvinnut edes ajaa täysillä voittaakseen kisoja!
Helvetin hienoa, että siirtyi aikanaan Jammulle, muuten se olisi koko ajan ollut samaa lattioiden moppaamista muilla. Lajista tuli paljon mielenkiintoisempi, kun Rossi otti tuon haasteen ja sellaista ei muuten esim. Mick Doohan koskaan tullut tehneeksi.
Se nostaa Rossin minun silmissäni ohi Doohanin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32718Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581341Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071000Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18996Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42899
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875