Kiva, kun vanhenee. Seksi on edelleen tärkeä, mutta ei koko elämä. Voi olla, vaikka parikolmepäivää ilman, eikä maailma kaadu. Ennen oli toisin.
seksi ei enää
kiva vanheta
111097
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei se niin tärkeä ole.
Voi olla vuodenkin ilman sitä.
Näin tosin lienee ollut jo parinkymmenen vuoden ajan.
Ei seksi ole ainoo autuaaks tekevä voima vara,
eikä siinä ole mitään hävettävää,vaikka ei seksii harrastakkaan,on niin monia syitä siihen ettei se enää ole päätekijänä,on sairauksia monenlaisia eikä se tartte johtua aina kyvyttömyydestäkään on muitakin sairauksia.
Sairaudet ovat este siinä missä muutkin.
Kai tämän alan poikkeamatkin ovat sairauksia, joista sitten toinenkin osapuoli joutuu kärsimään.
Jos se ei ole noin kauan aikaa kotioloissa järjestynyt, niin sitten sitä on jo täytynyt hakea muualta, ja kyllä täysin perustellusti.
Aivan, muualta, ilolla, ilmaiseksi ja kylliksi eikä ole kotona keneltäkään pois.
Se on hyvin toimiva ratkaisu tässä iässä.
Olet oikeassa! Sekstailu vanhemmalla iällä ei ole enää päivän tärkein asia,
vaan lähellä olo. Suukko silloin, toinen tällöin.
Hellät kosketukset. Ihanat keskustelut, ajatusvaihdot.
Mikä olisi tuo vanhempi ikä - 45 vuottako?
Juuri niin.
Vanhempi ikä voi alkaa 45-vuotiaana,
yksilökohtaisesti.
Vaikka jo olen 60 vuotta niin nautin suunnattomasti...ja tosi vaikeeta olla ilman..ja on joskus ihan pakko kun ei ole miestä. En silti lähde juoksemaan miesten perään..Mielestäni seksi jopa tullut ihanammaksi näin kypsällä iällä..Kun olisin nyt nuori tietäisin miten elää. Omassa nuoruudessa piti pihdata ja siten osoittaa jotain.Nyt on vapautunut tää elämä ja jopa vanhanakin saa näyttää tunteensa.Miehillä vaan usein jo ongelmia samanikäisillä ja he siitä kärsivät suunnattomasti.No niin nainenkin , mutta naisella on askareita monenlaisia kun mies usein vaan katselee TV tai hieman kävelylenkkejä tekee.
Nautin siis ainakin yhtä paljon kuin nuorena aviovaimona jolloin sai pelätä vaan raskauksia..Nyt voin ja uskallan sanoa partnerille mitä haluan ja kysyä hänen toiveitaan..Älkää pelätkö vanhuutta, tää hyvä ikä on!!
mullakin 6 kymppinen, siis saman ikänen kun sinä ja hyvin menee.
Erittäin miellyttävä seurustelu rakastelu kaveri.
En vaihtais nuorempaan missään tapauksessa.
Niitäkin on ollut, mutta kyllä tämä on jotakin paljon parempaa!
Upeasti toteat
mukavasti huomioit
kiva on vanheta
nauttia ja ilakoida.