pieni

Asumme maalla je meillä on 3 vuotias leikattu sakemanni uros. Ennen ei ole ollut mitään ongelmaa koiran kanssa, on voinut jättää huoletta pihalle ja olla itse sisällä, ei ole lähtenyt ikinä pihalta mihinkään. Nyt parina päivänä koira on jo kolme kertaa lähtenyt jäniksen perään. En ymmärrä yhtään mistä on kyse, koska ei ole sitä ennen tehnyt. Tulee kyllä heti takasi, kun huutaa jos siis huomataan että lähtee. Eilen naapurin lapset toivat koiran takasi ku oli ehtiny jo kauemmas. Olemme rangaistukseksi laittaneet koiran kiinni aina vähäksi aikaa, kun on lähtenyt ja tietenkin toruneet, mutta en tiedä ymmärtääkö koira siltikään tehneensä väärin. Koiraa ei ole ikinä ennen pidetty kiinni niin ajattelimme että jos tämä tepsisi, mutta onko kenelläkään parempia ideoita. Aitaa emme halua ja muutenkin piha on niin iso, että aitaaminen tulisi todella kalliiksi.

Kiitos jos joku osaa kommentoida ongelmaa jotenkin.
6512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kun koira on tullut jo takaisin. Kun rankaisette koiraa jälkeenpäin, se ei ymmärrä,että rankaisu tuli siitä, että se lähti jäniksen perään vaan ajattelee sen tulevan siitä, että on tullut takaisin kotia. Eli pidemmän päälle ei kannata ihmetellä, jos koira lakkaa tottelemasta :) Eli parempi jos saa heti puututtua asiaan, eli kuten teettekin huudatte takaisin kun meinaa lähteä ja kun tulee niin palkkaatte ja olette iloisia kun totteli.
Tuohon karkailuun en kyllä osaa sen enempää sanoa, jääkö toistojen ja huutojen lisäksi hirveösti muita vaihtoehtoja kuin aita tai kiinnipit tai koiralle oma aitaus pihalle, tosin miinuksena se, että ei voi sitten olla samalla lailla ihmisten parissa.

Äänestä
  • Sehän se ongelma on, että kun emme halua laittaa sitä mihinkään aitauksen tai juoksunaruun, kun haluamme, että koira saa olla siellä missä mekin olemme. Pitää varmaan sitten lakata rankaisemasta ja yrittää vain seurata koko ajan, että ehtii huutaa takasin kun lähtee ja palkita sitten kun tulee.. meillä päin kun jäniksiä on todella paljon.

    Äänestä

  • kirjoittaja... kirjoitti:

    Sehän se ongelma on, että kun emme halua laittaa sitä mihinkään aitauksen tai juoksunaruun, kun haluamme, että koira saa olla siellä missä mekin olemme. Pitää varmaan sitten lakata rankaisemasta ja yrittää vain seurata koko ajan, että ehtii huutaa takasin kun lähtee ja palkita sitten kun tulee.. meillä päin kun jäniksiä on todella paljon.

    Vähän perusasiaa: Koiran käytöstä ohjaa osittain vaistonvaraiset toimintamallit, ts. vietit. Kaikilla koirilla on ne, enemmän tai vähemmän kehittyneinä. Näitä viettejä on monenlaisia mm. saalis-, puolustus-, laumavietit. Kun koira näkee poispäin liikkuvan jäniksen niin se hyvin suurella todennäköisyydellä herättää koirassa saalisviettiin tukeutuvaa käytöstä eli koira lähtee saaliin perään. Tämä on luonnollista ja sen poiskitkeminen ei todennäköisesti onnistu. Mikäli haluatte ettei koira lähde jahtaamaan saalista(jänistä) niin teidän on vain estettävä koiralta tilaisuudet tehdä niin. Miten se tapahtuu onkin sitten jo eri asia, tarhaamalla, pitämällä kytkettynä... Yksinkertaisesti ongelma ratkeaa jos ei päästä tilannetta, jossa ongelma syntyy, kehittymään.

    Äänestä

  • vaan! kirjoitti:

    juuri näin =)

    sakemannillamme, joka on aika pitkälle koulutettu ja toimii muuten oikein hyvin, vintti kertakaikkiaan pimenee, kun se näkee jänön. Siinä ei auta käskyt ei kiellot. Koira yksinkertaisesti joutuu niin saalistusviettinsä varaan, että mikään ei auta. Ja mitään sähköpantoja ei meillä ruveta käyttämään!
    Joten eipä tuohon aloittajan esittämään asiaan kauheasti ole vaihtoehtoja. Aita, kiinnipito tai tarha oikeastaan ainoita vaihtoehtoja.

    Äänestä

  • Omalla kirjoitti:

    Eipäs auta meilläkään :D Jänis tai fasaani, niin perään lähtee, vaikkakin tulee pian takaisin kun huutaa....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ongelma.... kirjoitti:

Asumme maalla je meillä on 3 vuotias leikattu sakemanni uros. Ennen ei ole ollut mitään ongelmaa koiran kanssa, on voinut jättää huoletta pihalle ja olla itse sisällä, ei ole lähtenyt ikinä pihalta mihinkään. Nyt parina päivänä koira on jo kolme kertaa lähtenyt jäniksen perään. En ymmärrä yhtään mistä on kyse, koska ei ole sitä ennen tehnyt. Tulee kyllä heti takasi, kun huutaa jos siis huomataan että lähtee. Eilen naapurin lapset toivat koiran takasi ku oli ehtiny jo kauemmas. Olemme rangaistukseksi laittaneet koiran kiinni aina vähäksi aikaa, kun on lähtenyt ja tietenkin toruneet, mutta en tiedä ymmärtääkö koira siltikään tehneensä väärin. Koiraa ei ole ikinä ennen pidetty kiinni niin ajattelimme että jos tämä tepsisi, mutta onko kenelläkään parempia ideoita. Aitaa emme halua ja muutenkin piha on niin iso, että aitaaminen tulisi todella kalliiksi.

Kiitos jos joku osaa kommentoida ongelmaa jotenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu