Kissa ja vauva

Onkos kellään näkemyksiä tämmöiseen..? Kun meille on tulossa vauva elokuussa ja kissa löytyypi jo nyt. Kysymyksessä olisi semmoinen että kuinka pitää kissa pois vauvan nukkumapaikasta? Itse hereillä ollessahan tuota pystyy valvomaan ettei kissa mene vauvan sänkyyn, mutta öisin kun tarkoitus ainakin olisi että kaikki nukkuisimme niin miten silloin.. Onko kokemuksia miten homma hoituu? Sen verran tähän taustatietoa että tämän hetkinen asuntomme on hyvin pieni, ei siis ole mahdollisuutta esim. sulkea kissaa yöksi eri huoneeseen.
6437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

meillä on ollut kissa koko ajan ja ennen lasten syntymää.yksi hyvä keino minkä meillä tehtiin .kun tultiin laitokselta mieheni piti isyys lomaa ja hän helli samalla mitalla meidän ville kissaa aina silloin ettenkin kun tein vauvankanssa jotain touhuja.sitten kun minulla oli vauvalta aikaa otin myös kissamme sylin ja hellin samalla mitalla sitä.ja nyttemmin kissamme on jo 15 vuotias ja se tahtoo vieläkin sammalla lailla että se huomioidaan kun pieni lapsi.meillä keksittiin että nuken vaunut riitti
kun se sai käydä kieroksen vaunuissa.
meillä ei ole ollut mitään ongelmaa pienten ja
kissojen kanssa.
lapset oppivat jo pienenä kissa on perheen jasen niinkuin hekin.
kissa oppi että vauvan sänkyyn ei ollut asiaa,ja se totteli tosi hyvin.

Äänestä

Ensinäkin onnea perheenlisäyksestä :)

siis onko kissa mennyt vauvan nukkumapaikkaan nukkumaan jo?

Feliwaytä kait voisi suihkutella vauvan sänkyyn reunoille, ei pitäisi olla haitallista. En kyllä ole aivan varma.

Vessassahan on aina lukot, jos kissa menee vauvansänkyyn niin lukitse sinne ja pistä ruoat ja ehkä pari lelua mukaan, saattaa kyllä maukua. Meidän kissan kyllä jos lukitsee huoneeseen yöksi niin aamulla on riiviö pistäny paikat sekasi, viimeeksi tiputti hyllyiltä tärkeät paperit alas, matto oli kurtussa ja oli heittäny puhtaat vaatteet sohvalta alas. Että sellasta :D

Äänestä

Ü Kiitos! Ei ole mennyt vielä kun ei ole vielä koko nukkumapaikkaa ü Vauva kun on vasta tuloillaan.
Juu, tuo vessa onkin meillä ainoa paikka johon kissan saa suljetun oven taakse jos sellaiseen ilmenee tarvetta, muita ovia kun ei sitten ulko-oven lisäksi näin pienessä asunnossa olekaan Ü Toivotaan ettei semmoiseen tarvitse turvautua..
Kissamme on melko arkaluontoinen, ja luulen sen pikemminkin välttelevän lasta kuin pyrkivän lähelle, mutta toisaalta kisu kyllä änkee meitä ihan lähelle ja sänkyyn tulee mielellään viereemme nukkumaan jos vaan suinkin mahtuu (pienessä asunnossa myös pieni sänky), eikä sitten lähdekään mihinkään sylistäni tai päältäni makaamasta vaikka kuinka liikuskelisin. Siksi mietin siirtyisikö vauvankaan päältä.. jos sinne edes menee.
Kissan huomioimisesta oli myös ihan hyvä muistuttaa! Meillä kissaa on aina silitelty ja huomioitu paljon, ja se varmaan tosiaankin kokee mustasukkaisuutta jos vauva vie kaiken huomion.. Seikka on tiedossa, pitää vaan koittaa sitten myös muistaa kun on se nyyttikin paikalla ü
Kiitos molemmille vastanneille kuitenkin huojentavista kommenteista Ü Taidan olla huolehtimatta liikaa ennenkuin nähdään sitten elokuussa kuinka kissamme suhtautuu vauvaan.

Äänestä
  • Siskollani on nyt pian 2kk täyttävä vauva, kun he tulivat ekan kerran kyläilemään kissani innostui vauvasta ja nuuhki innoissaan.. liian innoissaan, luuli näes vauvan heiluvia käsiä leluksi, onneksi kyllä olin siinä paikalla joten kissa sai lähdöt lukkojen taakse. Jälkeenpäin taisi oppia, ettei vauva ole lelu, nykyisin se tulee toki katsomaan vauvaa, että mikäs siellä nyt on kun kaikki jotain katselee, hyppää vauvan viereen ja haistelee hieman, sitten hyppääkin pois kun on vauva nähty :)

    Tokihan tuo myös riippuu kissan luonteesta, omani on leikattu naaras, hieman rasavilli yleensä. Eli saattaa innostua mistä vaan asiasta.. ;> Älä kuitenkaan ota paineita sanoistani, kaikilla äideillä riittää muutenkin huolia ja ns. kerääntyvät "pahat" tiedot saattavat lisätä liikaa huolehtivaisuuttasi asiaan. "Relax, take it easy" Pärjäät hyvin.

    Äänestä

kyllä suojaverkkoa tarvittaessa.

Vauvallisia kissaperheitä tunnen monia, kukaan ei kyllä ole kyseisiä apuvälineitä tarvinnut, mutta eipä sellaisesta haittaa ainakaan ole.

Vauvan tullessa taloon, kissa saattaa tarvita huomiota normaalia enemmän eli eristäminen jonnekin saattaa olla huono asia.

Äänestä

Sängyn ja kärryjen päälle saa lastentarvikeliikkeistä suojaverkkoja. Meillä ei niitä ole tarvittu, vaikka kissoja ja lapsia onkin monta. Ensimmäiset kuukaudet on vauvaa pidetty silmällä tavallista tarkemmin, etteivät kissan ihan naaman päälle erehdy nukkumaan mutta siinä vaiheessa, kun vauva on oppinut huitomaan itse "häiriötekijät" kauemmas valvontaa on voinut huoletta vähentää. Kissoistamme vain pari uskaltaa nukkua ihan vauvassa kiinni ja ne kyllä ymmärtävät pienenkin siirtymisvihjeen. Öisin ei valvontaa ole tarvittu, koska nukumme perhepedissä elukat jalkopäässä. Luulisin, että tavallinen pinnasänky olisi vauvalle vaarallisempi, koska siinähän kissa voi vahingossa hypätä suoraan lapsen päälle ellei mitään suojaa ole.

Muuten kissat ovat aina olleet kilttejä pikkuihmisille, eläin tajuaa kyllä että lapsia kohdellaan tavallista varovaisemmin. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perhe kirjoitti:

Onkos kellään näkemyksiä tämmöiseen..? Kun meille on tulossa vauva elokuussa ja kissa löytyypi jo nyt. Kysymyksessä olisi semmoinen että kuinka pitää kissa pois vauvan nukkumapaikasta? Itse hereillä ollessahan tuota pystyy valvomaan ettei kissa mene vauvan sänkyyn, mutta öisin kun tarkoitus ainakin olisi että kaikki nukkuisimme niin miten silloin.. Onko kokemuksia miten homma hoituu? Sen verran tähän taustatietoa että tämän hetkinen asuntomme on hyvin pieni, ei siis ole mahdollisuutta esim. sulkea kissaa yöksi eri huoneeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu