Täällä odotellaan 1,4 vuotiaan ensiaskeleita. Ei tosin edes seiso vielä itsenäisesti. Kovin kauan on noussut tukea vasten seisomaan ja käveleekin sitä vasten kovasti. Nyt viimeiset 3 päivää on ihan vimmatusti alkanut kiipeilemään kaikkialle. Siis on jo kauan aikaa kiivennyt sohvalle ja sieltä osaa tulla nätisti alas. No, toissapäivänä olin saada slaagin, kun yht`äkkiä oli kiivennyt sohvalta kirjahyllyyn ja kurkotteli ylimmältä hyllyltä jotain kuvaa. Ja eilen kiskaisi keittiön alimman vetolaatikon auki, tyhjensi sen tavaroista ja nousi siihen seisomaan, että ylettäisi keittiön tasolle. Tänään sitten kampesi ittensä tavalliselle keittiön tuolille suunnitelmanaan kiivetä siitä eteenpäin keittiön pöydälle (ei tietenkään saanut lupaa siihen). Onko tämä joku kävelyn esiaste????
Kiipeilystä ja
kävelystä
4307
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ni, vielä siis, että eikös pitäis ekaks alkaa kävelemään ennenkuin kiipeilee???
juuri tuossa vaiheessa,kun osattiin jo hyvin kävellä"puita pitkin".Ei kyllä ihan noin huimia suorituksia kuin teillä;)
Ja aika pian sitten lähtikin kävelemään ilman tukea.
Lapsi lähti kävelemään 10 kuisena ilman tukea, kiipeilyn ihmeet löysi vasta reippaan vuoden ikäisenä, lapset etenee eritavoin, eriaikaan. Jos tuota kävelemään lähtöä tahdot rohkaista jotenkin, niin meillä poika uskalsi irrottaa otteen tuesta, kun olin ihan vähän matkan päässä houkuttelemassa häntä tulemaan luokseni. Ja siitä se ajatus sitten lähti :P
oli myös kova kiipeilemään ennen kuin oppi kävelemään. Ja kyllä sen jälkeenkin. Hetkeksikään ei kyllä voi selkäänsä kääntää :D