kissani. Sain kissani vuoden vanhana, oli oikein kiltti sylikissa. Olin viikon kotoa pois,niin jo oli katti muuttunut. Otin syliin tai silitin aina puree ja raappii, hyökkää kiinni mistä milloin kiinni saa. Kuitenkin kissa kulkee perässäni joka hetki. Huutaa perääni, nukkuu jaloissani. Mitä teen, on mun oma lemmikkini.
vihainen
herrakolli
5758
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Anna kissalle aikaa, se on selvästi möksistynyt sinulle ja kissa voi olla pitkävihainen, ja silloin sitä ei saa yrittää pakottaa tekemään sopua, vaan se itse sitten ottaa ensi askeleen kun on valmis unohtamaan vihansa.
Meidän neiti suuttui myös kerran, vetäytyi täysin omiin oloihinsa ja ei tahtonut enää olla lainkaan sylissä eikä sitä saanut edes pahemmin silittää, vaikka aiemmin oli ollut kovaan ääneen kehräävä sylikissa ja aina kulkenut mukana joka paikkaan. Vihanpitoa kesti noin puoli vuotta, ja vasta sitten kissa alkoi taas ottaa kontaktia vähän kerrallaan, ensin se tuli viereen sohvalle, hyvin varovasti ja arkailleen. Lähti kyllä heti pois jos sitä silitti. Sitten se alkoi vähitellen antaa myös silittää itseään, ja puhkesi kehräämään. Syliin ei vielä saanut ottaa. Kuukauden päästä sai jo ottaa syliinkin eikä enää pyristellyt pois. Nykyään se taas nukkuu meidän kanssa, tykkää olla sylissä ja kehrää jo kun sille puhuu. :)
Eli älä huoli, kyllä kissasi antaa anteeksi mutta siihen voi mennä aikaa ja siihen asti kannattaa antaa kissan olla omissa oloissaan ja tehdä kuten se haluaa. Juttele kissalle ja tarjoile herkkuja joskus, mutta älä pakota syliin äläkä ahdista.
eläinlääkärillä.
Kivuissaan kissa voi alkaa käyttäytyä aggressiivisesti.
Kissasi on voinut esim. stressata poissaolostasi, stressi taas saa kissalla helposti puhkeamaan sairauden. Kissa ei osaa kiukutella samalla ajatuksella mitä ihminen "mököttäisi", eli siitä ei ainakaan suoranaisesti johdu.
Mököttäminen on ihmiselläkin pohjimmiltaan fysiologinen tapahtuma joka ilmenee negatiivisina psykologisina tunteina ja poikkeavana vihamielisenä käyttäytymisenä.
Kissallakin "mököttäminen" on stressin aiheuttama käyttäytymistapa joka pohjautuu fysiologisiin tapahtumiin ja ilmenee psykologisena "oikkuiluna" ja siksi on ihan yhtä oikein puhua kissan mököttämisestä ja suuttumisesta. Kissa vain ei itse tiedosta olevansa varsinaisesti suuttunut.
Poissaolosi aiheuttama stressi on voinut laukaista jonkin sairauden (esim pissatulehduksen). Yhtäkkiä vihaiseksi muuttunut kissa pitää ehdottomasti käyttää lääkärissä, kissalla ei ole muuta keinoa kertoa olevansa sairas.
No saattaahan se olla joku tautikin kuten jotkut täällä epäilevät, mutta minulla on kyllä tuosta kissan mökötyksestä aika paljon kokemusta kun sillontällön joudun olemaan useita päiviä pois kotoa(tietysti kissaa käy joku ruokkimassa). Kun tulen kotiin, 8-vuotias kissaneitini juoksee sängyn alle tai verhon taakse eikä taatusti tule tervehtimään, vaan mököttää siellä aikansa. Aika ärhäkkä tapaus se on muutenkin, mutta varsinkin kotiinpaluu-iltana se on normaaliakin äkäisempi ja hyökkäilee jalkoihin. Meidän neiti tosin yleensä leppyy jo seuraavaksi yöksi ja tulee kainaloon jyrisemään, ja sitten se onkin muutaman päivän toosi hellyydenkipee. Tämmöstä meillä.