Pikku miehelle nimi hakusessa..nyt mielessä olisi sellainen kun Samu Pekka Johannes..miltä kuulostaa?? Ehdotuksiakin saa toki laittaa,mutta pekka tulee suvun mukaan,joten se on nimessä oltava mukana.
Mitä tykkäätte
pohdiskelija..
12643
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Pekka Samuli
Samipekka
Sami Pekka
Sauli Pekka Samuli
Pirkka Pekka Samuli
Pekka Kustaa
Pekka Akusti
Isän etunimi on pekka,joten se ei käy. Pekka laitetaan siis 2 tai kolmanneksi nimeksi. Ja nimiä halutaan 3 koska esikoisellakin on.
joskin minun makuuni hieman pitkähkö,mutta sillähän ei ole merkitystä:):)
Tykkään kyllä, Samu on myös vanhimman poikani nimi ja siihen sitten isin toinen nimi.
Onnistunut nimivalinta.
Kuulostaa oikein hyvältä.
Miksi esikoisen 3 nimeä pakottavat antamaan 3 nimeä seuraavalle? Väheneekö siinä rakkaus lapseen jotenkin, jos ei annakaan kolmea nimeä hänelle?
No ei vähene rakkaus ei..mutta sukunimi vaan tuohon heti kahden ekan perään olisi mielestäni töksähtävä,ihan senkin takia ne kolme siihe olisi tulossa. Ja toki sekin kun ekalla ne kolme on,niin laitetaan kolme jos hyvin rimmaa ja mielestäni tuo aika kivasti rimmaa.. =) Millään pakolla ei kolmee olla antamassa tietenkää..
Samu Pekka kuullostaa hassulta, se kaipaa väliviivan Samu-Pekka tai sitten niitten väliin joku nimi....
Hyvä,hyvä nimi.Ei kun nimen antoon pojalle.Onnea.
olisi minun mielestäni hyvin samantyylinen kuin omakin ehdotuksenne, mutta ytimekkäämpi ja kivempi :)
Kiitos ehdotus on loistava..pitääkin laittaa se heti ylös =)
Poika saa kunnon nimet, onnittelen!