Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Tirkistelyä

Tirkistelyä
© Redrum

En erityisemmin pitänyt lukion tylsistä oppitunneista. Paitsi matematiikasta, enkä siitäkään nimenomaan itse matematiikan takia, vaan Vilman. En tuntenut Vilmaa hyvin, eikä hänkään ollut minua erityisemmin noteerannut – enemmänkin olimme vain tuttuja, sillä asuimme samassa opiskelija-asunnossa. Matematiikanryhmässä ei ollut kuin puolentusinaa opiskelijaa. Minä istuin yhden pulpetin päässä hänen edessään, mutta välissämme ei istunut ketään.

Se, miksi pidin matematiikantunneista johtui siitä, että Vilma tykkäsi pitää lyhyitä hameita. Lisäksi hänellä oli hieman hutsumainen olemus, jota korosti hänen pitämänsä keskikokoisia mutta pyöreitä rintoja peittävät tiukat topit tai avokaulaiset paidat ja se, että hän tyypillisesti istui - ei kuten muut tytöt toinen jalka toisen päällä – vaan rennosti reidet tuuman tai kaksi avattuina. Usein tuntien aikana virkistin itseäni tiputtamalla ”vahingossa” kynän, pyyhekumin tai muuta pientä lattialle taakseni ja kumartumalla nostamaan sen. Tällöin pääni ollessa piilossa taaemman pulpetin alla, avautui silmieni eteen mitä kiihottavampi näky suoraan Vilman lyhyen hameen alle, reisien väliin aina silkkisille pikkuhousuille asti, joiden ohuen, kuitenkin läpinäkymättömän kankaan alla kauniit häpyhuulet painautuivat reisiä vasten. Koskaan en tätä suloista näkyä voinut ihailla yhtä nopeaa vilkaisua kauempaa, etten tulisi huomatuksi.

Eräänäkin päivänä, kun olin suorittanut päivittäisen huomaamattoman tirkistelyni, kuljin koulun rappuset alas miltei puolijuoksua. Aivan ylikiihottuneessa tilassa menin suoraan vessaan, suljin oven ja asetuin seisomaan pöntön eteen. Avasin tärisevin käsin housujeni vetoketjun, otin kuumana seisovan kalun käteeni bokserien lahkeen kautta ja ehdin hyväillä itseäni ehkä muutaman sekunnin, ennen kuin räjähdin vessan takaseinään ja pöntön reunoille. Tästäkin oli tullut jo enemmän tapa kuin pieni pahe, niin paljon kiihotuin Vilmasta, ja siitä, että en koskaan näkisi enempää kuin vain nuo kauniit muodot verhottuina valkoiseen tai pastellinsävyiseen silkkiin ja satiiniin. Matematiikantunti oli osaltani perjantain viimeinen tunti, ja lähdinkin vessareissun jälkeen kävelemään vielä hieman heikoin jaloin kotiini päin.

Perjantaisin ei ketään muita ollut vielä lisäkseni tullut opiskelija-asuntoon. Kämppä käsitti kolme erillistä opiskelijoille tarkoitettua lukittavaa huonetta, sekä yhteisen keittiön ja vessan. Minun huoneeni oli suoraan ulko-oven vieressä vasemmalla, siitä eteenpäin asui joku tylsänoloinen uskovainen, joka kävi perjantaisin suoraan opiskelunsa jälkeen seurakuntansa kanssa jossain raamattupiirissä. Muuta en hänestä tiennyt. Hänen oikealla puolellaan asui minulle kieroutuneella tavalla tutuksi tullut Vilma matematiikantunnilta. Avatessani huoneeni ovea lukosta, huomioni kiinnittyi mielenkiintoiseen esineeseen, joka lojui muuten niin puhtaan yleiskeittiön lattialla. Siinä oli tavallinen Abloy-avain kiinnitettynä avainrenkaalla nimiavaimenperään. Kääntäessäni avaimenperää sormissani, siinä luki jotain typeriä ennustuksia ja selityksiä omistajansa nimestä: Vilmasta. Sydämeni jätti lyönnin väliin.

Mieleeni tulvi hetkessä miljoonia perverssejä ajatuksia. ”Mitä kaikkea voisinkaan… Ei. Kohta kun Vilma tulee kotiin, hän huomaa avaimensa kadonneen.” Olisin niin halunnut mennä tutkimaan hänen huonettaan ja tarkastella kaikkia hänen pieniä naisellisia esineitä, availla hänen kaappejaan ja kosketella hänen vaatteitaan. En voinut kuitenkaan ottaa riskiä, että Vilma sattuisi tulemaan samalla hetkellä koulusta, kun olen penkomassa hänen tavaroitaan. Hetken mietin mitä minun on tehtävä. Tiesin kuitenkin, että Vilman huoneessa olen loukussa. Talonmiehen voi pyytää avaamaan oven siinä tapauksessa, että avain on jäänyt vaikkapa lukkojen taakse. Avasin oman huoneeni oven, astuin sisään ja piilotin Vilman avaimen tyynyni alle.

Vajaan tunnin kuluttua, istuessani keittiön pöydässä kahvia juoden ja lehteä lukien, ovi kävi. Kukas muukaan se sieltä tuli kuin itse Vilma, eroottisuuden jumalatar. Hän tervehti minua lyhyesti, niin kuin minäkin häntä. Vilma käveli pitkine säärineen pienessä minihameessaan ovelleen ja ryhtyi etsimään avainta käsilaukustaan. Pengottuaan laukkuaan hetken, hänen oli nostettava hieman toista jalkaansa tukeakseen raskasta laukkua paremmin. Penkomista jatkui ainakin puoli minuuttia ja koko ajan olivat silmäni nauliintuneina hänen äärimmäisen kiinteään ja pienehköön takapuoleensa. Jalan nosto vielä korosti kauniita muotoja ja tunsin miltei kuolani valuvan suunpieltäni pitkin. Lopulta hänen kätensä väsyivät koulukirjoja täynnä olevan laukun pitelyyn ja hän laski sen maahan. Jalkojensa väliin. Hän kumartui alas nähdäkseen paremmin laukkuun. Tunsin kuolevani himosta kun hänen takapuolensa oli pystyssä vain muutaman metrin päässä silmieni edessä. Yritin jo miltei vaistomaisesti silmäillä hänen alushousujaan, eikä ollut kuin ehkä muutamasta millimetristä kyse, ettenkö olisi voinut nähdä ne jo tänään kertaalleen huomaamani vaaleansiniset satiiniset alushousut.

Vilma kiroili ja kääntyi puoleeni. ”Oletko sattumoisin nähnyt avaintani? Se on sellaisessa nimiavaimenperässä. Voi olla, että olen tiputtanut sen tänne aamulla.” Olin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, vastasin kieltävästi ja esitin lukevani lehteä. ”No millähän helvetillä minä nyt pääsen huoneeseeni! Ikkunako pitäisi rikkoa?” Sanoin: ”Eikös talkkarilla ole yleisavain? Jos olet unohtanut avaimesi sisälle?” Vilma totesi puoliksi ääneen jotain ja soitti ulkoa talonmiehen numeroon. Vartin kuluttua mies päästi Vilman huoneeseensa. ”Tähän mennessä kaikki hyvin” ajattelin.

Lähdin vielä samana päivänä suutarinliikkeeseen ja teetin Vilman avaimesta kopion. Se maksoi jonkun verran, mutta en enää hillinnyt itseäni. Tullessani takaisin, huomasin keittiön olevan tyhjä, mutta Vilman huoneesta kuului radiosta soivaa musiikkia. Asetin vaivihkaa Vilman alkuperäisen avaimen eteisen kenkätelineen alle, josta se nopeasti löytyisi, kun on siivouspäivä. Istuin taas pöytään ruokailemaan, kun tyttö sattui tulemaan ulos huoneestaan. ”Oletko jo löytänyt avaintasi?” Vilma pudisti päätään ja näytti tympääntyneeltä. ”Jos sinulla on varhaisdementia” nauroin ja tyttö näytti vielä tympääntyneemmältä. ”Lähden viikonlopuksi käymään kavereillani Porissa joten voit puolestani vaikka jäädä tänne runkkaamaan. Sinulla kun ei ole kavereita.” Vaikka lause ei ollut valhetta muuta aivan kuin lopusta, oli minun pakko myöntää, että se oli aika ikävän kuuloinen. Ehkä olin sanonut hieman ilkeästi Vilmalle, olinhan sentään korviani myöten pihkaantunut häneen.

Kun olin illemmalla varma, että Vilma on lähtenyt, hiivin hänen ovensa eteen ja käänsin lukon varovasti auki uudella kopioavaimellani. Huoneessa oli verhot kiinni ja pimeää, mutta laitoin lukuvalon pöydällä päälle ja suljin oven perässäni. Tunsin oloni kiihottuneeksi katsellessani tytön huonetta. Lattialla lojui rintaliivejä ja pikkuhousuja ja huoneen seinällä oli kuvia paljaista miehistä. Sängyn alla oli vanha Kalle, jonka välistä olikin otettu aurinkoa ottavaa alastomaa miestä esittävä juliste ja laitettu se seinälle. En koskenut kuitenkaan moneen tavaraan, ettei järjestys sekoittuisi. Vaatekaapissa oli monia vaatteita, joita en ollut koskaan edes nähnyt Vilman päällä: useimmat niistä enemmän tai vähemmän seksikkäitä bailuvaatteita. Nostin lattialta jo tutuksi käyneet vaaleansiniset alushousut ja nuuhkaisin niiden etumusta intohimoisesti. Ne tuoksuivat yllätyksekseni sekä pillulta, mutta myös Vilman hajuvedeltä, ja tiedättehän mitä sanotaan tytöistä jotka laittavat hajuvettä myös navan alle. Laitoin pikkuhousut taskuuni, sammutin valon ja lukitsin oven poistuessani.

Seuraavien viikkojen aikana minulle muodostui pakonomainen tarve saada tutkia Vilman tavaroita aina kun tiesin, että hän oli poissa. Joka kerta ollessani ”vierailulla” vohkin hänen pikkuhousujaan. Huoneessani sitten hyväilin itseäni alasti sivellen näiden kauniiden vaatekappaleiden sileää pintaa. Tuntui kuin olisin miltei kosketellut Vilman vaaleita reisiä tai hänen kauniinmuotoista häpyään. Olisin halunnut jopa pitää mustat sukkanauhat, jotka häneltä löysin, mutta tämä olisi huomattu liian helposti niiden ollessa ainoat. Yritin toimia niin, ettei Vilma huomaisi yhtään mitään, aivan kuin matematiikan tunneillakin. Silloin tarkkailin aina hänen alusvaatteitaan ja seuraavaksi halusin aina hänen käyttämänsä pikkuhousut.

Lopulta pikkuhousuja oli omassa kaapissani yllin kyllin ja Vilman huoneessa enää muutamia. Eräskin päivä kun näin Vilman, hän totesi puoliksi itselleen: ”Minua tosiaankin taitaa vaivata se varhaisdementia.” Sitten koitti se päivä, tai pikemminkin ilta, kun vein himoissani viimeiset alushousut, punaiset stringit, joita hän oli pakon sanelemana joutunut useana päivänä käyttämään, joskin housut ja pitkät hameet olivat saman tien tulleet hänen vaatekaappinsa kätköistä käyttöön. Sinä tiistai-iltana Vilman ollessa ulkona vein siis hänen viimeisetkin pikkuhousunsa. Ne olivat asetettu sängynpäädyn tolppaan, kenties jonkinlaiseksi muistutukseksi. Stringit olivat sisältä aivan likaiset kuivuneesta limasta. Ne olivat olleet Vilmalla todella kauan ainoina alushousuina ja varattomana opiskelijana hän ei ehkä ollut voinut vielä ostaa uusia alushousuja. Oli kuitenkin jo kohta opintorahan maksupäivä ja kohta saisin uusia vaatekappaleita varastettavaksi. Tapahtuipa eräällä matematiikan tunnilla kuitenkin jotain odottamatonta.

Vilma oli vaihteeksi laittanut lyhyen hameen päälle ja innoissani jo mietin mitä tiputtaisin maahan nähdäkseni millaiset alushousut hän oli tällä kertaa lainannut. Mielessäni oli kuitenkin aina ollut kiinnijäämisen pelko, mutta tällä kertaa se pääsi unohtumaan. Vilmalla ei nimittäin ollut alushousuja hameensa alla. Näin tummaa, mutta ohutta karvaa pienen vaaleanpunaisen vaon ympärillä. Haukoin henkeäni ja nousin takaisin istumaan, mutta opiskelusta ei tullut mitään sinä päivänä.

Äänestäkää jatkosta – antakaa kommentteja!
Lukekaa myös aikaisempi novellini kahdesta nuoresta! -> http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1500000000000004&conference=2500000000000007&posting=22000000000056147
03811
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Redrum kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu