10kk ikäisellä tytöllämme on 2 vaaleaa pattia ikenessä. Toinen on isompi ja toinen vähän pienempi. Tyttö yrittää koko ajan hangata ikeniään. Nopealla vilkaisulla katsoin ensin että ne olisi hampaita mutta ei kuitenkaan ole. Mitä ne voisi olla?
Patit ikenessä
kero
3251
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ehkäpä ne on kuitenkin hampaat, jotka kuultavat ikenen alta. Puhkeavat varmaan piakkoin läpi...
Mun esikoisella oli myös vauvaiässä kaksi vaaleaa rakkulaa alaikenessä, suurinpiirtein kulmahampaiden kohdalla. Kysyin neuvolassa, ja niille oli joku ihan nimikin olemassa, olivat täysin vaarattomia. Nyt en enää jaksa muistaa mikä se nimi oli ja mistä johtui, mutta itsekseen lähtivät ajan kanssa pois. Muistelen että aika pitkään ne siellä olivat.
Meillä on niitä kanssa ollut ja kun oltiin hammashoitajalla niin kysyin mitä ne on niin sano, että ne on ihan normaaleita näppyjä mitä usein tulee vauvoilla. Lähtee itestään pois eikä oo vaivaa. Mäkin aluks katoin että olis ollut hampaita, mutta oli sen verran hassussa paikassa että näppyjähän ne oli.