Kuukautiseni ovat nyt myöhässä muutaman päivän, kiertoni on aina ollut säännöllinen. Ehkäisy on ollut aina käytössä, joten tuntuu mahdottomalta ajatus että olisin raskaana. Miten mahdollista se on, että kondomi pettää ilman että sitä edes huomaa itse? Mieheni kanssa olemme aina tarkistaneet päällisin puolin että kondomi on ehjä yhdynnän jälkeen. Lisäksi mitään oireita minulla ei ole, ei ole edes mitään oireita mitä yleensä on ennen kuukautisia. Se kyllä hieman ihmetyttää. Taitaa olla kuitenkin viisainta tehdä raskaustesti, mieheni kyllä on vannonut että kondomit ovat pysyneet ehjänä aina eikä millään pidä todennäköisenä sitä että olisin raskaana, ja toivottavasti en olekaan raskaana. Mutta kertokaa kommentteja /omia kokemuksia asiasta. Voiko kondomi hajota siten että siinä on ihan pieni reikä mitä ei välttämättä huomaa? Tosiaan outoa se, että mitään oireita minulla ei ole, ei vatsakipua, yms. mitä yleensä on ennen kuukautisia ja kuukautisten aikana.
Kuukautiset
myöhässä
2244
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin, unohdin mainita että viime on aikoina on ollut kyllä stressiä joten mahdollisesti kuukautisten myöhästyminen johtuu siitä? Mutta se on outoa että oireita ei ole oleenkaan.
siihen, että stressi tai olosuhteet ovat vaikuttaneet kiertoon.
Naisen kierto "valmistuu" alkupuolella eli heti kuukautisten jälkeen alkaa uuden munasolun kypsyminen. Aika munasolun irtoamisesta eli ovulaatiosta seuraaviin kuukautisiin on aika lailla sama eli pienet venymiset ovat tapahtuneet heti alkukierrosta, mutta jos munasolua ei ollenkaan kypsy tai se kypsyy myöhässä, seuraavat kuukautiset voivat siirtyä. Nimenomaan anovulatoriset eli sellaiset kierrot, joissa munasolua ei esim. stressin tai sairastelun vuoksi ole ollenkaan kypsynyt, tuppaavat venymään ja niiden jäljiltä myös tulee usein erilaiset kuukautiset, ne ovat niukemmat, vähäoireisemmat, puhutaan tyhjennysvuodosta.
Mutta kyllä, kondomista huolimatta joskus käy vahinko, vaikka sitä ei mitenkään huomaisi eli kannattaa testatakin.