Liiton rahalla...

Poikani on tällä hetkellä 1v ja 9 kk. Jäin hoitovapaalta työttömäksi koska minulla oli vielä liiton päiviä käyttämättä. Kysyn nyt että onko minulla oikeus vielä Kuntalisään? Saan siis vain liiton päivärahaa ja lapsilisän. Aion palata hoitovapaalle kun liiton päivät on loppuneet.
5463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Asia riippuu siitä millainen on kunnan päätös kunnan maksamasta kotihoidon tuesta. Yleensä tietämäni mukaan päätökset ovat sellaisia, että kunta maksaa kuntalisää KELAn maksama kotihoidontuen lisäksi. Jos kuntasi päätös on tällainen niin et saane kuntalisää kun olet liiton päivärahalla.

Mutta miksi olet liiton päivärahalla? Eikö olisi järkevämpää hyödyntää KELAn ja kunnan maksamat kotihoidon tuet siihen saakka kun lapsi täyttä kolme vuotta ja sitten jäädä vielä hoitamaan lasta päivärahan turvin?

Nyt kun olen liiton päivärahalla niin sinulla on velvollisuus mennä töihin jos sellaista tarjotaan - ei siinä sitten auta sanoa, että kun on tuo lapsi vaan joudut laittamaan lapsen päivähoitoon. Mutta kun nyt pitäisit kotihoidontukiajan lasta kotona hoidossa kolmeen ikävuoteen niin sitten voisit vielä olla lapsen kanssa liiton päivärahaa nauttien kotona senkin jälkeen kun lapsi on 3v. - ellei tulisi sitä työtarjousta.

Äänestä
  • Meillä on nyt sellanen rahatilanne että kun tällä liiton rahalla ollessani saan yli 500 euroa enemmän kuin pelkällä hoitotuella ollessa, niin tämä päätös sopi hyvin meidän tilanteeseen. Tietty jos rahallisesti pärjäisi hyvin niin tuo sinun ehdottamasi oli todellakin hyvä idea!

    Äänestä

  • Maukunen kirjoitti:

    Meillä on nyt sellanen rahatilanne että kun tällä liiton rahalla ollessani saan yli 500 euroa enemmän kuin pelkällä hoitotuella ollessa, niin tämä päätös sopi hyvin meidän tilanteeseen. Tietty jos rahallisesti pärjäisi hyvin niin tuo sinun ehdottamasi oli todellakin hyvä idea!

    Itse saan kuntalisää, vaikka olenkin liiton päivärahalla!

    Äänestä

  • :). kirjoitti:

    Itse saan kuntalisää, vaikka olenkin liiton päivärahalla!

    Mikä on tuo kuntalisä?? Kenelle sitä myönnetään, paljonko se on? Kauanko sitä voi saada?

    Äänestä

  • ...kiinostamaan kirjoitti:

    Mikä on tuo kuntalisä?? Kenelle sitä myönnetään, paljonko se on? Kauanko sitä voi saada?

    Kuntalisä on kaupungin maksama lisä kotihoidontuen saajalle, sitä tosin ei makseta joka kaupungissa ja tuen suuruus vaihtelee kuntakohtaisesti. Espoossa tuen suuruus on 218€. Sitä maksetaan samoilla ehdoilla kuin kotihoidontukeakin:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maukunen kirjoitti:

Poikani on tällä hetkellä 1v ja 9 kk. Jäin hoitovapaalta työttömäksi koska minulla oli vielä liiton päiviä käyttämättä. Kysyn nyt että onko minulla oikeus vielä Kuntalisään? Saan siis vain liiton päivärahaa ja lapsilisän. Aion palata hoitovapaalle kun liiton päivät on loppuneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu