KELTINMÄKI

Hei! Kertokaapas millainen asuin alue tuo keltinmäki on? Mitä hyvää ja huono? Olis mukava tietää ku sinne oon muuttamassa:)
16127616
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 161

Vanhimmat

Jyväskyläläisenä ei valitettavasti ole kuin HUONOA sanomista.
Se on kaupungin ns. slummialueista 2.

Kaukana korvessa. Matkaa keskustaan 5-6 km ja palvelut on haettava keskustasta.
Porukka rikkoo autoja, ikkunoita ja lähes kaiken mitä irti saa.
Ei uskalla yöllä liikkua yksin.

Sinne on sijoitettu mm. ongelmanuorten asuintalo.

Ainut hyvä puoli on kaunis luonto ja lenkkipolut!! Upea puusto!

Täällä on nyt hyvin asuntoja saatavilla. Miksi muutat Keltinmäkeen??

Äänestä
  • Halvalla on asuntoja sekä myytävänä että vuokrattavana alueen porukkaan en ota kantaa.Aikanaan itse etsiskelin asuntoa ostaakseni lienee tein oikean arvion etten Keltinmäestä ostanut.

    Äänestä

  • On totta että täällä on välillä rauhatonta, esim. bussipysäkkien lasiset katokset on rikottu muutaman kerran nyt kevään aikana ja joitain töherryksiä on ilmaantunut. Lisäksi joitakin juoppoja sekä nuorisoo notkuu kirjaston portailla ja kaupan edessä. Mutta olen sitä mieltä että melkein joka asuinalueella on samat ongelmat. Se on myös totta että keltinmäki on kaukana ydinkeskustasta, mutta linkki kulkee 10 minuutin välein noin suurin piirtein. Palveluja on täällä seuraavasti: Kirjasto, s-kauppa, r-kioski jossa on postipalvelut, parturi, hieroja sekä paikallinen baari. Luonto on lähellä, joten lenkille pääsee. Itse olen asunut monta vuotta keltinmäessä ja olen viihtynyt. Ainut paikka Keltinmäessä johon en itse muuttaisi on haperotie.

    Äänestä

  • Keltsusta kirjoitti:

    On totta että täällä on välillä rauhatonta, esim. bussipysäkkien lasiset katokset on rikottu muutaman kerran nyt kevään aikana ja joitain töherryksiä on ilmaantunut. Lisäksi joitakin juoppoja sekä nuorisoo notkuu kirjaston portailla ja kaupan edessä. Mutta olen sitä mieltä että melkein joka asuinalueella on samat ongelmat. Se on myös totta että keltinmäki on kaukana ydinkeskustasta, mutta linkki kulkee 10 minuutin välein noin suurin piirtein. Palveluja on täällä seuraavasti: Kirjasto, s-kauppa, r-kioski jossa on postipalvelut, parturi, hieroja sekä paikallinen baari. Luonto on lähellä, joten lenkille pääsee. Itse olen asunut monta vuotta keltinmäessä ja olen viihtynyt. Ainut paikka Keltinmäessä johon en itse muuttaisi on haperotie.

    Juu itse olen tuohon kultalakintielle muuttamassa.. Tietääkös kukaan millaista sakkia siellä asuu? Niin minustaki tuntuu että eiköhän tuota nuorisoa ja juoppoja nykyään notku missä vaan.. Itse oon kotosin oulun suunnalta pieneltä paikkakunnalta niin sinänsä tollaset asiat ei ole uutta:D Että muuten keltinmäki on ok paikka? Tietää että kun kääntää selkänsä ei saa puukosta? (kun tällästäki oon kuullu että muka ei pystyis liikkuun ykin siellä et heti hakataan ym...)

    Äänestä

  • Siksi koska opiskelija budjetilla ei pahemmin isoja vuokria makseta ja löyty kerta tosi hieno ja uudehko asunto niin siksi keltinmäkeen..:)

    Äänestä

  • pienitytöntyllerö kirjoitti:

    Siksi koska opiskelija budjetilla ei pahemmin isoja vuokria makseta ja löyty kerta tosi hieno ja uudehko asunto niin siksi keltinmäkeen..:)

    Että mihin päin kultalakintietä? Itse asuttiin kultalakintiellä noin neljä vuotta. Pidettiin kovasti, mutta oli pakko muutta pois siitä kun asunto kävi liian pieneksi. Kultalakintie on ihan ok paikka asua. Siellä on tosin näitä nuorisoasuntoja, joissa saattaa olla välillä levotonta, mutta uskoisin että sielläkin on meno rauhoittunut. En tiedä kylläkään mitään kovin uutta taloa kultalakintiellä, ellet tarkoita sitä remontoitua nuorisoasuntoa. Sekin remontoitiin vain sen takia koska siinä talossa oli toissa kesänä aika raju tulipalo.

    Äänestä

  • pienitytöntyllerö kirjoitti:

    Siksi koska opiskelija budjetilla ei pahemmin isoja vuokria makseta ja löyty kerta tosi hieno ja uudehko asunto niin siksi keltinmäkeen..:)

    Pääsee muuttamaan pois jos alue ei miellytä kyllä palstalla tulee aikalailla totuuden mukainen kuva eri alueista.

    Äänestä

  • Kysyä kirjoitti:

    Että mihin päin kultalakintietä? Itse asuttiin kultalakintiellä noin neljä vuotta. Pidettiin kovasti, mutta oli pakko muutta pois siitä kun asunto kävi liian pieneksi. Kultalakintie on ihan ok paikka asua. Siellä on tosin näitä nuorisoasuntoja, joissa saattaa olla välillä levotonta, mutta uskoisin että sielläkin on meno rauhoittunut. En tiedä kylläkään mitään kovin uutta taloa kultalakintiellä, ellet tarkoita sitä remontoitua nuorisoasuntoa. Sekin remontoitiin vain sen takia koska siinä talossa oli toissa kesänä aika raju tulipalo.

    Siihen Nuorisoasuntoihin just jossa on ollu se tulipalo.. Tietääkös kukaan oliko se tahallaan sytytetty vai mitä?? Olis kiva tietää ku meille sanottiin et siinä oli sellanen pieni tulipalo...:D Toivottavasti on rauhoittunu, kun ei mikään kiva sellaiseen muuttaa ku kuitenkin itse opiskelen ja unta tarvin ja kun joka kk viikon verran on sellan 4vuotias yökylässä niin ei sillekkään hyvää tee jos naapurissa koko ajan on ihan levotonta...

    Äänestä

  • pienitytöntyllerö kirjoitti:

    Siihen Nuorisoasuntoihin just jossa on ollu se tulipalo.. Tietääkös kukaan oliko se tahallaan sytytetty vai mitä?? Olis kiva tietää ku meille sanottiin et siinä oli sellanen pieni tulipalo...:D Toivottavasti on rauhoittunu, kun ei mikään kiva sellaiseen muuttaa ku kuitenkin itse opiskelen ja unta tarvin ja kun joka kk viikon verran on sellan 4vuotias yökylässä niin ei sillekkään hyvää tee jos naapurissa koko ajan on ihan levotonta...

    Varmaa tietoa minulla ei ole siitä että onko kuinka rauhoittunut, mutta luulisin että jonkun verran juuri sen tulipalon takia. Siitä tulipalosta en myöskään osaa sanoa että oliko tahallinen vai ei, mutta ei se mikään pikkupalo ollut. Aika paljon joutuivat kattoa purkamaan sammutuksen yhteydessä.

    Äänestä

  • Keltsusta kirjoitti:

    On totta että täällä on välillä rauhatonta, esim. bussipysäkkien lasiset katokset on rikottu muutaman kerran nyt kevään aikana ja joitain töherryksiä on ilmaantunut. Lisäksi joitakin juoppoja sekä nuorisoo notkuu kirjaston portailla ja kaupan edessä. Mutta olen sitä mieltä että melkein joka asuinalueella on samat ongelmat. Se on myös totta että keltinmäki on kaukana ydinkeskustasta, mutta linkki kulkee 10 minuutin välein noin suurin piirtein. Palveluja on täällä seuraavasti: Kirjasto, s-kauppa, r-kioski jossa on postipalvelut, parturi, hieroja sekä paikallinen baari. Luonto on lähellä, joten lenkille pääsee. Itse olen asunut monta vuotta keltinmäessä ja olen viihtynyt. Ainut paikka Keltinmäessä johon en itse muuttaisi on haperotie.

    ei keltinmäessä edes ole haperotietä..

    Äänestä

  • Missä on ongelmanuorten talo? Enpä itse törmännyt moiseen asuessani siellä K.mäessä kolme vuotta.

    Äänestä

  • ei keltinmäessä edes ole ha... kirjoitti:

    ei keltinmäessä edes ole haperotietä..

    Keltinmäestä puheen ollen, millasta porukkaa asuu Helokantiellä? Kuuluuko samaan sarjaan kun Haperontie? Tuli asunto tarjous sieltä, H talosta....

    1Äänestä

  • Vaan kirjoitti:

    Varmaa tietoa minulla ei ole siitä että onko kuinka rauhoittunut, mutta luulisin että jonkun verran juuri sen tulipalon takia. Siitä tulipalosta en myöskään osaa sanoa että oliko tahallinen vai ei, mutta ei se mikään pikkupalo ollut. Aika paljon joutuivat kattoa purkamaan sammutuksen yhteydessä.

    Joo se talohan oli remontissa ja suljettuina vuoden päivät, eli ei ollut pikkupalo, kuka lie maksaa korjauksen? Ai niin, työssäkäyvät* veronmaksajat.

    Vuosi sitten joku poltti ostarin vieressä olleen kukkakaupan, kuka lie maksaa sen? Ai niin, työssäkäyvät* veronmaksajat.

    Bussikatokset on hajoitettu, ja aina kun ne korjataan, niin venkulat hajoittavat ne samantien. Kuka maksaa korjauksen? Ai niin, työssäkäyvät* veronmaksajat

    Kun tulet töistä ja käyt kaupasta ostamassa ruokaa, niin saatanan pummit ovat ovenpielessä pummaamassa tupakkaa ja haisemassa..

    Mutta muuten hieno paikka! Mutta itse muutin pois, yksi vuosi riitti.



    *työssäkävijät= ihmisryhmä joka työllään hankki verorahoja joita jaetaan niille jotka eivät lusmuilultaa töissä käydä. Työssäkävijät ovat myös se ryhmä jotka joutuvat koputtamaan kattoon klo 03 yöllä kun yläkerrassa em. lusmut pitävät palaveriaan.

    Äänestä

  • Vaan kirjoitti:

    Varmaa tietoa minulla ei ole siitä että onko kuinka rauhoittunut, mutta luulisin että jonkun verran juuri sen tulipalon takia. Siitä tulipalosta en myöskään osaa sanoa että oliko tahallinen vai ei, mutta ei se mikään pikkupalo ollut. Aika paljon joutuivat kattoa purkamaan sammutuksen yhteydessä.

    Tyypit pistivät kertakäyttö grillin tuleen parvekkeella ja palo koko paska. Oliko se sit tahallinen vai vahinko kun tollasta ei sais parvekkeella poltella.

    KMC on yks paska paikka en asu enään ja toivottavasti en koskaan joutuiskaan.

    Äänestä

  • Joo ja sit siellä palaa yks hemmetin iso rengaskasa jonka vandaalit sytyttivät. Lapsille opetetaan jo kolmannella luokalla tunnistamaan kannabislajikkeita joita he sitten kauppaavat ovelta ovelle viidennellä luokalla. Myös 15-18v on erittäin paha heroiini ja lsd ongelma. Keltinmäkeläisten elinikäkin on keskimäärin 25v johtuen jengisodista ja huumeiden käytöstä. Jengejä on 4 joista pahamaisin on Haperontie gangbangers jotka ovat erikoisuneet ihmiskauppaan, asekauppoihin, huumeisiin ja palkkamurhiin. Middle celtic killers on taas moottoripyöräkerho joka toimii Sienitien alueella. Kerhon jäseneksi ei pääse jos ei ole tappanut yhtään Keltinmäkeläistä ja juurikin tämä tekee jengistä erittäin vaarallisen koska jengiin on halukkaita ja kokelailta puuttuu keltinmäkeläisen tappo meriittilistalta. Alueella partio myös useita poliiseita, mutta ovat voimattomia tekemään mitään. Jotkut tosin uskovat, että juuri poliisit ovat huumekaupan takana. Huhutaan myös, että bussi 27 tuo orjia alueelle ja heidät olisi pakkosijoitettu S-marketin takahuoneisiin.

    Äänestä

  • kikkelis kirjoitti:

    Keltinmäestä puheen ollen, millasta porukkaa asuu Helokantiellä? Kuuluuko samaan sarjaan kun Haperontie? Tuli asunto tarjous sieltä, H talosta....

    Voikai sen avautumisen tarpeen näinkin tyydyttää. Lähes tauotta läpi yön kestäneet bileet Helokantiellä, joihin viimein aamuviideltä kyllästyin ja kävin muualla nukkumassa tunnin ennen kuin menin töihin. Ilmeisesti kukaan ei edes uskalla puuttua näihin tai puuttumisella ei ole mitään vaikutusta asiaan.

    P.S. Ilman tuota ihan välttävä paikka, mutta noita ei kovin montaa tarvitse kohdalle osua, kun alkaa hajoilu.

    Äänestä

  • Keltsusta kirjoitti:

    On totta että täällä on välillä rauhatonta, esim. bussipysäkkien lasiset katokset on rikottu muutaman kerran nyt kevään aikana ja joitain töherryksiä on ilmaantunut. Lisäksi joitakin juoppoja sekä nuorisoo notkuu kirjaston portailla ja kaupan edessä. Mutta olen sitä mieltä että melkein joka asuinalueella on samat ongelmat. Se on myös totta että keltinmäki on kaukana ydinkeskustasta, mutta linkki kulkee 10 minuutin välein noin suurin piirtein. Palveluja on täällä seuraavasti: Kirjasto, s-kauppa, r-kioski jossa on postipalvelut, parturi, hieroja sekä paikallinen baari. Luonto on lähellä, joten lenkille pääsee. Itse olen asunut monta vuotta keltinmäessä ja olen viihtynyt. Ainut paikka Keltinmäessä johon en itse muuttaisi on haperotie.

    Pitää sanoa että mm mustalampi on täysin rauhallista joten en nyt sanoisi että kaikkialla olisi samat ongelmat

    Äänestä

  • ei keltinmäessä edes ole ha... kirjoitti:

    ei keltinmäessä edes ole haperotietä..

    On…

    Äänestä

  • Vaarallinen paikka o kirjoitti:

    Joo ja sit siellä palaa yks hemmetin iso rengaskasa jonka vandaalit sytyttivät. Lapsille opetetaan jo kolmannella luokalla tunnistamaan kannabislajikkeita joita he sitten kauppaavat ovelta ovelle viidennellä luokalla. Myös 15-18v on erittäin paha heroiini ja lsd ongelma. Keltinmäkeläisten elinikäkin on keskimäärin 25v johtuen jengisodista ja huumeiden käytöstä. Jengejä on 4 joista pahamaisin on Haperontie gangbangers jotka ovat erikoisuneet ihmiskauppaan, asekauppoihin, huumeisiin ja palkkamurhiin. Middle celtic killers on taas moottoripyöräkerho joka toimii Sienitien alueella. Kerhon jäseneksi ei pääse jos ei ole tappanut yhtään Keltinmäkeläistä ja juurikin tämä tekee jengistä erittäin vaarallisen koska jengiin on halukkaita ja kokelailta puuttuu keltinmäkeläisen tappo meriittilistalta. Alueella partio myös useita poliiseita, mutta ovat voimattomia tekemään mitään. Jotkut tosin uskovat, että juuri poliisit ovat huumekaupan takana. Huhutaan myös, että bussi 27 tuo orjia alueelle ja heidät olisi pakkosijoitettu S-marketin takahuoneisiin.

    KAIKKI TÄMÄ ON TÄYTTÄ VALETTA ÄLKÄÄ USKOKO

    Äänestä

  • Keltsusta kirjoitti:

    On totta että täällä on välillä rauhatonta, esim. bussipysäkkien lasiset katokset on rikottu muutaman kerran nyt kevään aikana ja joitain töherryksiä on ilmaantunut. Lisäksi joitakin juoppoja sekä nuorisoo notkuu kirjaston portailla ja kaupan edessä. Mutta olen sitä mieltä että melkein joka asuinalueella on samat ongelmat. Se on myös totta että keltinmäki on kaukana ydinkeskustasta, mutta linkki kulkee 10 minuutin välein noin suurin piirtein. Palveluja on täällä seuraavasti: Kirjasto, s-kauppa, r-kioski jossa on postipalvelut, parturi, hieroja sekä paikallinen baari. Luonto on lähellä, joten lenkille pääsee. Itse olen asunut monta vuotta keltinmäessä ja olen viihtynyt. Ainut paikka Keltinmäessä johon en itse muuttaisi on haperotie.

    Se HELOKANTIE on asuntona rauhaton, maahanmuttajia esim Helokantie 7, monta kieltä puhuvia on. Ollut aiemmin seurakunnan asuin talo, mutta myynyt se pois. Hyvää voin sanoa, että tietyt talot Keltinmäessä on hyviä maineeltaan. Näköetäisyydellä on päivittäin palvelut tarjolla. Ihmiset on ihan mukavia, ei "tärkki peppuja".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On…

    Eihän ole!
    Haperontie kyllä löytyy.

    Äänestä

  • kikkelis kirjoitti:

    Keltinmäestä puheen ollen, millasta porukkaa asuu Helokantiellä? Kuuluuko samaan sarjaan kun Haperontie? Tuli asunto tarjous sieltä, H talosta....

    Helokantiellä asuu paljon ulkomaalaisia, mielenterveysongelmaisia ja monlaista tossunkuluttajaa. Helokantie 7 on ollut kirkon vuokratalo, jossa ollut halpavuokra. Huumeita yms päihteet.

    Äänestä

  • ei keltinmäessä edes ole ha... kirjoitti:

    ei keltinmäessä edes ole haperotietä..

    Ei ole tosiaan haperotietä, vaan se on haperontie,
    40 vuotta siellä itse asunut, kadun päässä,
    Keltinmäessä on muutama rauhaton talo, asukkaat tosin vaihtuu siellä
    kuten muuallakin,
    muuten ihan rauhallinen kaupunginosa, siinä missä muutkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    KAIKKI TÄMÄ ON TÄYTTÄ VALETTA ÄLKÄÄ USKOKO

    Pupuhuhta ja Keltinmäkeä yhdistää yhteinen riesa-päihdeongelmaisten harhaisetu puheet toisista ihmisistä. Mitä ihmeellisempiä tarinoita tulee korviin eri ihmisistä, harhaiset ja katkerat henkilöt kiusaa tavallisia ihmisiä koska itellään ei ole mitään elämässä,ei edes oikeita ystäviä ja mitään hyvää elämässään.Pirullisia akkoja kateellisia toisilleen ja juoruavia aika äijiä.

    Äänestä

  • Pupuhuhta ja keltinmäki on slummeja....

    Äänestä

Sehän on ihan kiva asuinalue. Kun vertaa johonkin kuokkalaan. Maine pitkälti tullut 80-luvulla, mutta tosiasiassa rauhallinen alue...

Äänestä
  • Olen muuttamassa keltinmäentie 12.sta elokuun alussa. Kirkon viereen. Kattelin kartasta että joutuu pyörällä kulkemaan oudon lenkin (kiertolenkin pitkältä) ennen kuin pääsee keskustaan. Onko mitään oikoreittiä, lenkkipolkua mikä menis vähän lyhyempää kautta. Ku on sellai tappo mäkikin siinä. En autoa omista. Paljon bussiliput? :)

    Äänestä

  • minne mennä kirjoitti:

    Olen muuttamassa keltinmäentie 12.sta elokuun alussa. Kirkon viereen. Kattelin kartasta että joutuu pyörällä kulkemaan oudon lenkin (kiertolenkin pitkältä) ennen kuin pääsee keskustaan. Onko mitään oikoreittiä, lenkkipolkua mikä menis vähän lyhyempää kautta. Ku on sellai tappo mäkikin siinä. En autoa omista. Paljon bussiliput? :)

    Sitä kautta tulee mentyä keskustaan:) Ei oo mäkiä paljon.. Ja joskus tulee mentyä tästä eka keljonkeskukselle ja sieltä hippoksen ohi keskustaan:)

    Äänestä

Paikka ois siedettävä, ellei kyseistä seutua saastuttaisi kasa uhmaiässä olevia teinipellejä joiden ainut motiivi elää on rikkoa kaikki eteen tuleva ja kaataa pullon toisensa jälkeen kurkusta alas S-marketin edessä

Äänestä

hyviä ja edullisia seutuja asua. En sinuna muuttaisi Kultiksentielle. Se tulipalo oli laaja. Monta asuntoa tuhoutui ja porukka koko talosta oli evakossa.

Hyviä ja kohtuuhintaisia löytyy myös vapailta markkinoilta Jyskästä, Vaajakoskelta, Kangaslammelta ja ihan ydin keskustasta.

Täällä on nyt hyvä asuntotilanne.
Jos lastasi ajattelet, niin et muuta kultikseen.

Se on täynnä erilaisten päihteiden käyttäjiä...
Toki joku asukas voi olla ihan iisi, raitis ja työssäkäyvä.

Äänestä
  • kyseisessä talossa vieraillut usein ja en suosittele pientä lasta sinne.itse asun nyt 15km päässä ja täällä on todella rauhallista.kannattaa maksaa enempi, vaikkas koulumatkoista,kun kärsiä jatkuvasti "häiriöistä"!talossa on vieläkin kuulemma PALJON epämääräisä....mm. bussi seutukortti ei ole hirveän kallis, jolla vois kulkea hieman kauempaakin ja vuokrat kohtuullisempia! t. yh-iskä

    Äänestä

  • tuli vielä mieleen, jotta jos samalla kadulla on omistus,nuoriso ja kaupungin vuokra-asuntoja.menoahan siellä piisaa ja siellä asuu myös hmmm. perhe "suku" jossa lähes jokainen on lusinut muut vieraat lisäksi...kysele lisää niin kerron........

    Äänestä

  • yh-.... kirjoitti:

    tuli vielä mieleen, jotta jos samalla kadulla on omistus,nuoriso ja kaupungin vuokra-asuntoja.menoahan siellä piisaa ja siellä asuu myös hmmm. perhe "suku" jossa lähes jokainen on lusinut muut vieraat lisäksi...kysele lisää niin kerron........

    Alko kyllä mietityttään kauheesti.. Kun kävimme katsomassa asuntoa niin se tuntui rauhalliselta. (Niin no me kävimme aamupäivällä viikolla:D) Mitä nyt joku jätkä ja muija kyyläs ulkona koko ajan meidän jokaista liikettä.. se vähän tuntu oudolta.. Se asunto minne me muutetaan niin on aivan upea, mutta jos naapurit on jotain narkkaraeita?? vai? Niin ei kyllä kiinnosta pahemmin..

    Äänestä

  • pienitytöntyllerö kirjoitti:

    Alko kyllä mietityttään kauheesti.. Kun kävimme katsomassa asuntoa niin se tuntui rauhalliselta. (Niin no me kävimme aamupäivällä viikolla:D) Mitä nyt joku jätkä ja muija kyyläs ulkona koko ajan meidän jokaista liikettä.. se vähän tuntu oudolta.. Se asunto minne me muutetaan niin on aivan upea, mutta jos naapurit on jotain narkkaraeita?? vai? Niin ei kyllä kiinnosta pahemmin..

    Ei siellä narkkareita ole. Jos muutat taloyhtiöön missä on omistusasuntoja niin naapurit lienee ihan normaaleja.

    Mielenkiintoista on tuo että jollakin on mieletön tarve pelotella ja mikä pahinta aivan aiheetta.

    Mene ihmeessä tarkkailemaan menoa perjantai-iltana ;=)

    Äänestä

  • Kohtuullista vuokrien hinnoissa ei keskustan alueelta löydy työläiselle asuntoa mihin olisi varaa.Opiskelijat ovat hyvien tukien takia vedättäneet vuokrat monella alueella kohtuuttomiksi.

    Äänestä

  • kukkuuuu77 kirjoitti:

    Ei siellä narkkareita ole. Jos muutat taloyhtiöön missä on omistusasuntoja niin naapurit lienee ihan normaaleja.

    Mielenkiintoista on tuo että jollakin on mieletön tarve pelotella ja mikä pahinta aivan aiheetta.

    Mene ihmeessä tarkkailemaan menoa perjantai-iltana ;=)

    Omistusasunnot eivät automaattisesti merkkaa sitä, että asukkaat ovat normaaleja. Esim. eräs kahdesta talosta koostuva taloyhtiö kaupan lähistöllä.

    Äänestä

  • pienitytöntyllerö kirjoitti:

    Alko kyllä mietityttään kauheesti.. Kun kävimme katsomassa asuntoa niin se tuntui rauhalliselta. (Niin no me kävimme aamupäivällä viikolla:D) Mitä nyt joku jätkä ja muija kyyläs ulkona koko ajan meidän jokaista liikettä.. se vähän tuntu oudolta.. Se asunto minne me muutetaan niin on aivan upea, mutta jos naapurit on jotain narkkaraeita?? vai? Niin ei kyllä kiinnosta pahemmin..

    mutta menepä lauantaina siinä 18 paikkeilla ja yritä nukkua yö la - su??
    Sitten vasta tiedät totuuden.

    Ja vielä tuosta bussikortista. Mä olen kulkenut kauempaa koulussa ja sain opiskelijakortin, vaikka olin aikuiskoulutuksessa. Se oli niin edullinen, että pärjäsin vuokran ja muiden kulujen kanssa mainiosti.
    Koulussa saa ilmaisen aterian.
    Älä muuta Kultalakintielle!!

    Äänestä

  • Esittelijä kirjoitti:

    Kohtuullista vuokrien hinnoissa ei keskustan alueelta löydy työläiselle asuntoa mihin olisi varaa.Opiskelijat ovat hyvien tukien takia vedättäneet vuokrat monella alueella kohtuuttomiksi.

    Kaverini asuu kivassa n. 40 m2 keskustassa ja maksaa 380 e ja veden. Asunto on siisti. Ei kaikki yksityisetkään vuokranantajat ole kiskureita!

    Toinen asuu Jyskässä srk-omistamassa talossa yksiössä ja maksaa reilut 200 ekeä.
    Onko nämä summat paljon?

    Ja asumisrauhasta maksaa vaikka "maltaita", on se niin tärkeää, että saa nukkua rauhassa yönsä.
    Tällä tulevalla asukkaalla on LAPSI.
    Hänen yörauhansa ja muu turvallisuus ei ole rahassa mitattavissa.

    Äänestä

  • Gfh kirjoitti:

    Omistusasunnot eivät automaattisesti merkkaa sitä, että asukkaat ovat normaaleja. Esim. eräs kahdesta talosta koostuva taloyhtiö kaupan lähistöllä.

    No mutta joka yhtiössä on hullunsa, omakotitalossa voi olla koko sakki ;)

    Äänestä

  • merkillistä kirjoitti:

    Kaverini asuu kivassa n. 40 m2 keskustassa ja maksaa 380 e ja veden. Asunto on siisti. Ei kaikki yksityisetkään vuokranantajat ole kiskureita!

    Toinen asuu Jyskässä srk-omistamassa talossa yksiössä ja maksaa reilut 200 ekeä.
    Onko nämä summat paljon?

    Ja asumisrauhasta maksaa vaikka "maltaita", on se niin tärkeää, että saa nukkua rauhassa yönsä.
    Tällä tulevalla asukkaalla on LAPSI.
    Hänen yörauhansa ja muu turvallisuus ei ole rahassa mitattavissa.

    Mitäs hyvää keskustassa on narkkareiden, juoppojen, ravintoloiden ja pahoinpitelijöiden lisäksi? Jyskä on hevonkuusessa, eli neuvosi ei ainakaan johda rauhallisemmille alueille.

    Äänestä

  • merkillistä kirjoitti:

    Kaverini asuu kivassa n. 40 m2 keskustassa ja maksaa 380 e ja veden. Asunto on siisti. Ei kaikki yksityisetkään vuokranantajat ole kiskureita!

    Toinen asuu Jyskässä srk-omistamassa talossa yksiössä ja maksaa reilut 200 ekeä.
    Onko nämä summat paljon?

    Ja asumisrauhasta maksaa vaikka "maltaita", on se niin tärkeää, että saa nukkua rauhassa yönsä.
    Tällä tulevalla asukkaalla on LAPSI.
    Hänen yörauhansa ja muu turvallisuus ei ole rahassa mitattavissa.

    Vuokranantajansa on kyllä hinnoitellut pahasti alakanttiin asuntonsa onnellinen se kuka sillä hinnalla keskustasta hyvän yksiön saa.400e on normaali hinta 30 n yksiöstä keskustassa.Eikä me vuokranantajat harrasteta yleensä asunnoilla tuottoa niillä haetaan.

    Äänestä

  • pienitytöntyllerö kirjoitti:

    Alko kyllä mietityttään kauheesti.. Kun kävimme katsomassa asuntoa niin se tuntui rauhalliselta. (Niin no me kävimme aamupäivällä viikolla:D) Mitä nyt joku jätkä ja muija kyyläs ulkona koko ajan meidän jokaista liikettä.. se vähän tuntu oudolta.. Se asunto minne me muutetaan niin on aivan upea, mutta jos naapurit on jotain narkkaraeita?? vai? Niin ei kyllä kiinnosta pahemmin..

    Myös JVA:n asuntoja. kaksioita sekä kolmioita. Ovat suht edullisia ja osittain remontoituja. Tiedä sitten miten pitkät jonot on, mut kannattaa kysyä.Ja jos niin on että niissä nuorisoasunnoissa on häiriöitä, niin ei se metakka niin siihen jva:n taloihin kuulu.

    Äänestä

  • Gfh kirjoitti:

    Omistusasunnot eivät automaattisesti merkkaa sitä, että asukkaat ovat normaaleja. Esim. eräs kahdesta talosta koostuva taloyhtiö kaupan lähistöllä.

    olen muuttamassa keltinmäentie 12.sta elokuun alussa. Kirkon viereen. Kattelin kartasta että joutuu pyörällä kulkemaan oudon lenkin (kiertolenkin pitkältä) ennen kuin pääsee keskustaan. Onko mitään oikoreittiä, lenkkipolkua mikä menis vähän lyhyempää kautta. Ku on sellai tappo mäkikin siinä. En autoa omista. Paljon bussiliput?

    Äänestä

  • Gfh kirjoitti:

    Omistusasunnot eivät automaattisesti merkkaa sitä, että asukkaat ovat normaaleja. Esim. eräs kahdesta talosta koostuva taloyhtiö kaupan lähistöllä.

    Asunto-osakeyhtiö ei tosiaan aina tarkoita että siellä asuu asuntojen työssä käyvät omistajat. Noissa kyseisissä taloissa on vuokralaisia ja vaihtuvuutta asukkaissa joten mukaan mahtuu välillä kaikenlaista.

    Äänestä

Itse asuin Haperontiellä 4 vuotta. Ei ollut mitään ongelmia alueella tuona aikana. Ihan rauhassa sai hoitaa kauppareissut ja iltakävelyt. Kaunista seutua ja mahtavat lenkkeilymahdollisuudet.

Jos lapsia olisi, niin en ihan heti Haperontielle muuttaisi, mutta aikuisten on ihan hyvä siellä asua.

Äänestä

Hei! kaikille selvennykseksi eli olen muuttamassa avomieheni kanssa näihin kultalakintien nuorisoasuntoihin.. Ja tuolla jossain vaiheessa puhuin 4-vuotiasta lapsesta eli sillä tarkoitin että meillä käy melkein joka kk yökylässä tälläinen pikkutyttönen eli ei ole oma lapseni:) Toivottavasti siellä ei ole nyt sitten, rauhatonta että saa yöt nukuttua hyvin..

Äänestä
  • kun olette asuneet muutaman kuukauden? Olisi kiintoisaa tietää miltä tilanne silloin tuntuu?
    Onko "päreet" vielä ehjät?

    Toki toivon onnea asumiseen ja rauhallisia naapureita, mutta kyllä tällä palstalla on tullut esiin ihan faktoja. Ei siis ole kyse pelottelusta.
    Tervetuloa jyväskyläläiseksi!

    Äänestä

  • viestiä.. kirjoitti:

    kun olette asuneet muutaman kuukauden? Olisi kiintoisaa tietää miltä tilanne silloin tuntuu?
    Onko "päreet" vielä ehjät?

    Toki toivon onnea asumiseen ja rauhallisia naapureita, mutta kyllä tällä palstalla on tullut esiin ihan faktoja. Ei siis ole kyse pelottelusta.
    Tervetuloa jyväskyläläiseksi!

    Juu minä ilmoittelen :)

    Äänestä

Kultalakintiestä en tiedä mitään, mutta itse oon ainakin hyvin viihtynyt keltinmäessä (tässä kaupan nurkilla olen asunut nyt 2 vuotta). Näkyyhän täällä ehkä jotain teinigangstoja ja juoppoja enemmän kuin "paremmilla" alueilla, mutta eipä niistä ole itselleni mitään häiriötä ollut. Auto on pysynyt ehjänä pihassa ja kyllä, uskallan mennä ulos myös iltaisin. Nukkuakin saa, tässä talossa ei ainakaan naapurit möykkää (tuo nyt tosin riippuu paljolti talosta)... Tärkeimmät palvelut on lähellä ja bussit kulkee kun keskustaan haluaa. Suurin miinus on varmaankin tuo ylämäki, joka on pyörällä liikkuessa aika tappava suunnasta riippumatta;)
Siis jos täältä halvan & hyvän asunnon löytää, niin kyllä suosittelen. Itselläkin oli tänne muuttaessa vähän epäilyksiä, mutta ainakin tähän mennessä se kaikenlainen "roskasakki" on jäänyt vain kosmeettiseksi haitaksi, jos siksikään:)

Äänestä
  • olen muuttamassa keltinmäentie 12.sta elokuun alussa. Kirkon viereen. Kattelin kartasta että joutuu pyörällä kulkemaan oudon lenkin (kiertolenkin pitkältä) ennen kuin pääsee keskustaan. Onko mitään oikoreittiä, lenkkipolkua mikä menis vähän lyhyempää kautta. mainitsit sen tappomäen keskustaan mennessä ja pois tullessa..Huomasin sen kun kävin kattoo asuntoa. Vähän alkoi ärsyttää, kun en autoa omista. Paljon bussiliput?

    Äänestä

Heipä hei kaikki:) Nyt ollaan sitten perjantaista asti asuttu täällä keltinmäessä.. ei mitään valittamista.. Joskus tulee vastaan vähän oudon tuntuista porukkaa, mutta ihmisiähän hekin ovat:) Ei ole vielä tullu mitään miinusta.. viikonloppu oli aikas rauhallinen täällä kultalakintiellä.. että ei mitään valittamista.. Että Kannattaa kyllä muuttaa ei keltinmäki ole sellainen mikä kuva siitä annetaan.. Saa nyt sitten nähdä mitä seuraavat viikonloput tuo tullessaan:D

Äänestä
  • Jep.. Hyvä että kuuluu hyvää.
    Itse asuin muutaman vuoden kultalakintiellä, juuri siinä talossa joka paloi (kerkesin juuri muuttaa onneksi pois, ennen kuin paloi). Silloin talossa asui jos jonkinnäköistä tallaajaa.. ja valitettavasti myös niitä huumeiden käyttäjiä yms. mm naapurissa.
    Silloin vielä talo oli aika levoton. Kaikki äänet kuulu läpi seinien jne. Itse tein kolmivuorotyötä silloin, ei todellakaan valitettavasti saanut nukuttua silloin ku tarves olis ollut. Kai se talo on suunnattu lähinnä perheellisille nuorille, on sen verran isoja asuntoja talossa. Toivottavasti tulevaisuus on teillä myös rauhaisaa..

    Äänestä

  • hippahei kirjoitti:

    Jep.. Hyvä että kuuluu hyvää.
    Itse asuin muutaman vuoden kultalakintiellä, juuri siinä talossa joka paloi (kerkesin juuri muuttaa onneksi pois, ennen kuin paloi). Silloin talossa asui jos jonkinnäköistä tallaajaa.. ja valitettavasti myös niitä huumeiden käyttäjiä yms. mm naapurissa.
    Silloin vielä talo oli aika levoton. Kaikki äänet kuulu läpi seinien jne. Itse tein kolmivuorotyötä silloin, ei todellakaan valitettavasti saanut nukuttua silloin ku tarves olis ollut. Kai se talo on suunnattu lähinnä perheellisille nuorille, on sen verran isoja asuntoja talossa. Toivottavasti tulevaisuus on teillä myös rauhaisaa..

    Avoni asui siellä tavatessamme, joten minäkin siellä paljon aikaa vietin. Muuta pahaa sanomista ei ole, kun että talossamme (sellainen yksikerroksinen talo, en nyt saa päähäni miksi niitä kutsutaan:) seinät olivat pahvia, eli naapurista kuului helposti äänet ja toisinpäin. Sillä tiellä oli ainakin sillon TODELLA RAUHALLISTA asua kun vertaa esimerkiksi haperotiehen, jota en suosittelisi missään nimessä kenellekkään! Ei siis kannata yleistää näitä alueita että mikä on huono ja mikä hyvä, koska kaikilla alueilla on ongelmansa ja niin sanotut huonot talonsa/tiensä

    Äänestä

  • hippahei kirjoitti:

    Jep.. Hyvä että kuuluu hyvää.
    Itse asuin muutaman vuoden kultalakintiellä, juuri siinä talossa joka paloi (kerkesin juuri muuttaa onneksi pois, ennen kuin paloi). Silloin talossa asui jos jonkinnäköistä tallaajaa.. ja valitettavasti myös niitä huumeiden käyttäjiä yms. mm naapurissa.
    Silloin vielä talo oli aika levoton. Kaikki äänet kuulu läpi seinien jne. Itse tein kolmivuorotyötä silloin, ei todellakaan valitettavasti saanut nukuttua silloin ku tarves olis ollut. Kai se talo on suunnattu lähinnä perheellisille nuorille, on sen verran isoja asuntoja talossa. Toivottavasti tulevaisuus on teillä myös rauhaisaa..

    juu:) Tää talo on kyllä tosi hiljainen että on kyllä aika paljon muuttunu siitä milloin oot täällä asunu:)Joskus viikonloppusin pikkasen kuuluu ääntä mutta ei paljon.. Juu asunnot on kyllä aika isoja.. asun kerta avomieheni kanssa yksiössä joka on sellanen 55 neliötä:D

    Äänestä

  • olen muuttamassa keltinmäentie 12.sta elokuun alussa. Kirkon viereen. Kattelin kartasta että joutuu pyörällä kulkemaan oudon lenkin (kiertolenkin pitkältä) ennen kuin pääsee keskustaan. Onko mitään oikoreittiä, lenkkipolkua mikä menis vähän lyhyempää kautta, vaikka mettän läpi? Ku on sellai tappo mäkikin siinä. En autoa omista. Paljon bussiliput?

    Äänestä

  • zupukka kirjoitti:

    olen muuttamassa keltinmäentie 12.sta elokuun alussa. Kirkon viereen. Kattelin kartasta että joutuu pyörällä kulkemaan oudon lenkin (kiertolenkin pitkältä) ennen kuin pääsee keskustaan. Onko mitään oikoreittiä, lenkkipolkua mikä menis vähän lyhyempää kautta, vaikka mettän läpi? Ku on sellai tappo mäkikin siinä. En autoa omista. Paljon bussiliput?

    Voi kiesus tää on kyllä niin hulvaton keskustelu että voi pieru :D

    Äänestä

  • Tänne jumahtanut kirjoitti:

    Voi kiesus tää on kyllä niin hulvaton keskustelu että voi pieru :D

    Varmaan ihan jees alue jos meet kysymään siltä kirjaston portailla notkuvalta roskasakilta.

    Äänestä

  • karikkalainen kirjoitti:

    Varmaan ihan jees alue jos meet kysymään siltä kirjaston portailla notkuvalta roskasakilta.

    Pääasiassa nuorisoa siellä kirjastolla näyttää pyörivän :D Jossainhan niidenkin on notkuttava, kiva etteivät joudu kauas kotoaan poistumaan XD

    Mun oli ihan pakko tämän keskustelun innoittamana lähteä tuossa yönä eräänä kävelylle katsomaan miten vaarallista aluetta tää Keltinmäki tosiaan öisin on. Joo-oh, ei tullut kukaan ryöstämään tai haastamaan edes riitaa, itseasiassa en nähnyt kuin pari autoa, nekin vähän kauempaa, ihan rauhallisesti huristelivat sinne minne nyt olivatkaan matkalla. Oli ihan yllättävän hiljaista noinniinkun SLUMMIALUEEKSI ;DD

    Äänestä

keltinmäki on rauhallisin alue öisinkin,vertaan paikaa kangaslampeen,pupariin.iltalenkillä ulkomaalaiset ahdistelivat ja pyytivät autoon ja eräs seurasi kerhohuoneelle kun hain lapseni leikkimästä sieltä.pelotti.keltinmäki on tähäs asti paras ja rauhallisin .iltalenkillä ja yöllä en ole törmannyt kuin koiranulkoiluttajiin ja sorsiin .talvelle nukkumalähiö

Äänestä

Muuttaisit ennemin Tampereelle, ei tarvitse heti seuraavana päivänä ruveta
katumaan.

Äänestä
  • Kuka sitä paskaa murretta viihtii kuunnella

    Äänestä

  • Onneksi kohtaan enimmäkseen kivoja ihmisiä,en noteeraa alhaista kastia pieni piiri pyörii,lapselliset niissä hyörii.

    Äänestä

Koko keltinmäen seutu ja ddr:rän kolhoosit ovat syvältä Berseestä

Äänestä

Noi on jotain ikivanhoja juttuja slummeista. Keltinmäki on nykyään aika rauhallistakin seutua. Hyvät lenkki ja hiihtomaastot vieressä ja liikuntapuistokin kotalammella. Pupuhuhta ja kuokkalakin nykyään sitä rauhatonta seutua. Ja fillarilla jussinpolkua pitkin kaupunkiin heittämällä. Sama matka kun kypärämäestä ja lyhempi kun halssilasta kuokkalasta tai vaikkapa myllyjärveltä. Vanhoja legendoja ei kannata kuunnella. Ja jos joku alue on kaukana kaupungista niin Mustalampi. Eikä se hienosto Samulinniemikään ole sen lähempänä.

Äänestä
  • Sale voisi ajaa retaleet tuulikaapista vasten mielistä porukka.Asiakkat ei pidä.

    Äänestä

Taloyhtiön roskisdyykkari. Eräässä talossa naishenkilö saa kiksejä penkoessaan ihmisten roskia perusteena - että onko roskat oikein lajiteltu. Eräs tuttavani kertoi kuinka heidän talossaan henkilö kirjasi ilmeisesti löytämistään dokumenteista muistion, josta selvisi asukkaista laaja käyttäytymismallinne ja aivan intiimitkin asiat. Naisten kuukautisten loppumiset eli menopaussit tai raskaaksi tulot, pankkkitilien saldot, lääkitykset, eli tiesi kuka oli saanut hermoromahduksen tai kenellä oli määrätty masennuslääkitys tai rauhoittavat. Eräskin asukas kävi vieraissa ja sai naisystävältään postia, joka sekin selvisi roskisdyykkarille.

Äänestä
  • Missä talossa tuollanen noita asuu? Ei oo omaa elämää vaihevuotisella mummolla tai seniilillä vaarilla,mikä talo? Pitäs järkätä yllätys

    Äänestä

Huonoa: Keltinmäki
Hyvää: Sieltä pääsee pois

Äänestä

on täällä metsää lähellä

Äänestä

joo mätiedän kanss sen naisen joka öisin dyyggailee roskiksia ja omii kesäisin katujen kukkia omaan kotiinsa.ilmiselvä rosvo,kaikkihan hänet tietää.äkäinen henkilö kaikenkukkuraksi,tunkee nenänsä heikkomileisten elämään ja häiritsee,tallset pitäs teljetä laitoksiin.ennen ei ollut tuollaisia kaduilla

Äänestä

kyllä jyväskylässä asuu jokasorttista porukkaa ihan joka kolkossa,senhän tietää tämä lutakon pappakin,,,joka sai pataansa aikanaan puparissa kun joku vei sen naisen,,,joku isompi ja karheempi äijä,,,,miksi naiset aina rakastuvat renttuihin....? paronilla selvsäti traumoja lähiöelämästä.keltinmäki paras mesta jossa olen asunut,kiva luonto,ilmasto parhaimpia,ei missään joudu hankaluuksiin jos elää omaa elämäänsä ja ei kyttäile,juoria ihmisistä! harrastukset auttavat elämänlaatua.lutakossa huoni ilmasto.kauhea tiheä kerrostalo projekti,ei hiljaisuutta! ei hyvä paikka jos arvostaa rauhaisaa lenkkimaastoa.se rantaväyläkin ihan yliarvostettu melusaaste alue,himourehiljat kantapaäissäsauvoineen ja rullaluistimineen kesällä ei kiitos

Äänestä

onkohan siellä kirppareitakin????

Äänestä

Taidatte olla koko jengi, jotka tällä palstalla kuittailette toisillenne mikä on rauhaton ja mikä ei maalta muuttaneita. Its eolen asunut koko ikäni jyväskylässä, keskustassa, kangasvuoressa, kuokkalassa, tikassa, kangaslammella, kaakkolammella.

Kaikki ovat olleet ihan yhtä rauhallisia. Kaikissa asuu ihmisiä ja silloin myös ääntä kuuluu. Menkää itse istumaan joskus niihin lähiöpupeihin niin opitte tuntemaan ne paikalliset asukkaat ja ihmiset. ei sitten pelota kun tulevat iltayöstä teitä vastaan, vähän huppelissa. menkää takaisin maalle asumaan jos pelkäätte ihmisiä. Saa siihen pelkoon lääkettäkin lääkäriltä.

Äänestä

näinhä se on.kellä ongelmia,hän kiusaa muita.muut äänekkäät on eri rotunsa

Äänestä

se roskisdyyggari on turhautunut yksinäinen ,ja ilmeisen vilkas mielikuvitus,mitä hänen juttujaan kuullut,,hänhän on myös häirinnyt ihmisiä alueella

Äänestä

Parasta A ryhmää alue Jyväskylässä.

Äänestä

paljo parempi ku pupuhuhta,kauhee slummi perheasukkaille,muistetaan karsikkotie 3,miten sai pelätä ku autot törmäili kerrostaloon,seinänaapurissa aina joku häirikköperhe yörauhaa häiritsemässä...en ikinä kaipaa pupumäkeen

Äänestä

häiriintynyt henkilö ja kumman helpolla päässyt tekosistansa,vuosien aikana

Äänestä

ihmeellistä tosiaan että ei jouda hoitoon tai vastaaviin jos eivät osaa elää ihmisiksi,sitäpaitsi tällaset vaan eroittuvat paikkakunnilla erinäisistä käytösongelmista ja satujen kertojina...mustamaalaajat ovat syyntakeettomia ja näin ollen vaarantavat ylesitä viihtyvyyttä,joten se laitoshuolto olisi paras mesta

Äänestä

Hyvä biisi,rapparilla heitettynä,,,kiitos.Mutta on täällä mukava,ei tylsää,ja kaunista luontoa myös,annetaan kaikkien kukkien kukkia.Miehistä ei haittaa,juoppanaiset erittäin vaarallisia,välttäkää katsekontatia,tai tulee solvauksia,sairaista kun ovat

Äänestä

Sienitiellä näkyy olevan usein asuntoja vapaana. Onko levotonta aluetta? Minkälaista väkeä siellä asuu? Ei kai ole homeessa koko talo?

Äänestä
  • Sienitiellä kerrostaloasunnoissa on kuollut yhteensä 46ihmistä asuntoon,kiinteistövälittäjänä tiedän ettei niihin haluta muuttaa ,vaikka vain ehkä joka kolmannessa vaan voi sielut pelleillä.

    Äänestä

miekin ihmettelen että miksi juuri sienitieltä vuoktataan ja myydään asuntoja kovin tiheään...? jotain perää asiassa

Äänestä
  • Keltinmäki on muuttunut kymmenessä vuodessa erittäin rauhattomaksi alueeksi.
    Varmasti pahin asuialue nykyään Jyväskylässä.

    Äänestä

Bump

Äänestä

joten äitin poikien ja lällypissisten kannattaa pysyä erittäin kaukana Keltinmäeltä,nytkin kun tulimme lenkiltä,ei ketään tuulut vastaan eikä aamuyöstä koiran kanssa kun kuljetaan,tää on huippuvaarallista.TE oo vaarallista ja levotonta paikkaa nähneetkää elämässänne,nisupullat!Mä pidän paljon asua täällä ,mukavia ihmisiä ja paljon liikuntaa harrastavia nuoria ja vanhempia,pysykää arat pensaan takana piilossa.Haperotiellä on viihtyisää kyläillä ,ei mitään palkoa tulla raikatuksi tai ryöstetyksi,koksaan kukaan tullu iholleni,vaikka nainen olen ja liikun millo mitenkin,huii!

Äänestä

ps sori muutama aksentti virhe,t karjalan marjaana

Äänestä

Keltinmäki on pessyt kasvonsa entisestä maineesta. Parhaat kerrostalot on maineeltaan Keltinmäentie 12 C-talo kirkon vieressä, hyvät bussiyhteydet ja tarvittavat palvelut näköetisyydellä. Toinen talo on myös hyvämainen Sienitie 3, sinne on harvoin osakkeita myynnissä ja jos on niin kiljuen menee kaupaksi. Muista taloista en liiemmin tiedä. Kylälkin Keltinmäentie 25 talossa on hyvät kaksiot ja bussipysäkit on tullen mennen 50 m päässä, joten mummomersulla on hyvä käydä bussilla kaupassa. Keltinmäenkirkossa on tasokasta toimintaa.Keltinmäen Keitaalla on erilaisia tapahtumia ja illanviettoja. Hyvä ruokakauppa, postipalvelu, kioski, parturi, hieroja, kosmetologi, jalkojenhoitaja, kirjasto, jossa voi ottaa monisteita. Autot 12 ja 27 sekä (bussi 10 kulkee kaupunkiin, oliko se nyt kelan juttu), ainakin bussi 27 tulee jopa klo 2.00 yöllä.

Äänestä
  • Hah haa keltinmäki 12 nykyään rauhattomin yhteisö enin osa asuu vuokralla luusereita.Juopot kukkshemmot ,mamut.Omistus asunnot osakkaineen vähissä.Vaihtuvuus melkoista ja trafiikki.

    Äänestä

Olen viihtynyt hyvin kauniilla ,rauhallisella Keltinmäellä,pahempaa ahdistusta tunsin Kangaslammella,Pupuhuhdassa,karseen inhoittavat liikennemelut joka teiden varsilla.Ihannoidaan jotain superhyper markettien lähiöitä joissa asutaan tiiviisti ja meluhaitat saasteinen ei todellakaan houkuttele edes ostamaan asuntoa .Levoton olo tuli siellä,ei Keltinmäellä kukaan juoppo narkkis pimpottele öisin ovikelloja porraskäytävillä ja nuoriso ole tupakoimassa rappusissa kyttäämässä kotiin menijöitä lapsineen,savun haju pölähti kotiin asti.SÄYkKIINKIN eksyin ja muuten kaunista ja rauhallista aluetta paitsi ihmiset hyvin ahdasmielisiä kyräilijöitä paskaa aina puhumassa,porukkaan ei oteta ellei ole samanlaisia sosiaalisia ongelmia kuin heillä luusereilla.Muuttakaa Keltuun jos haluatte oman elämän,ettette sotkeennu toisten asioihin,sillä pärjää aina!

Äänestä

Olen asununut Keltinmäessä, Haperontiellä, omistusasunnossa nyt 15 vuotta. Ja mua lähinnä huvittaa lukea, kuinka porukka maalailee kauhukuvia Keltinmäestä. Varmasti tien toisella puolella olevissa kaupungin vuokrakämpissä on levottomuutta ja ongelmia, mutta ei ne minun asumiseeni vaikuta. Taloyhtiömme on rauhallinen ja viihtyisä.

Kaikki lapseni ovat käyneet Keltinmäen koulua ja ovat pärjänneet hyvin elämässään. Ulkona voi liikkua ihan mihin kellonaikaan ihan rauhassa, ei ole tarvinnut koskaan pelätä.

Äänestä

Olen kanssasi täysin samaa mieltä,ne ketkä pelkää ,pelkää omaa varjoaan!Sitäpaitsi Haperotien vuokrakämpät ovat nykyään tiukentaneet linjojaan niin että puututaan oitis häiriötekijöihin.Mukavia ihmisiä tapaan aina poluillani,kestään harmia ollut,ainahan joku äkäinen kottarainen kilpailee naisten kanssa suosioista mutta ne on niitä akkojen kotkotuksia heh,

Äänestä
  • Aikoinaan asuin 90-luvulla Kultalakintien vuokrakämpissä ja siellä oli "hieman" persoonallisia naapureita, mutta ei niiden kanssa ongelmia tullut.

    Tuttuja asui paljon siellä ja tuli nuorena myös pyörittyäkin sielläpäin. Haperotietä nimitettiin Höperötieksi, mutta se oli vain pelkkää huumoria. Samallalailla nimiteltiin muitakin asuinalueita.

    Ihan ok paikka se on varmaan vieläkin.

    Äänestä

Niin olen muuttamssa tuolta pääkaupunki seudulta jyväskylään ettäh millainen paikka tämä keltinmäki on itä stadii verrattuna mmm ?

Äänestä
  • Ei sen pahempi tai parempi kuin itä stadi. Narkkiksia ja pultsareita löytyy, mutta mistäpä ei löytyisi. Mokkakikkeleitä jonkin verran, mutta ei niin jengiintyneitä mulkkuja kun stadissa. Keltsu on pas** paikka, mutta kyllä siellä pärjää. Perus shittii..

    Äänestä

  • Mafiaman kirjoitti:

    Ei sen pahempi tai parempi kuin itä stadi. Narkkiksia ja pultsareita löytyy, mutta mistäpä ei löytyisi. Mokkakikkeleitä jonkin verran, mutta ei niin jengiintyneitä mulkkuja kun stadissa. Keltsu on pas** paikka, mutta kyllä siellä pärjää. Perus shittii..

    Paskan marjat. Keltinmäessä ei ole sen enempää mitään erityistä kun muuallakaan. Kertoo varmaan jotain se, että saat vaikka nukahtaa illalla tien varteen, niin aamulla on kaikki tallella. Noi jutut seudun rauhattomuudesta tulee sellaisten suusta, joilla ei ole mitään todellista tietoa juttujensa katteeksi. Vertaus hesan rauhattomiin alueisiin kertoo kirjoittajan täydestä tietämättömyydestä molemmista paikoista.
    Taitaa noin akkamaista jätkää pelottaa ilman äitiä ihan joka paikassa :)

    Jyväskylän rauhattominta seutua on ylivoimaisesti Kuokkalan alue. Huhtasuo-Pupuhuhta-kangaslampi seutu hyvä kakkonen. Kiertelin paljon jyväskylän alueita yölläkin viela pari vuotta sitten työni takia, joten kaikki alueet tuttuja. Keltinmäki, Halssila ja esm Mäyrämäki ovat öisin täysin kuolleita paikkoja. Harvemmin ketään näkee yö aikaan noilla alueilla. Täyttä paskaa ovat nuo jutut alueen rauhattomuudesta.

    Äänestä

  • Oliko sivulliset hullu33.5 miten vaarassa, kun yksityisasunnoss ukko pisti entisen eukkonsa hengiltä? Ja kaiken kukkukarksi kumpikaan ei edes asunut keltinmäessä, vaan taisivat olla tuttunsa asunnolla. Vaara sivullisille oli tapauksen johdosta täysi nolla.

    Tuollaisia tapahtuu ihan kaikkialla ja kaikenlaisissa ympäristöissä. Kun puhutaan rauhattomista alueista, niin silloin se tarkoittaa kyllä vähän muuta.

    Keskustassa kadulla on päässyt hengestään tai pahoinpidelty helvet...in paljon enemmän porukkaa kun missään kaupunginosan yksityisasunnossa pelkästään. Kaduilla tapahtuva väkivalta ja rauhattomuus on huomattavan paljon suurempi riski sivullisille kun yksityisasunnoissa sattuneet kahnaukset. Koitetaampa pitää vähän suhteellisuuden tajua päässä rauhattomuutta arvioitaessa.

    Äänestä

Kohta 9 vuotta mittarissa Keltinmäessä omistusasunnossa. Kiva talonyhtiö, kivoja ihmisiä, paljon luontoa. Ei ole koskaan ollut mitään häiriöitä kenestäkään, tosi rauhallista, mitä nyt teinit joskus jumputtaa autolla musaa isommalla jossain keskustammassa autossa kesällä hetkellisesti, mutta missä on nuoria, niin on varmasti toisiaan ääniäkin. Mm. Lutakossakin olen asunut ja säynätsalossa, oli levottomampaa. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisten ennakkoasenteita Keltinmäkeä kohtaan, itsellä jostain Kangasvuoresta ja Pupuhuhdasta huonoja kokemuksia kun joskus mm. työn takia siellä jouduin liikkumaan. Myöskään Kuokkalaan en ikinä muuttaisi, vaikka sielläkin varmaan rauhallisempia alueita on. Hyvät puolet > hyvät kulkuyhteydet, lähellä kaupunkia, saat olla omissa oloissasi ja ainakin meidän talonyhtiö tosi kiva ja rentoja ihmisiä, eikä mitään niuhoja valivalityyppejä, luonto, rauhallisuus, palveluita lähellä, huonot puolet > toisinaan näkee kaupalla sellaisia päihtyneen oloisia tyyppejä, ilmeisesti asuttavat kaupungin vuokrataloja jossain keskustammassa ja sitten on angstiteinejä, jotka joskus rikkoo bussipysäkillä esim. lasin, mutta eipä noista ole itselle ollut ikinä mitään häiriötä tai haittaa ja näitä angstiteinejä taitaa olla nykyään joka paikassa. Itsellä ollut ainakin turvallinen olo, viikonloppuaamuisin töistä tullessa näkee lähinnä ikäihmisiä lenkillä ja koiranulkoiluttajia.

Äänestä

Pari vuotta asuttiin. Ei mitään ongelmia / levottomuuksia. Mukava, rauhallinen, ilmeisesti aikanaan ratatyöläisille rakennettu taloyhtiö. Päivittäiset palvelut löytyvät Keltinmäestä, mutta hyvin onnistui myös bussilla kulku ja fillarointi keskustaan :)

Äänestä

itse asun mäyrämäessä tuossa keltinmäen vieressä ja en pidä ollenkaan keltimäestä. Pari kaveria siinä assuu mutta ei nekkään oikeen viihy siellä. kuulema oli virhe muuttaa sinne kun on niin rauhatonta, salellekkaa ei uskoo mennä kun juoppoja on nii paljon siellähän on metsä jonka porukka on nimenny narkkimetiköks kun sinne ei haluu astua kun. on niin paljon huume neuloja ja ei kannata liikkua yksin enää seittemä jälkee kun pian huonosti käypi.

Äänestä
  • Ja pöh, Keltsussa olen asunut monta vuotta, eikä mitään ole sattunut vaikka oon liikkunut täällä 22 jälkeenkin. Salenkin lähellä on usein melko hiljaista. Varmaan trollailet, mutta kuitenkin.

    Äänestä

  • Alueella liikaa narkkeja ja juoppopummeja.

    1Äänestä

  • Evakkoreki kirjoitti:

    Alueella liikaa narkkeja ja juoppopummeja.

    Ja murjaaneja.

    1Äänestä

Itse asuin Kultalakintiellä rivitaloasunnossa kymmenisen vuotta eikä ole pahaa sanottavaa. Asunto oli hyvä ja sijainti rauhallinen, lähellä luontoa. Kaikki tarvittavat palvelut löytyivät läheltä , liikenneyhteydet olivat todella hyvät ja toimivat. Äitini on pois muutettuani asunut samassa asunnossa ja ollut hyvin tyytyväinen.

Äänestä

tavanomainen lähiö

Äänestä

Itse asuin KOASin opiskelija-asunnossa Helokantiellä vuokralla viime vuosikymmenen lopulla, jolloin tämä ketju on näköjään avattu. Viihdyin hyvin ja plussaa oli luonto ja Kotalammen lenkkeilymaasto. Keskustaan ja kampukselle pääsi fillarilla ihan kätevästi. Kävin pitkästä aikaa katsomassa paikkoja, ja KOAS on ilmeisesti myynyt Helokantien talonsa, joten opiskelijoita ei taida enää niin paljoa kuin ennen olla. Silloin ja nyt oli varsin syrjäytyneen näköistä väkeä, ja nyt on kyllä enemmän maahanmuuttajia kuin aiemmin. Mutta opiskelijalle ihan OK paikka siinä elämänvaiheessa, nyt työssäkäyvänä kokee paremmaksi toisenlaiset alueet.

Äänestä
  • Eikö Haperontie 5 ollut ennen muinoin "Valmetin herttojen talo"

    Äänestä

Jos et omista omaa autoa tai polkupyörää, niin silloin niitä ei rikota Keltsissä. Asuntojen hinnat halpoja, joka kertoo paikan arvostuksesta. Muuttaminen sinne kannattaa, jos olet saanut yhteiskunnan kustantaman asunnon.

1Äänestä
  • Keltsu on narkkikoirien oma tyyssijä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keltsu on narkkikoirien oma tyyssijä.

    Napalmia ja hermokaasua narkkiluoliin.

    1Äänestä


  • Juu, sosiaalielättien paratiisi. Persereikälä muille.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keltinmäen narkkipetterit veivät tämänkin koslan.

    https://www.ksml.fi/paikalliset/4415761

    Joo,olin ilta ajelulla Keltsussa ,poliisi perässämme,vaikka ihan normaalilla vauhdilla ajoa,noh,pysähdyimme ja kysyimme syytä pillit päällä ajoonsa,poliisi vastasi että samanlainen auto ilmoitettu varastetuksi,hetken keskusteltuamme huomasivat että eri rekisteri numeroinen auto kyseessä .Yllätti hieman kun rauhallinen ajo keskeytettiin,väärinkäsitys.

    Äänestä

Ihan hanurista, r kioski samat pulit istuu koko päivän. Ei asiakkailla mahdollisuutta.

1Äänestä

Asuuko siellä joku keltti, kun nimikin on keltinmäki?

Äänestä

Mielestäni Keltinmäkeä on turhaan moitittu. Lapsille on runsaasti liikuntamahdollisuuksia, hyvä kauppa tai kaksikin, koulu ja kirjasto löytyvät. Toki mäkisyys on välillä tylsää. Asuin vuosikymmeniä, eikä koskaan tullut vastaan narkkaria.

Äänestä

Suhteellisen väkivaltainen on ainaki miespuoliselle asukkaalle, pahamaineisia aiheesta. Läheiset Kypärämäki ja Köhniö sekä Myllyjärvi ja Mäyrämäki parempia.

Äänestä

Ihmisroskien alku- tai loppusijoituspaikka.

1Äänestä
  • Asuu osaketaloissakin entisiä ja n ykyisiä narkki juoppoyhdisteitä, saattaa pakkautua ovesta sisään jos avaat ovia-varokaa tutustumasta liikaa paikallisiin, juoruaa ja ahdistelee ihmisiä jos päästätte iholle.

    Äänestä

Nyt kevättalvella 2023 Keltinmäessä ammuttiin sänkyyn nuori nainen, oli jotain huumejuttuja hällä. Aluksi tapahtui niin, että ampuma-ase oli lavastettu, että ois tehnyt itsemurhan, mutta poliisit selvittivät, että tekijä löytyi surmaajana. Tekijä teki koston, koska tää porukka oli katkaissut hältä sormen?? Varmasti on tehnyt kipeää. Uhri oli joku Anna hauskan näköinen tyttö. Kuka tietää paremmin.

Äänestä
  • Väkivaltaiset miehet hoitoon.

    Äänestä

Helvetin esikartano, kiusaajien kylä, enin osa päihde ja mielenterveys ihmisiä, aikuisia ketkä ei koskaan kasva isoksi, aukoo päätään kaikille ketä huvittaa, ja ivaa, sairas paikka, itse haen toisaalta uutta ympäristöä jossa saa henhittää vapaammin.Älä muuta.

1Äänestä
  • Vuoden aikana muuttunut tunkioksi, roskasakki pesii pysäkin edessä, usea karttaa saleen menoa päivällä, juovat,,tappelevat, kummaa nappisakkia, elä muuta. Häädön saaneet pääsee ja joutuu Keltinmäkeen ,huomaat sen ulkonäöstä ja käytöshäiriöstä-

    Äänestä

  • Alue pitäisi ennallistaa napalmilla, bunkkeripommeilla ja hermokaasulla.

    1Äänestä

tuota joo.Pidä omista asioittas huoli älä tee tuttavuuksia kierrä kaukaa tunkeilijat omista oma kulkupeli . perheestäsi huoli

Äänestä
  • Pitäkööt kiusaajat omista asioista huolet ei ole omaa elämää, sen takia ahdistelevat muita ,sairasta sakkia enin osa,käykää katsomassa

    Äänestä

Keltinmäki on ihan tavallinen nukkumalähiö. Koiran omistajana joudun joskus sitä käyttämään yöllä ulkona. Koskaan ei ole näkynyt yhtään ihmistä, joskus jänis on lähtenyt pihasta karkuun. Salessa käyn viikottain, ikinä ei ole kukaan aiheuttanut ongelmia, myyjät ystävällisiä ja palvelualttiita. Kotalammen läheiset metsäalueet rauhallisia ja myöhään illalla lenkillä koiran kanssa on näkynyt vain muita koiran ulkoiluttajia. Tyhjänpäiväistä pelottelua ja höpinää. Yhdeksän vuotta asunut, koirastakaan ei ole pelotteeksi kenellekään, painaa 5 kiloa. T eläkeläismuori

Äänestä

Liikaa paskasakkia alueella. Naapurin narkki sai juuri häädönkin.

1Äänestä

Saastelampi jota puliukot kiertää. Kaupan edustan tyypit tietää rahapäivöt. Toiset venailee velkaukkoja, jotkut ryypyn tarjoojia ja pillereiden. Viinaa, extsii, kukkaa, supua ainakin koko Keltsu täysi. Anna tapettiin Keltinmäkeen. Nussi mun veljen kans joskus ku oli Kasan Markon kans bänksit ku metadonhoito vei hermot ni pyllisti mun veljelle loli-listasta

Äänestä
  • Oliko tuo talo Sienite 4. Muista kuvat talostaa tapahtumasta.

    Äänestä

Seitikintieltä noukittiin jonkun ruumis viime viikolla. Ei rikosta, oli vaan tuupertunut ja muumioitunut kotiinsa. Kai pidempään ollut.

Äänestä

Joo se oli vanhus mutta aikamoista piittaamattomuutta ettei välitetä ettei naapuria näy. Voihan se olla että muu asukaskunta niin hullua et mummo halunnu olla omissa oloissaan. Kalman haju rapussa edelleen.

Äänestä
  • Erikois siivoojille töitä! Poistaa kalmanhajua.

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    Erikois siivoojille töitä! Poistaa kalmanhajua.

    Kalmanhaju on Keltinmäen ominaistuoksu.

    1Äänestä

Salen lähellä kyttää neuroottinen henkilö kesät ketä menee kaupalle ja kurkkii siellä talojen väliä hiippaillen ,onneton-

Äänestä

Vaarallinen....

Äänestä

Ksml 01.03.2026 tänään: Poliisi ampui puukkomiestä Jyväskylän Keltinmäessä.

1Äänestä

Väkivaltaisia miehiä ,hutsunaisia ,narsistien kun kesä tulee,näet heitä penkeillä ryyppäämässä omii ne muilta ihmisiltä,kyylää vuorokauden kyttäämään ketä kulkee salen ja keltinmäen raitilla.En muuttaisi,ne samat häiriköt,akat olettaa olevansa mies porukan suosikkeja,huonoitse tuntoisia sekakäyttäjiä,vihaisia nelikymppisiä ämmiä.

1Äänestä

Miksi sieltä ei käsketä luusereita töihin? Vai onko ne eläkkeellä? Ei ihme että pyryttää kun naiset yleiskoneita enin osa.

Äänestä

Älä muuta jos ei pakkoa eli häätö enin osa roskasakkia kellä häätö,joutuu Keltsuun,pieni osa normaaleja.

Äänestä

Kikkelis kokkelis

Äänestä

Kamala lähiö. Muistan vuosien takaa Silokkaantien ylätalot. Kamalia kyttääjiä, juoruajia ja haluttiin toisille pahaa. Juorut istuivat aamusta iltaan penkillä ulko-oveen pielessä kytäten ja juoruten jokaisesta.
Kierrä kaukaa tämä Keltinmäki lähiö.

Äänestä

Olet ihana jos muutat tänne , täällä on beibien hyvä kehittyä ja vanhempina on loistavaa seuraa tavattavissa myös päivisin . Palvelut ovat J:kylän parhaat kaikki on hyvin tarjolla lähi etäisyydellä . Joten olisi ihanaa meille saada juuri sinut viihtymään tänne meidän yhteisesti luomaan melkeimpä (lintukotoon ) .

Äänestä

Ei ole lapsiperheitä,nekin pakolaisia ei hyvä alue normaali perheille
Kaupan pihalla jo juopponaiset ja ukot kiroilee.

Äänestä

Keltsulis Keltsulis

Äänestä

Keltinmäki on oikein viihtyisä alue (Olen päihteiden käyttäjä) 😂

1Äänestä

Sen oikea nimi on Geltinmäki, eli kirjoittakaa oikein.
😂😂

1Äänestä
  • Vaiko Geltinmägi ?🤔

    Äänestä

Talvi rauhaisaa,kevät lämmön tullen pilleri jengi matriarkka akan lumoissa istuu kiroilee ihan estoitta
Kuulema oli muutama vuosi sitten muistuttaneet kerrostalon vessassa nuorempaa sekakäyttäjä naista
Ei liiemmin perus juoppoja vaan sekakäyttäjiä enemmän.

Äänestä

Onpa siinä tien risteys penkillä ihmeteltävää ,3 kerrostalon asukkailla verhojen takaa kyttää juoppoja.Sinne on pesiytynyt outoa sakkia keski ikästä kukka juoppoja ennen tota pasksremmiä n 4v sitten jopa viihtyikin.

Äänestä

Elä omaa elämää älä utele älä juorua,keskity omiin askareisiin älä ota kantaa kuulopuheisiin ,sillä pärjää joka kulmilla.

Äänestä

Sanonta: Uteliaat ihmiset elävät vanhaksi.

Äänestä

Joku vie koiransa paikalle Helokantie 5 ,alueella jossa on lasten keinut ,hiekkalaatikko eli leikki alue lapsia varten,5 isoa paska kasaa keinujen vieressä,joka kohdin.Koiran tassujen jälkiä eikä joku vie laiskuuttaan siihen kohtaa,ja se oikopolkukin täynnä koiran paskaa. Asukkaat,älkää lapsia päästäkö leikkimään kunnes tuo koiran ulkoiluttaja selviää antakaa huutaa. Jos ette usko niin käykää katsomassa.

1Äänestä

Keltinmäen tie12 jpihaan venäläinen akka palkattiin koiraa samaan kohtaan,josko sama maatuska paskattaa piski sä,Helokantie 5 leikki alueella?

Äänestä

Enemmän koiria lähiössä kuin lapsia,nekin pakolaisia enin osa. Helokantie 7 keskiviikkoisin kymmeniä ukrainalaisia kävelee ryhmissä leveesti jalkakäytävällä,ei väistä ketään.Hoilottaa eikä tajua väistää.

1Äänestä

Pillerivillejen ja ruusujen pikkulähiö,kukka haisee joka kortteleissa,vihaisia akkajuoppoja ja miehet evvk. Tulepa katselemaan kun kelit lämpenee mies jengejä joissa yksi juoppo naispomo on porukan aivot,jota lammas miehet tottelee kuuliaisina.

Äänestä

Todella surullista katsottavaa. Ohi ajan kerran viikossa lenkin. Ei tarvitse onneks autosta nousta ulos. Jyväskylän häpeäpilkku. Varmaan vievät kellon ranteesta. ( Osaako siellä kukaan kelloa?), ja onkohan pankkiautomaatilla pystyryöstöjä niinku muutama talvi sitten. Ystävääni oli seurattu automaatista ja viety kirjaston kohdalla kassi. Ryöstäjä sai 20€ ja ystäväni vaihtamaan lähiötä. Kaunisharjussa kaikki paljon kauniimpaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


pienitytöntyllerö kirjoitti:

Hei! Kertokaapas millainen asuin alue tuo keltinmäki on? Mitä hyvää ja huono? Olis mukava tietää ku sinne oon muuttamassa:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu