Eli asia on nyt näin: 10 tyttö on tehnyt kotisivut koiransa kennelin nimellä, sivujen oikeaa nimeä en tähän laita mutta leikitään että se on Pirtsakankotisivu. Kotisivuosoitteessa lukee siis että pirtsakankotisivu. Tyttö on antanut ymmärtää, ainakin ulkopuolisille että hän on kennelin pitäjä tai että ne ovat kennelin viralliset kotisivut. Kennelillä on myös omat "aidot" kotisivut.
Tyttö kertoo kennelin pitäjästä ja hänen kasvattamistaan koirista aika huonosti tai niin että lukija saa sekavan ja huonon käsityksen kennelistä. Muumuassa kirjoitusvirheitä, puhekieltä ja niin sanottuja ronskeja sanoja. Hän ei kerro mitään omasta koirastaan jolle hänen piti alun perin sivut tehdä,
Tunnen tytön ja olen hänen kanssaan joskus lenkkeillytkin,
Minusta tuo kuulostaa aika törkeältä, ainakin mua ottaisi päähän jos joku keksisi kennelisätäni uudet kotisivut, vaika ei oikeastaan tiedä kovinkaan paljon tästä asiasta.
Teksi on sekava, mutta yritin nyt kertoa asian mahdolisimman selkeästi.
Mutta mitä minun kannattaisi tehdä? Pitäisikö ottaa reilusti yhteättä oikeaan kasvattajaan ja sanoa että voisi katsoa tytön tekemiä kotisivuja sen mukaan tehdä itse valintansa?
Siis tytön äitikään ei tästä tiedä,
Kiitos, jo etukäteen vastauksiata! :-)

Vastaukset 8
Vanhimmat
Siis 10 vuotias tyttö, tuo vuotias uupui alusta!
Jos vaikka ensin koittaisit sanoa tytön äidille? Jos äiti ei tee asialle mitään (eli sivuja ei korjata/siivota) niin ota sitten yhteyttä kasvattajaan. On kyllä todella typerä temppu tytöltä.
Niin vai oletko yrittänyt jutella tytön kanssa sivuista jo? Jos et, niin juttele heti.
En ole jutellut, itse sain tämän sivun tietooni eilen, jolloin "vaistoni" jo sanoi että nyt on jotain tehtävä.
Yritän päästä tytön juttusille mahdollisimman pian, tai sanon äidille sillä tämä aiti on sitä sorttia joka todellakin välittää jos tyttö on tämmöisen keksinyt. Tyttö ei ole kertonut siitä syystä äidlleen sivuista, sillä tämä varmasti poistaisi ne, niin olisi kyllä oikestikkin hyvä.
itse omiin juttuihisi. Kirjoittaminen näyttää tuottavan myös sinulle vaikeuksia. virheitä vilisee siellä sun täällä ja ei se tekstikään niin selkeää ole.
Ei ole rikos kirjoittaa keskustelupalstoille väärin, enkä todellakan väitä oleva itse mikään äidinkielen ammattilainen. Mutta sen huomaan että tämänlainen lause ei ole oikein:
"timo väkänen (salanimi) kasattaa rotvaileria rotvailer on oikea rortu näytelyihin........voitaja näyttelyss timo pärjäs tosi hyvin koirallaan sandralla oli rop sopivia ovat."
^Siis tuollainen lause oli, muutin vain nimet ja rodun.
Onhan sinunkin kirjoituksessa virheitä, taitaa olla pieni kirjain lauseen alussa. Aijai ;)
Siis ei kukaan ole täydellinen virheitä sattuu jokaiselle, mutta sitä en pidä oikeana että joku ihminen saa huonon käsityksen tuosta kennelistä vain siksi että joku tyttö on mennyt ja tyhnyt ns. väärät sivut.
Eihän toisen nimeäkään saa käyttää omalla kotisivuillaan luvatta, Ja tiedän varsin hyvin että lupaa hän ei kysynyt.
oikeasti "kuuluu" tehdä jos tuollaiset sivut tulevat vastaan, mutta minä kyllä vihjaisisin niistä oikealle kennelin pitäjälle. Asiattomasta sivujen sisällöstä voi monesti myös ilmoittaa sille kotisivupalvelun ylläpitäjälle, jos ne on tehty vaikka jollain kotisivukoneella tai freewebsillä tms. Tietysti jos tyttö ja äiti ovat tuttuja, niin ihan parastahan olisi saada tyttö poistamaan ne sivunsa itse, pääasia että hän ymmärtää, ettei toisena henkilönä esiintyminen netissä ole laillista. Aikuiset saavat sitä sakkoja ja pahimmassa tapauksessa vankeutta, kuten olemme saaneet lukea.
Miulla keittäis yli ja railakkaasti jos miun kennelnimellä olis jotkun pikkukakaran kennelleikkisivut.
Miulla kun keittää nykyään muutenkin railakkaasti noi pikkulikkojen leikit netissä, eli ns. virtuaalikennelit joissa aina vaan liikkuu minun koiristani kuvia vaikka olen niitä poistattanut sivuilta.
Ja kyllä, kotisivuilla on kielto että kuvia ei saa käyttää virtuaalikenneleissä tai muuallakaan ilman as.os. lupaa.
tytön, ota likka luokalle asiasta ja ilmoita kennelin omistajalle. Siitähän koituu hänelle harmia, jos tuollainen riiviö kirjoittele satuja kaikkien luettavaksi, jokuhan aina uskoo niihin.
Tytön kotiin myös yhteys, temppu on törkeä.