Heis.
Jokin aika ennen vauvamme syntymää bongasin eräissä urheilukilpailuissa tulosluettelosta nimen Eda. Rakastuin siihen, ja ajattelin heti että siinäpä olisi nimi lapselleni.
Nimi lausutaan Eeda.
Ada-nimeä emme halua, vaikka se kaunis onkin. Turhan yleinen vain. Myös Oda-nimen löysin vähän aikaa sitten. Miehelleni olen "kaupannut" kumpaistakin nimeä. Vielä ei ole täysin lämmennyt, mutta uskoisin hänen olevan tyytyväinen jos saa valita vauvalle toisen nimen. Esikon (Ines Olivia) kohdalla oli nimittäin toisin päin.
Eda nimeksi?
9
2775
Vastaukset
- jll
Täytyy jälleen kerran kysyä, että jos nimi lausutaan Eeda, miksi pitää kirjoittaa se Eda? Varmaan tuon siskonkin nimen lausutte epäloogisesti Iines, vaikka olette antaneet nimeksi Ines.
- verna.
on kuin Edam. Oda ei sen parempi.
- Kahden isä
Miksi tuollainen nimikummajainen, johon joudut antamaan ääntämisohjeenkin? Johan vihdoin alamme päästä eroon kaiken maailman Mia-, Pia- yms. myodista. Eivät kirjaimet nyt niin kalliita ole, että lasta pitää rangaista jollain säästömallisella nimellä. Allakassa on hyviä nimiä aivan riittävästi. Useimmista tiedetään jopa, ovatko ne tytön vai pojan nimiä.
- kaislatyttö
Minustakin se on ihan kiva nimi.
Mutta sitä en minäkään tajua, miksi nimi pitää antaa yhdellä kirjaimella jos se kuitenkin sanotaan kahdella. Sitäpaitsi Eda nimisiä tyttöjä on kastettu Suomessa 89, Eedaa taas vain 9.- Anonyymi
Niin... Ja olin Eda kouluun mennessäni 1959... ja taatusti mies! Virallistin 5 E-alkuista nimissäni viime vuonna...
- olisi parempi
muoto..Minä tykkään että nimet kirjoitetaan niin kuin halutaan niiden lausuttavan.Myös Ooda on parempi..
Eeda kaunis nimi,mutta enemmän pidän Enna,Eedit ja Enja nimistä..Ooda myös kiva.Muistaakseni Kalle Palanderin tyttär Oda-Sofia.. - siinä on
kun väenväkisin aina pungetaan superpitkiä vokaaleja nimiin. Jos nimi on Oda, ei sitä tarvitse lausua superterävän töksähtävästi ja nopeasti oda vaan painottaen o-kirjainta, jolloin nimestä tulee óda, eli noin 1,5 o:ta. Oooda on liian pitkä. Emmehän sano Maija nimeäkään nopeasti maija ja peräti maia vaan se lausutaan kutakuinkin viipyillen maijja. Osasinkohan selittää asian niin että edes joku ymmärsi? :) Eli on eri asia jos lapsen nimi on Eda, jolloin se lausutaan painottaen suomalaisittain e-tä hieman enemmän, kuten esim. sanomme sanan pallo, jossa painotetaan alkuosaa, ja -lo loppuosa sanotaan jo keveämmin, eikä korostaen pallO. Yhtälailla on luontevaa painottaa e-tä ja keventää loppua kohti. Eeda nimi taas lausutaan reippaan pitkästi kuten vaikka Reetta.
Mikä siinä on kun ihmiset itsepintaisesti tykkäävät että suomi lausutaan niinkuin kirjoitetaan. Se on nimittäin MELKEIN niin, vaan ei kuitenkaan ihan. - kun olet huomannut
Odan. Se on tosi kiva nimi. Baijerilaisella ystävättärelläni on se. Ja hänen vanhalla isoäidillään. Ja persialaisella ystävättärelläni. Hänellä nimi tosin kirjoitetaan H:lla ja lausutaan hodá. Poikani nimi on myös sieltä etelästä ja aivan alunperin myös persiasta. Siinä on yrhtälailla painotuksen muutos kun on tullut kaukaa Eurooppaan.
- Anonyymi
Katsele kalenterista eri nimiä,siellä ovat kaikki nimet. Nimeä kantaa saaja ikänsä,se on tärkeä muistaa. On tosi kauniita nimiä ja jos erikoisemman haluaa,netistä löytyy eri maiden nimistöä. Liian erikoinen nimi on taakka.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?486318Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki734353- 483915
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t213276- 1972990
- 402712
mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k132579törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/202556- 1531546
Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3251508