Eroahdistus

Hei, joo eli mulla on vuos ja 4kk keskikok. uros joka kärsii pahasta eroahdistuksesta. Kaikki keinot on kokeiltu jo tuohon ikään, siis ihan kaikki ja nyt sitten ollaan menossa eläinlääkärille hakemaan apua mielialalääkkeistä koulutuksen rinnalle...Koira siis ulvoo ja ulisee yksin jäädessään, joka tietenkin osaltaan vaikeuttaa työssäkäyntiäni, koska yksi valitus on jo tullut. Koira on muuten todella kiltti ja rakas, joten toivon lääkkeistä olevan apua.
Onko kellään vastaavanlaisia kokemuksia tai tietoa auttaako lääke koulutuksen kanssa?
Tai muuten hyviä neuvoja?
4518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

nukkuu ja miten suhtautuu jos olet kotona eri huoneessa?

Äänestä
  • muitakin koiria on ollut ja on edelleen mutta näillä ei eroahdistusta ole ollut. Tosin heidän kanssaan on tehty nämä samat toimet alusta lähtien. (paitsi sen villakoiran kanssa, josta kirjoitin yhdessä aiheessa). Se alkoi myös käyttäytyä huonosti vieraita ja lapsia kohtaan mutta näillä säännöillä sekin rauhoittui.

    Eli nuori dobberi ok-talossa. Jätin koiraa yksin ihan kuten kuuluukin. Alussa pieniä hetkiä, joita pidennettiin. Mutta tämäpäs hyppi ruokapöydillä (näin ulkoa ikkunasta ja kuulin kolinan ulos) ja oli vaarana, että jalat katkeaa tuolien pinnojen väliin tai vastaavaa. Se oli sellaista päätöntä pakokauhua ja lähtihän siinä verhotkin sitten.

    Lisäksi koira juoksi vauhdilla päin sohvia kun tulimme kotiin. Sohvan paukahtaminen seinään kuului ulos asti. Vaarana oli myös, että kun koira kiihdytteli itsensä päin sohvan selkänojaa niin eräänä päivänä ne neljä jalkaa onkin ikkunan kohdalla ja koira vuotaa kuiviin.

    Häkki oli pakko hankkia. Koira nimittäin aukoi ovia eikä pysynyt missään tietyssä huoneessa. Se oli saanut jopa sellaisen lukitun oven auki, joka aukeaa nuppia vääntämällä. Kuonolla ja tassuilla härkkinyt niin, että lopulta aukesi. Onneksi ulko-oven aukaisuun tarvittiin kahta kättä.

    Eli häkki oli ensiapuna. Pelkkään huutoon sitä ei saa käyttää. Se oli meillä pakollinen koiran oman turvallisuuden vuoksi. Jos joku ei tätä ymmärrä niin ei voi mitään. Se on vähän sama kuin laskisi koiransa tielle juoksemaan. Voi sattua tai sitten ei.

    Päätimme rajoittaa koiran oleskelua kotonamme. Ajatus lähti siitä kun koira oli juoksullaan jo hajoittanut sohvan. Eräs lihava mummeli upposi lattialle asti ja jouduimme yhteisvoimin hänet sieltä pelastamaan. Eli uusi sohva haaveissa mutta miten sen saisi pidettyä ehjänä?

    Koira ei saanut mennä lasten huoneisiin koska se olisi voinut syödä kaikki lelut ja tukehtua tai suolet revetä. Ei myöskään meidän makuuhuoneeseemme.
    Kielsimme ja estimme tuoleilla ja harjavarsilla ja mopeilla koiran reitit. Tätä tehtiin vain silloin kun olimme paikalla. Kun koira on yksin ja riehuu niin mikään este ei auta. Dobberihan helposti työntää sohvan tieltään tai hyppää yli. Harjan varret olisivat olleet purua tunnissa.

    Eli aina kun tultiin kotiin niin koiraa ei huomioitu. Heti kotiin tultua tehtiin viritykset kulkureiteille ja kiellettiin kun koira alkoi edes mennä esteitä kohti.

    Koiralle opetettiin oma peti. Käskyllä -oma peti-. Oma peti on turvapaikka, sen pitää olla hyvä juttu koiralle.
    Siis -oma peti- ja ohjataan koira joko viemällä se sinne nätisti tai herkun avulla. Kun koira on pedissään sitä kiitellään ja kannattaa myös namutella.

    Lähdet pois koiran luota vaikka sohvalle istumaan. Kun koira seuraa sinua niin heti taas -oma peti- ja viet koiran sinne. Kiittelet ja namua peliin.

    Kun sinusta tuntuu, että koira ehkä jo ymmärtää oman pedin tarkoituksen...se saattaa jo melkein mennä sinne ihan itsenäisesti kun nouset ylös.

    Taas -oma peti- ohjaat koiran petiin ja kiität. Ei namua, jotta koira ei opi tulemaan pois- saadakseen taas namun kun menee petiin, ymmärrätkö? Kun koira heti yrittää tulla perässäsi pois -EI!- ohjaat koiran petiinsä ja kiität.

    Menet pois vaikka vain kaksi metriä ja kun koira seuraa sinua -kielto -EI- ja ohjaat koiran takaisin petiinsä ja kiität.

    Toistoa, toistoa, toistoa ja toistoa ja kärsivällisyyttä.

    Jos koko ajan palkkaat namulla niin joku koira saattaa tosiaan oppia niinkin, että kun se tulee pois pedistä niin kohta tehdään taas se temppu -oma peti- ja taas tulee namua. Se ei siis opi, että sinne petiin pitäisi jäädä.

    Kun koira älyää, että haluat sen olevan pedissään voit kutsua sen luoksesi, helliä ja jutella ja sitten kohta pyydät taas -oma peti-.
    Tarvittaessa ohjaat koiran sinne ja kiität.
    Kun koira rauhoittuu (jonkun mielestä masentuu?) niin taas pyydät luokse, hellit rauhassa ja komento -oma peti-. Kiität ja annat koiran olla rauhassa.
    Toistoa ja toistoa ja toistoa. Tätä kun tekee päivittäin ja lakkaa huomioimasta koiran omia kontaktin hakuja niin se rauhoittuu. Koira alkaa myös paremmin totella ulkona kun se tajuaa, että sinä osoitat mitä tehdään.

    Oma peti voi olla vaikka matto tai peitto tai mikä hyvänsä.

    Ai niin toooooosi tärkeää. Koiramme sai alussa olla myös sohvalla. Tälle tehtiin stoppi ihan samalla. Eli koiran oleskelua rajoitettiin samalla koiran ego tippui katosta normaaliin mittoihin.
    Koira ei saanut enää mennä sohvalle. Koira ei enää saanut huomiota kun tulimme kotiin.

    Kas kummaa koira rauhoittui. Ei enää kaatuneita sohvia ja pöytiä. Ei mitään remmirähjäämistä.
    Ei ne DAP-laitteet toimineet meilläkään. Ei edes pelkkä huomioimattomuus. Koirahan riekkui vaikka kahdeksan tuntia. Kun tuli vieraita niin koira haki huomiota koko ajan. Vaikka se ei huomiota saanut.

    Meillä oli siis yhtäkkiä iloinen ja seurallinen dumbo-koira, joka ei takapuolellaan ja tassuillaan telonut enää ketään. Ei enää revenneitä vaatteitä ei enää haavoja ja naarmuja.
    Tärkeintä, ei enää pahaa mieltä ja ihmettelyä tai pettymystä ja kiukkua. Ei enää päänsärkyä ja pelkoa missä kunnossa koira on ja missä kunnossa koti on.

    Jopa arka ja epävarma koira, jolla on häiriökäytöstä - rauhoittuu- kun sillä on rajoja. Epävarma koirakin oppii, että kyllä tuo ihminen pärjää näissä tilanteissa, koiran ei tarvii enää stressata. Ei stressata lauman koossa pysymistä (eroahdistus) tai sitä, että kuka saa kulkea tontin ohi tai tulla kadulla vastaan.

    Koira siis kutsutaan leikkiin ja sinä myös lopetat leikin -oma peti-. Toki ison koiran kanssa ei sisällä leikitä. Mutta tuo toimii myös hellyyteen. Sinä kutsut koiran hellittäväksi ja sinä sanot kun koiran pitää antaa sinun olla rauhassa.
    Tämä toimii myös niihin koiriin, jotka eivät anna rauhassa olla puhelimessa. -oma peti=rauhallinen ja onnellinen koira= tyytyväinen ihminen ja naapurit.

    Äänestä

  • dobberin kanssa kirjoitti:

    muitakin koiria on ollut ja on edelleen mutta näillä ei eroahdistusta ole ollut. Tosin heidän kanssaan on tehty nämä samat toimet alusta lähtien. (paitsi sen villakoiran kanssa, josta kirjoitin yhdessä aiheessa). Se alkoi myös käyttäytyä huonosti vieraita ja lapsia kohtaan mutta näillä säännöillä sekin rauhoittui.

    pitkään se oli tukena poissaolojemme ajan.
    Kuitenkin kun koira ei enää riekkunut kotiitullessamme(häkissä) ja iltaisin se osasi olla omassa pedissään, eikä se enää pyrkinyt kielletyille aluielle vaikka esteet olivat poissa. Silloin jäi myös häkki pois, eikä ole sittemmin tarvittu.
    Koirani ei ollut agressiivinen.
    Koira oli suunnilleen sinun koirasi ikäinen kun aloimme tämän koulutuksen. Reilunvuoden iässä ne pikkujutut alkaa käydä isommiksi.
    Vanhempikin koira oppii jos koko perhe on touhussa mukana ja kukaan, siis ei kukaan lipsu säännöissä.

    Yleensä jos koira ei opi perheen sääntöjä niin joko sitä ei osata ohjata tai joku tai koko perhe antaa välillä koiran tehdä kuten ennenkin. Tyyliin, ei tästä tule mitään ja mä en halua ja jaksa. Se on sitä lipsumista ja ehkä aivan turhaa sääliäkin. Järki pitää olla mukana niin sitten sitä koiraansa pystyy myös rakastamaan täysin rinnoin. Silloin ulkopuolisetkin pitävät koirastasi. Tai ainakin sietävät paremmin.

    On ihmisiä, jotka luulevat rauhallisen sängyssään makaavan koiran olevan masentunut. He haluavatkin, että koira pyörii koko ajan jaloissa ja vaatii huomiota. Koira muka on onneton jos sitä ei koko aikaa silitellä ja hyvitellä.
    Tämä on niin virheellistä inhimillistämistä kuin olla voi. Koiran ei myöskään tarvitse olla jokaisen vastaantulijan paras kaveri. Miksi pitäisikään?

    Myös koiran seurailu sisätiloissa on joidenkin mielestä koiran seurallisuutta, jota ei saa estää, kukkua. Lähinnä koira vaatii huomiota se käskee pehmeästi. Näillä samoilla ihmisillä on usein erilaisia ongelmia koiriensa kanssa, ihan kuten meilläkin OLI.

    Koirani ovat aina virtaa täynnä kun mennään ulos ja tehdään asioita yhdessä. Ne eivät ole alistuneita tai ahdistuneita tai häntä koipien välissä. Ne ovat iloisia kun tullaan kotiin mutta ei enää satuta meitä eikä itseään saati vierailijoita.

    Prisma koiratiede uusinta sunnuntaina 11.5 TV1 klo 15.00.
    Siinä on kerrottu myös koiran ja suden erosta. Eli susi on itsenäinen ja tekee itsenäisiä päätöksiä vaikka olisikin elänyt ihmisten keskellä.
    Koira taas haki kontaktia ja apua ihmiseltä. Koiralla on lauma, oma ihmisperhe, jossa se elää ihmisten kanssa, koirana.
    Ohjelmassa puhutaan myös jalostuksesta.

    Katsokaa ehdottomasti. Tosin siinä vasta pintaa raapaistiin...Tällaisia asiaohjelmia saisi tulla enemmän, eikä niitä koirahömppäohjelmia.

    Omaa pähkäilyn tulosta omien ja vieraiden koiria tutkaillessa:
    Jos ihminen ei osaa osoittaa koiralleen, että hän pärjää ja keksii ratkaisut ja määrää ja ohjaa, niin silloin koira kyllä alkaa itsenäiseksi - lue- ongelmakoira. Joillakin koirilla on itsenäisyyttä jo pennusta lähtien. Toiset taas ovat aina nöyriä, kilttejä ja rauhallisia vaikka niitä ei erityisesti kouluttaisi. Rotuominaisuuksia.

    Saattoi mennä hiukan ot mutta koiran kasvatus ja koulutus on kokonaisuus. Ihan pieni juttu voi ratkaista isoja ongelmia. Voidaan säästyä jopa piikiltä!

    Äänestä

Käväiseppä koiraneuvola.fi sivulla, siellä paljon asiaa juuri ko käytöksestä Ohjeita myös jääkauteen ja perushuomiomattomuuteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

xxxxxxxxxxxxxx kirjoitti:

Hei, joo eli mulla on vuos ja 4kk keskikok. uros joka kärsii pahasta eroahdistuksesta. Kaikki keinot on kokeiltu jo tuohon ikään, siis ihan kaikki ja nyt sitten ollaan menossa eläinlääkärille hakemaan apua mielialalääkkeistä koulutuksen rinnalle...Koira siis ulvoo ja ulisee yksin jäädessään, joka tietenkin osaltaan vaikeuttaa työssäkäyntiäni, koska yksi valitus on jo tullut. Koira on muuten todella kiltti ja rakas, joten toivon lääkkeistä olevan apua.
Onko kellään vastaavanlaisia kokemuksia tai tietoa auttaako lääke koulutuksen kanssa?
Tai muuten hyviä neuvoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu